Oct 17
0
Ammatillinen identiteetti / Työlämä

Olenko olemassa?

Kriittisiä huomioita asiantuntijabrändistä ja somenäkyvyydestä

Keskustelimme hiljattain käytäntökehittäjäkollegoiden kanssa sosiaalisen median merkityksestä yritystoiminnassa. Sain painavaa palautetta siitä, ettei minulla ole profiilia LinkedIn-palvelussa. Valtaamolla on nettisivut, oma blogi ja olen jo aikaa sitten taipunut facebuukkaamaan ja twiittaamaan (ja jopa nautin siitä). Asiantuntijabrändini kannalta tärkein kanava, LinkedIn, minulta kuitenkin puuttuu. Siksi saan todeta, etten ole olemassa, jään kaikesta paitsi, eikä kukaan tarjoa minulle unelmieni työpaikkaa. En myöskään pääse kiinni aitoon verkostoitumiseen ja asiantuntijuuteni jää pimentoon.

Yrittäjälle on tarjolla jos jonkinlaista somekurssia, -kirjaa ja -neuvoa. LinkedIn-profiilin rakentamiseenkin on netti pullollaan ohjeita, pikakursseja ja varoittavia älä tee näitä mokia -listauksia. Olen rakentanut ystävälleni LinkedIn -profiilin ja luulen ymmärtäväni, mistä palvelussa on kyse. Silti (tai siksi) koko homma lähinnä puistattaa minua. Niin sanoo moni kollegakin, mutta uloskaan ei voi jäädä. Onhan näkyvyys välttämätöntä bisneksen ja asiantuntijabrändin rakentamisen kannalta.

Vai onko? Olenko väärässä, kun vaikutelmani sisällöstä on lähinnä tyhjää johtamispuhetta? Hymähdinkö aiheetta, kun luin Guardianin juttua, jossa palvelun kuvailtiin olevan “a wasteland of endless management consultants congratulating each other”?

Rekrytoinnissa LinkedIn on vertaansa vailla. Nautin kuitenkin vapaudestani, enkä halua tulla headhuntatuksi. En halua olla brändi, en edes asiantuntijabrändi. Silti yrittäjän pitää kuulemma olla joka tuutissa läsnä, jotta näkyvyys kasvaa ja töitä löytyy. Mutta jos rehellisiä ollaan, niin montako työtä olen saanut somenäkyvyyden kautta? Pyöreät nolla. Suurin osa töistäni tulee olemassa olevien, pitkän ajan kuluessa rakentuneiden yhteistyösuhteiden kautta. Uusilta asiakkailta töitä tulee, koska ”kuulin teistä kollegaltani X:ltä ja…”, ”olin teidän tilaisuudessa ja…” tai ”luin teidän kirjan ja…”. Muttei koskaan siksi, että ”törmäsin teihin somessa ja…”.

Toimialalla on tässä varmasti merkitystä. Toteuttamamme, lähinnä organisaatioille suunnatut koulutus-, kehittämis- ja asiantuntijapalvelut lienevät tämän suhteen erilainen kenttä verrattuna vaikka kuluttajapalveluihin. Tunnen muutaman erittäin menestyksellisen ja samalla ylityöllistetyn oman alani yrityksen, jolla on suppeahkot nettisivut ja sähköpostilista, eikä minkäänlaista näkyvyyttä missään somepalvelussa. Alansa huippu voi siis olla ilman hulppeita someprofiileita ja henkilöbrändejäkin. Omalla kohdallani joka paikassa huseeraamista ja henkilöbrändin rakentamista enemmän työhöni ja sen mielekkyyteen ovat vaikuttaneet pitkäjänteinen asiantuntijuuden kehittäminen, omaehtoisuudesta ja mielekkyydestä kiinni pitäminen ja merkitykselliset yhteistyösuhteet. Työskentelen myös määrällisesti hyvin maltillisesti, enkä ole aikeissa kasvattaa työmäärääni. Mihin siis tarvitsisin lisää näkyvyyttä?

Kirjoittajana? Kyllä, sillä tuntuu merkitykselliseltä, kun tekstejäni ja kirjojani luetaan. Koska tarkoitukseni on teksteillänikin aina jollakin tavalla parantaa maailmaa (tai työelämää), niin luonnollisesti toivon viestini tavoittavan ja puhuttelevan mahdollisimman monia lukijoita. Kiistatta sosiaalinen media on mainio kanava jakaa ja löytää uusia tekstejä ja synnyttää keskustelua. Se olisi erittäin hyvä syy liittyä myös LinkedIniin. Mitä siis vielä mietin?

