Apr 4

Biotalous: strategioista arkeen

Teksti: Elina Henttonen (Valtaamo Oy) ja Tanja Suni (tutkimusjohtaja, Ympäristöministeriö)

Neljäs dialogilaboratorio kokoontui varhaisena maaliskuun aamuna keskustelemaan biotaloudesta. Biotalous on löyhä termi, jota käytetään vaihtelevin tavoin eri yhteyksissä. Siksi dialogimme tavoitteena oli rakentaa yhteistä ymmärrystä siitä, mitä biotalous tarkoittaa.

Tämän pohdintaan meillä oli koolla oiva porukka: LUKEn, SYKEn ja Helsingin yliopiston asiantuntijoita eri aloilta, alalla toimivan startup-yrityksen edustaja ja oman labratiimimme maallikoita.

”Biotalous on kaikkialla, nämä ruuat, jakkarat ja puurakentaminen”

Käynnistimme yhteisen ymmärryksen etsimisen pariporinoilla, joissa kysyttiin, mitä biotalous kullekin toi päällimmäisenä mieleen. Ja monenlaista se toikin: puurakentamista, maataloutta, 144 000 työpaikkaa metsätaloudessa, sellua ja paperia, tekstiilejä ja pakkausmateriaaleja, elintarviketeollisuutta, metsästystä ja kalastusta, hiilen seurantaa, parempaa tuottoa uusiutuvista raaka-aineista, hyvinvointia ja keskustapuolueen terminologiaa.

Tämä moninaisuus teki näkyväksi, ettemme jaa mitään yhtä ymmärrystä biotalouden merkityksistä ja sisällöstä. Biotalous on strategioissa ja politiikassa vilahteleva yleiskäsite ja kattotermi. Ruohonjuuritasolla puhutaan hakkuista, viljelystä, rakentamisesta ja retkeilystä. Jokaisella biotalouden sektorilla on omanlaisensa taloudelliset, ekologiset, kulttuuriset ja sosiaaliset haasteet ja mahdollisuudet.

Myös kontekstilla on merkitystä. Euroopassa biotalous tarkoittaa lähes pelkästään maataloutta, kun taas Pohjoismaissa termillä on oma, ympäristönäkökulmia ja metsätaloutta korostava merkityksensä. Täällä myös kalastuksen, matkailun ja luonnon virkistyskäytön ajatellaan kuuluvan biotalouteen. Voidaan puhua sinisestä, vihreästä ja keltaisesta taloudesta.

”Täytyykö kadunmiehen tai -naisen tietää sen enempää?”

Mihin yhteistä määritelmää siis tarvitaan, vai tarvitaanko? Biotalouden ymmärtäminen taloutena tarkoittaa, että kyse on myös rahasta ja numeroista. Elinkeinot kilpailevat keskenään, kun tukia ja euroja jaetaan. Talouden mittaamiseen tarvitaan yhteisiä määritelmiä ja sopimuksia, vaikka juuri virkistymisen kaltaisia asioita ja muita sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia on vaikea mitata. Talousulottuvuus korostuu biotaloudesta puhuttaessa, vaikka alun perin biotalous on ollut moniarvoinen käsite, jonka piti yhdistää sosiaaliset ja taloudelliset näkökulmat.

Suomessa metsäteollisuus on merkittävä biotalouden osa. Osallistujat pohtivat, onko metsäteollisuus lähtenyt aitoon monipuolistamiseen vai onko se edelleen matalan jalostusarvon perinteistä tuotantoa, jossa raaka-aineiden kulutus vain kasvaa. Tyydytään pölliin, vaikka teknologioita olisi myös korkean jalostusarvon tuotteisiin. Esimerkiksi nousi puurakentamisen puutteellinen arvoketju, jossa huonekalutehtaille kelpaavaa laatupuuta ei ole saatavilla. Markkinat kuitenkin vetävät sellua ja investoinnit sellutehtaisiin vievät tilaa monipuolistamiselta.

