Jun 7

Hyvä paha byrokratia

Nykypäivän työelämässä byrokratia on kirosana. Sitä käytetään synonyymina menneen maailman jäykkyydelle ja tehottomuudelle. Pahimmillaan byrokratiassa järkeistetään ja tehostetaan toimintaa niin monin säännöin ja järjestelmin, ettei tilaa jää aloitteellisuudelle tai yksilöiden valinnanmahdollisuuksille. Byrokratiasta tulee luovuuden tappava rautahäkki, kuten Max Weber tätä toiminnan rationalisoimisen lopputulosta nimitti.

Norminpurkutalkoiden, verkostoitumisen ja joustavien organisaatiomallien hypessä byrokratiakin ansaitsee kuitenkin puolustuksensa, toteaa aihetta tutkinut sosiologi Paul du Gay. Onhan byrokratia ainut toimiva organisaatiomalli suurissa, demokraattisten valtioiden kaltaisissa järjestelmissä, joiden tulee toimia läpinäkyvästi ja ennakoitavasti. Jos hitaus johtuu siitä, että asiat hoidetaan perusteellisesti ja kaikkien kannalta tasapuolisesti, onko se huono asia?

Virallisten sääntöjen ja menettelytapojen puuttuessa asioihin (etenkin väärinkäytöksiin) puuttumisesta tulee vaikeampaa. Emme tiedä, miten asiat on hoidettu tai miten voisimme vaikuttaa niihin. Sopiva määrä byrokratiaa suojaa siksi mielivallalta ja korruptiolta. Byrokratian vähentäminen ei myöskään automaattisesti tarkoita asioiden sujuvoitumista. Tietynlaiset toimintamallit ovat vuosien saatossa iskostuneet vakiintuneiksi käytännöiksi ja valtasuhteiksi, eivätkä ne normeja purkamalla välttämättä katoa mihinkään. Sen sijaan ne muuttavat muotoaan, hienovaraisemmiksi ja näkymättömämmiksi. Vaikka nykyorganisaatioissa vältetään tiukkaa valvontaa ja sääntöjä, houkutellaan työntekijöitä entistä vahvemmin samaistumaan yrityksen arvoihin ja toteuttamaan itseään niiden mukaisesti.

Edes byrokratian suhde luovuuteen ei ole yksiselitteinen. Vaikka byrokraattisia organisaatioita mollataan juuri luovan ajattelun tukahduttamisesta, voi asian nähdä toisinkin päin. Epävarmoissa ja epäselvissä oloissa koemme stressiä ja päädymme varmistelemaan asemiamme. Selkeät säännöt, rakenteet ja menettelytavat voivat puolestaan tarjota puitteet, joissa voimme turvallisesti vapauttaa luovuutemme ja käyttää sitä vastuullisella tavalla.

Lähde:

Du Gay, Paul (2000). In Praise of Bureacracy. Sage Publications, London.

Dec 2

Valtaamo

Teoria / Tutkimus

Teoriaterapiaa

Arkemme on täynnä teoriaa. Käytämme teorioita kasvattaessamme lapsiamme, valikoidessamme ruokatarvikkeita lähimarketissa tai pohtiessamme työmme mielekkyyttä. Teoriamme pitävät sisällään uskomuksia ja ajatusmalleja siitä, miten eri tilanteissa tulee toimia ja mitä toimistamme oletettavasti seuraa. Toimimme teorioidemme varassa automaattisesti – kunnes elämä tuo eteen tilanteita, joissa ne eivät enää pädekään. Jos emme tällöin kykene muokkaamaan teoriaamme, juutumme vakiintuneisiin ajatuskuvioihimme. Pahimmissa jumeissa apua voi hakea terapiasta, jossa haetaan vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja toimia.

Tutkimus, erityisesti yhteiskunta- ja ihmistieteellinen, on parhaimmillaan tällaista “terapiaa”. Työelämän ongelmia teoriaterapialla voidaan ratkoa tekemällä näkyväksi käytännön ajattelumme puutteita ja tarjoamalla tutkittua tietoa ajattelun apuvälineeksi. Ihan mikä tahansa teoria ei tähän tehtävään kuitenkaan sovellu. Ensinnäkin pelkästään yksilötasolle jäävät teoriat ja käsitteet ovat laastarin tasoinen lääke laajempiin ongelmiin. Teorioilla kun pitäisi pystyä pureutumaan yksilöiden toiminnan ohella myös työelämän käytäntöihin, jotka yksilöiden toimintamahdollisuuksia määrittävät.

Toiseksi, tutkittu teoria ei saa jäädä irralliseksi arkisesta elämästämme. Juuri tästä teorian vieroksuminen yleensä juontuukin, kun yleisiä lainalaisuuksia pyörittelevät käsitekehikot tuntuvat irtautuneen tavallisesta elämästä. Vielä pahempaa on, ettei monissa organisaatioiden toimintaa kuvaavissa teorioissa näy ihmisiä lainkaan. Niiden perusteella voisi jopa luulla, että organisaatioita pyörittävät erilaiset ‘strategiaksi’, ‘henkilöstöresursseiksi’ ja ‘brändiksi’ nimetyt laatikot, joiden välille on piirretty nuolia.

Me peräänkuulutamme teoriaa ja tutkimusta, joka tavoittaa arkisen todellisuutemme rikkauden, luovuuden ja elävyyden. Tällainen tutkimus ei yritä mallintamalla tai selittämällä purkittaa todellisuutta omaan muottiinsa, vaan kunnioittaa ihmisten omaa käytännön tietoa ja tunteita. Sen lisäksi se tarjoaa tutkittuja työkaluja (kuten käsitteet), joiden avulla voimme syvällisemmin pohtia omaa työtämme, siihen liittyviä käytäntöjä ja itsestäänselvyyksiksi muodostuneita oletuksia. Juuri teorian avulla pystymme pureutumaan sellaisiin rutinoituneisiin ajattelu- ja toimintapoihimme, joista emme arjessa välttämättä ole edes tietoisia.

Tutkimuksen terapeuttinen voima piilee siinä, että se avaa silmämme uusille vaihtoehdoille. Se ei selitä tai ratko ongelmia puolestamme, mutta antaa meille eväät nähdä maailmamme uusin silmin.

Oct 15

Valtaamo

Teoria / Tutkimus

Pintaa syvemmälle

Teoria on sitä, että kaikki tiedetään, mutta mikään ei toimi.
Käytäntö on sitä, että kaikki toimii, mutta kukaan ei tiedä miksi.
Meillä teoria ja käytäntö ovat sekoittuneet siten, että mikään ei toimi ja kukaan ei tiedä miksi.

Tämän huumoripläjäyksen, jonka alkuperäistä lähdettä emme tiedä, saimme taannoin eräältä opiskelijaltamme. Se toistaa tyypillistä uskomusta teoriasta ja käytännöstä toisilleen vastakkaisina ilmiöinä. Mutta voisiko tutkimuksellisista ideoista olla iloa myös arkisessa työnteossa?

Jo tunnettu sosiaalipsykologi Kurt Lewin totesi aikanaan, että mikään ei ole käytännöllisempää kuin hyvä teoria (ja erityisen käytännöllisiä ovat tietysti yhteiskuntatieteelliset käytäntöteoriat ;-). Nykypäivänä liian monen käsitteen, teorian ja tutkimuksellisen idean kohtalona on kuitenkin syntyä, elää ja kuolla ainoastaan akateemisten julkaisuiden sivuilla. Tämän on aiheuttanut yliopiston muutos valtavaksi julkaisukoneistoksi, jossa tutkijat ehtivät lähinnä kilpailla keskenään huippujulkaisuiden määrästä.

Itsekin akateemista uraa tehneinä tunnemme hyvin pelin hengen. Samanaikaisesti uskomme, että tutkijoilla on vastuu tehdä tutkimuksistaan ja teorioistaan merkityksellisiä myös omien keskustelupiiriensä ulkopuolella. Erityisen tärkeää tämä on yhteiskuntatieteissä, esimerkiksi juuri omalla työelämän tutkimuksen ja uudistamisen kentällämme.

Tutkimukselliset käsitteet ja viitekehykset auttavat meitä analysoimaan näkemäämme ja kuulemaamme pintaa syvemmältä. Tutkimuksellisilla linsseillä huomaamme esimerkiksi, että iso osa populaarista työelämäkirjallisuudesta ja työelämän kehittämisvisioista perustuu varsin köykäisiin, itsestään selvinä pidettyihin, ideologisesti latautuneihin ja usein keskenään ristiriitaisiin oletuksiin. Sama puppugeneraattori pyörii vuodesta toiseen suoltaen ”innovatiivisuutta”, ”uudistumis- ja kilpailukykyä”, ”yritteliäisyyttä”, ”tuottavuutta” ja ”henkistä kasvua” — ja taas kehitetään toimintaa uusilla projekteilla ja tuhansilla konsulttitunneilla. Harvemmin sen sijaan pohditaan, millaisiin käsityksiin ihmisistä, organisaatioista ja niiden toiminnasta uudistamisvisiot ja reseptit perustuvat. Ja kun nämä peruspalikat (eli teoria) jäävät pohtimatta, ei voida odottaa kovin kummoisia tuloksiakaan.

Käsitteet ovat perustavanlaatuisia oletuksia maailmasta, joiden kautta suuntaamme ajatteluamme. Eri käsitteiden kautta näemme erilaisia asioita ja toimimme eri tavoilla. Muistapa siis kysyä seuraavalta konsultilta, jonka kanssa asioit, millaisille käsitteille, maailmankuvalle ja ihmiskäsitykselle hänen reseptinsä perustuu. Jos et saa kirkkaita vastauksia, toivottuja tuloksiakaan tuskin syntyy.