Biotaloutta on sekin, kuka päättää mitä metsissä kasvatetaan ja paljonko metsiä hakataan. Kestävämmän metsänhoidon portinvartijoina nähtiin metsänhoitoyhdistysten metsäneuvojat. Keskustelussa kysyttiin, tukeeko metsänhoitoyhdistysten neuvontaperinne monitavoitteisuutta ja onko jatkuvapeitteisen kasvatuksen suunnitelmien laatimiseen ja neuvontaan tarkoituksenmukaisia työvälineitä. Osa Suomen puolesta miljoonasta yksityisestä metsänomistajasta ei halua maksimaalista puuntuotantoa vaan monitavoitteisuutta, mutta saavatko se siihen tukea?

Biotalouden vaikutukset ja kestävyyden lisääminen puhuttivat osallistujia. Muutos kestävämpään tuotantoon ja liiketoimintaan vaatii paljon teknistä osaamista ja investointeja. Takana on jo valtava murros painopaperista pakkausmateriaaleihin ja biopolttoaineisiin. Myös kuluttajat pitäisi saada mukaan toimintamallien muutokseen. Arkielämässä on kuitenkin vaikea hahmottaa, mitä esimerkiksi jakkaran hankkiminen puisena tai muovisena tarkoittaa. Koska yhä suurempi osa kuluttajista haluaa yhdistää kuluttamiseen vastuullisuuden, niin tarvitaan monimutkaisia vaikutusketjuja avaavaa viestintää ja opetusta. Samaan aikaan tarvitaan myös keppejä, eli ohjauskeinoja ja säätelyä, sillä pelkkä tieto ja tahto ei aina saa aikaan muutosta.

***

Kiitämme osallistujia aktiivisesta osallistumisesta ja heittäytymisestä dialogiseen keskusteluun!

May 20

Valtaamo

Talous / Yhteiskunta / Ympäristö

Muuttaako tämä kaiken?

Suuryritysten ja -brändien valtaa käsittelevästä No Logo –kirjasta tunnettu Naomi Klein tarttuu uusimmassa teoksessaan ihmiskunnan tulevaisuutta määrittävään ilmastonmuutokseen. This Changes Everything – Capitalism vs. the Climate argumentoi nimensä mukaisesti, että ihmisten toiminnan aiheuttama ilmastonmuutos tulee lopulta muuttamaan kaiken: elämämme, talousjärjestelmämme ja käsityksemme maailmasta.

Teoksen alkupuolella Klein listaa tyypillisiä argumentteja, joilla me tavalliset ihmiset etäännytämme itseämme ja välttelemme vastuutamme ilmastonmuutoksesta: Kyseessä on monimutkainen asia, jota vain ympäristöihmiset ja –tutkijat ymmärtävät. He kehittävät ennemmin tai myöhemmin parempia teknologioita, jotka ratkaisevat ongelmamme. Yksittäisenä ihmisenä en edes pystyisi muuttamaan mitään. Sitä paitsi todellisuuden tunnustaminen uhkaa elintapaani ja –tasoani. Pitäisi luopua autoilusta, lihansyönnistä, shoppailusta ja matkustamisesta! Eihän siitä mitään tulisi, varsinkaan näinä aikoina, jolloin talous pitää saada kasvuun ja Suomi nousuun.

Ilmastoskeptikot taas eivät usko, että ihmiset ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet ilmastomuutoksen — tuleehan talvikin joka vuosi. Muun muassa puolet USA:n senaattoreista kuuluu tähän ryhmään, kuten taannoinen senaatin äänestys osoitti. Skeptikkoja ei näytä hetkauttavan, että 97 prosenttia kaikista ilmastotutkijoista ja –asiantuntijoista pitää ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta kiistattomana ja tieteellisesti todistettuna tosiasiana.

Kleinin mukaan on ymmärrettävää, että konservatiivisesti ja/tai markkinahenkisesti ajattelevat tahot haluavat kieltää ilmastonmuutoksen. Myöntäminenhän merkitsisi väistämätöntä tappiota aikamme suuressa ideologisessa kiistassa: markkinamekanismi ei toimikaan, vaan yhteiskunnassa tarvitaan myös säätelyä. Samasta syystä emme kykene tarpeellisiin, ilmastonmuutosta hillitseviin päätöksiin: ne olisivat räikeässä ristiriidassa sääntelyn purkamisen, jatkuvan kasvun ja markkinahenkisen kapitalismin kanssa.

Ilmastonmuutosta hillitsevät päätökset uhkaavat pientä teollisuuseliittiä, mutta suojelisivat maapallomme väestön enemmistöä. Eniten ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät nimittäin juuri ne köyhät yhteisöt ja valtiot, jotka ovat siihen omalla toiminnallaan vähiten vaikuttaneet. Me täällä globaalissa pohjoisessa voimme aina ostaa tehokkaampia ilmastolaitteita toimistoihimme, mutta mitä tekevät ihmiset, joiden sadot kuivuvat ja asumukset pyyhkiytyvät mereen? Samaan aikaan, kun meidän toimiemme johdosta yhä laajemmat alueet ”siellä jossain” muuttuvat elinkelvottomiksi, suljemme rajamme entistä tiukemmin ilmastopakolaisilta.

Vallalla on myös suuruudenhullu usko siihen, että olemme luonnosta erillisiä ja voimme avaruuspeilien kaltaisilla teknologioilla voittaa sen asettamat rajat. Ilmeisesti on helpompaa yrittää teknologioiden avulla sopeutua ilmastonmuutokseen, kuin haastaa koko nykyinen elämäntapamme, identiteettimme ja jatkuvan talouskasvun ideologiamme.

Maailmamme rajat ovat kuitenkin tulossa vastaan, eivätkä pienet sopeutukset silloin enää riitä. Klein povaa juuri ilmastoliikkeestä muutosvoimaa, joka vahvistaa yhteisen ympäristömme lisäksi myös demokratiaa ja tasa-arvoa, reilua ja vastuullista kauppaa sekä terveempää maa-, vesi- ja energiataloutta. Tämä vaatii kuitenkin elämän näkemistä itseisarvona, ei business casena. Vertailukohtana Klein käyttää kahta merkittävää kansalaisliikettä: orjuuden purkamista ja feminismiä. Ne eivät saavuttaneet päämääriään määrittämällä tavoitteilleen rahallista arvoa, vaan osoittamalla kuinka vapaus ja ihmisoikeudet ovat liian arvokkaita asioita mitattaviksi rahassa. Ilmastonmuutostakaan ei torjuta taloudellisilla argumenteilla — on tehokkaampaa vähentää päästöjä nyt, kuin siivota jälkiä myöhemmin. Sen sijaan meidän tulee ymmärtää, ettei yhteiselle ympäristöllemme voi asettaa hintaa, vaan sen varjeleminen on itseisarvo. Tämä muuttaisi kaiken.

Lähde:

Klein, Naomi (2014). This Changes Everything – Capitalism vs. the Climate. Penguin Books.

Apr 1

Valtaamo

Mielekäs työ / Talous

Talous ja tarkoituksellinen elämä

Oletko koskaan kyseenalaistanut elämääsi ohjaavaa käsikirjoitusta, kysyvät Pasi Havia, Ville Lappalainen ja Antti Rinta-Loppi teoksessaan Erilainen ote omaan talouteen – Vapaus, onni ja hyvä elämä. Käsikirjoituksella he viittaavat vallitsevaan tapaan elää kiireisinä, kuluttaen ja tavoitellen meille opetettuja unelmia kuten titteleitä, hienoja työpaikkoja, etelänmatkoja ja taloja.

Harva tosin tunnistaa oman elämänsä käsikirjoitusta, koska kuvittelemme olevamme tietoisia päätöksiä omien halujensa pohjalta tekeviä yksilöitä. Vaikkemme sitä haluaisi myöntää ovat ajattelu- ja toimintatapamme kuitenkin viiteryhmiemme, kulttuurimme ja yhteiskuntamme kauttaaltaan muokkaamia.

Kirja tarkastelee kriittisesti vallitsevia uskomuksiamme hyvästä elämästä ja niiden yhteyksiä kahteen nykypäivän itsestäänselvyyteen, kulutukseen ja velkaantumiseen. Sekä kulutuksella että velkaantumisella tavoitellaan elintason jatkuvaa kasvattamista, jota kirjoittajat kutsuvat elämäntapainflaatioksi. Elämäntapainflaatio tarkoittaa, että menomme kasvavat aina tulojemme myötä. Hyvä elämä tarkoittaa enemmän ja kalliimpaa.

Kuluttamalla hankitut nautinnot ovat kuitenkin ohimeneviä. Mieli halajaa nopeasti uuden kohteen perään ja aina astetta ylellisempiin nautintoihin. Jos opiskeluaikoina olimme onnellisia pienissä yksiöissämme tonnikalaspagettia syöden, emme tulojen kasvettua voi enää elää ilman unelma-asuntoja, uusinta elektroniikkaa, kaukomatkoja ja luksusmerkkejä.

Tulojen noustessa kasvaa myös velkaantuminen. Onhan meillä enemmän rahaa maksaa isompia lainoja, asuntoja, autoja, mökkejä ja matkoja. Kirjoittajat kutsuvat velkaantumista vapaaehtoiseksi orjuudeksi ja itseltään varastamiseksi. Käymme työssä maksaaksemme asuntovelkamme ja kiireisen elämän vastapainoiksi palkitsemme itsemme uudella puserolla, lomamatkalla tai huvituksilla – ja taas saamme syyn palata töihin tienaamaan lisää rahaa. Itseltään varastaminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kulutamme tulevaisuuden tulomme etukäteen ja samalla menetämme rahaa, jonka olisimme saaneet sijoittamalla saman summan jonnekin muualle.

Kirjoittajat peräänkuuluttavat rahan laittamista sen oikealle paikalle, eli hyvää elämää edistämään. Tärkeintä, mitä rahalla voi perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi saada, on vapaus toimia omien ehtojensa mukaan. Rahaa tarvitaan ja vaurastuakin saa, kunhan miettii tarkoin, mikä määrä varallisuutta todellisuudessa edistää omaa elämänlaatua. Kulutuksesta saatu hyvä olo kun on hetkellistä, eikä rahalla voi ostaa muiden arvostusta tai elämän todellista sisältöä.

Kuluttamisen ja elintason kasvattamisen sijaan hyvän elämän eväät löytyvät elämän tarkoituksellisuudesta. Tarvitsemme tunnetta, että teemme työtä jonkin itsemme ulkopuolelta löytyvän asian tai ihmisen hyväksi. Jotta olisimme vapaita löytämään tällaisen tarkoituksen ja toteuttamaan sitä, meidän täytyy uskaltaa hypätä oravanpyörästä eli työn ja kulutuksen kehästä. Tämä ei edellytä köyhäilyä, työelämästä irtaantumista tai omavaraistalouteen muuttamista. Se ei myöskään vaadi parempaa palkkaa, lottovoittoa, miljoonaperintöä tai ammattisijoittajaksi ryhtymistä.

Hyvän elämän mahdollistavaan säästämiseen ja sijoittamiseen kirjoittajat tarjoavat runsaasti käytännönläheisiä vinkkejä, joiden noudattaminen ei vaadi suuria tuloja tai sijoitusosaamista. Tämä on kuitenkin muutoksen helpoin osuus. Vaikeampaa meille kuluttamiseen hurahtaneille ja elintason jatkuvan kasvattamisen käsikirjoitukseen kasvaneille kansalaisille on tarkastella kriittisesti omaa elämäntyyliämme ja unelmiamme. Mistä oman elämän onni ja tarkoituksellisuus todella löytyvät?

Hyvä elämä edellyttää vapautta tehdä omaehtoisia valintoja. Raha on laitettava palvelemaan tätä vapautta – eikä toisinpäin.

Lähde:

Havia, Pasi, Lappalainen, Ville & Rinta-Loppi, Antti (2014). Erilainen ote omaan talouteen. Vapaus, onni ja hyvä elämä. Talentum, Helsinki.

Feb 10

Valtaamo

Johtaminen / Talous / Työelämä

Viivan alla

Talouspuhe läpäisee tänä päivänä kaikki yhteiskuntamme osa-alueet. Taloudellisista argumenteista on tullut väistämättömiä tosiasioita, joilla voidaan oikeuttaa ja perustella melkein mitä tahansa. Myös päätöksentekoa ohjaa taloustiede numeroineen, kuten Elina Grundström toteaa kolumnissaan.

Edes numeroissa ja talousviisauksissa ei kuitenkaan ole kyse neutraaleista tosiasioista, vaan arvovalinnoista, päämääristä ja ideologioista. Viisas sanonta kuuluu, että yhteiskuntaa kuvaa parhaiten se, miten se pitää huolta heikoimmistaan. Etiikan ja inhimillisyyden sijaan talouspuheen läpäisemässä yhteiskunnassa on kuitenkin trendikkäämpää puhua siitä, mitä jää viivan alle. Esimerkiksi sote-uudistuksesta puhutaan julkisuudessa lähes yksinomaan talouden kielellä. Myös päivähoitoa ja lastensuojelua kuvataan taloudellisena investointina: kyse on tulevaisuuden veronmaksajista, joiden varhaisiällä hoitamatta jätetyt ongelmat kertautuvat ja aiheuttavat yhteiskunnalle jatkossa moninkertaisia kustannuksia.

Kuka haluaisi elää viivan alla -yhteiskunnassa esimerkiksi vanhuksena laitoshoidossa? On nimittäin vaikeaa löytää taloudellista argumenttia, jolla perustellaan jo elämäntyönsä tehneiden arvokas ja inhimillinen hoiva. Mikä on investoinnin panos-tuotos-suhde? Miten tehostaa tulosta?

Myös työelämässä talouspuhetta on vaikea välttää, koska taloudellisesta tehokkuudesta on tullut kaikenlaisten organisaatioiden tärkein tavoite. Työssämme on kuitenkin paljon ulottuvuuksia ja päämääriä, joihin tehokkuutta korostava mittauskulttuuri tai taloudelliset tunnusluvut eivät yllä. Tietotyössä laskutetut tunnit eivät aina kuvaa oivallusten tasoa, eivätkä poliisityössä siistimmät tilastot turvallisempaa yhteiskuntaa tai terveydenhuollosta säästyneet rahat terveempää kansakuntaa. Tunnit ja eurot on kuitenkin helppo pukea numeroiksi, kilpailuttaa keskenään ja tehdä sitten päätöksiä, jotka perustuvat ”tiukkoihin faktoihin”.

Toisaalta kaikki mitattavissa oleva ei välttämättä ole tärkeää. Niinkin voi käydä, että viivan alla näyttää hyvältä, mutta kukaan ei ehdi miettiä, mitä muita päämääriä työllä voisi edistää tai miten sen voisi tehdä laadukkaammin, luovemmin tai mielekkäämmin. Onneksi meillä on myös yhä enemmän ihmisiä ja yhteisöjä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa talouspuheen yksinvallan ja tavoitella muita, suurempia päämääriä.

”Not everything that counts can be counted; and not everything that can be counted counts.” Albert Einstein