Ehkäpä tätä. Teini-ikäinen tyttäreni pohtii välillä Instagram-kuviensa tykkäysmääriä. Kysyn, onko hänelle tärkeämpää, että sadat tuntemattomat instakäyttäjät tykkäävät jostakin hänen kuvastaan, vai että hän voi kuvillaan välittää jotakin tärkeäksi kokemaansa hänet tunteville ja hänestä oikeasti välittäville ihmisille. En vedä tästä suoraa analogiaa ammatilliseen näkyvyyteen, jonka ei ole tarkoituksenmukaista rajoittua omaan lähipiiriin. Pohdinpa vain, että jonkin tekstin satojen näyttöjen sijaan olennaisempaa on muutama sellainen lukija, jota teksti oikeasti puhuttelee ja joka vaikkapa innostuu sen pohjalta toimimaan tai tutkimaan aihetta lisää.

Korostan vielä lopuksi, että tämän tekstin kritiikin kohteena ei ole LinkedIn tai mikään muukaan yksittäinen sosiaalisen median palvelu tai verkosto. Jos jotakin vastustan, niin sellaista henkilöbrändäystä, jossa ainoa tapa olla olemassa on näkyvyys näkyvyyden vuoksi. En tiedä brändistäni, enkä näkyvyydestänikään, mutta koen olevani vahvasti olemassa niin ihmisenä kuin ammattilaisenakin. En siksi, että näet ansioluetteloni somessa, vaan siksi että teen mielekästä työtä merkityksellisten ihmisten kanssa ja heidän hyväkseen.

Oct 16
1
Johtaminen / Mielekäs työ / Tutkimus

Paskaduuneja ja tyhjää kieltä

Business Bullshit.

Näin organisaatiotutkija André Spicer tiivistää tyhjän kielen, joka sanoo hyvin vähän, mutta jota bisnesväki puhuu paljon. Tätä muotisanoihin puettua yrityspuhetta löytyy joka paikasta: mediasta, virastoista, terveydenhuollosta ja kouluista. Työpaikoilla iteroidaan, ketteröidään ja optimoidaan. On big dataa, six sigmaa, leania ja tealia. Yliopistossa työskennellessämme kokosimme oman hevosenpaskabingon, jonka täyttivät kilpailukyky, maailmanluokka ja innovaatiot.

Tyypillisesti muotisanoja viljelevä, tyhjä johtamispuhe suoltaa epämääräisiä ja todellisuudesta irrallaan olevia käsitteitä. Ihmisiä, konkreettisia paikkoja saati kunkin yhteisön omia perinteitä siinä harvoin esiintyy. Paskanjauhantaa on näennäisen helppo tuottaa ja kuunnella, mutta tarkemmassa tarkastelussa sen ymmärtäminen osoittautuu vaikeaksi ellei mahdottomaksi. Harva kuitenkaan uskaltaa kyseenalaistaa sitä tyhmillä kysymyksillä, sillä kukapa nyt haluaisi paljastua ymmärtämättömäksi hölmöksi.

Huvittavinta on, että useimmat organisaatioihin tuodut ideat ja johtamisvillitykset eivät vaikuta niiden toimintaan millään tavalla (ainakaan myönteisesti). Näin kertoo Spicerin referoima uusia johtamismuoteja koskeva tutkimus – ja monen käytännön kokemus. Kyse on ennemmin siitä, millaista imagoa yritys haluaa itselleen rakentaa ja miltä se haluaa ulkomaailman silmissä näyttää.

Muotitermejä levittää kasvava johtamisala, johon Spicer lukee konsultit, puhujat, gurut ja muut neuvonantajat. Kun vielä ”maailmassa on miljoonia kokoushuoneita täynnä epävarmoja ihmisiä tekemässä merkityksettömiä töitä, ja heillä on painetta luoda itsensä uudelleen koko ajan” ovat olosuhteet otolliset ”paskanjauhannan massatuotannolle”.

Omassa, työn mielekkyyttä käsittelevässä tutkimuksessamme havaitsimme, että mitä kauemmaksi kielen tasolla etäännytään työn perimmäisistä päämääristä (eli syistä miksi kyseistä työtä ylipäätään tehdään), niin sitä kauemmaksi häviää työn mielekkyys. Monesta hienosta toimistotalostakin löytyy paskaduuneja, kuten antropologi David Graeber kuvaa. Kyse ei kuitenkaan ole perinteisistä likaisista matalapalkkaduuneista, vaan mistä tahansa työstä, jonka tekijä kokee merkityksettömäksi. Paskanjauhantabisnes on osa tätä ilmiötä ja heikentää omalta osaltaan kykyä tarttua todellisiin, konkreettisiin ongelmiin työssä. 

Spicer kehottaa jokaista kieltäytymästä tyhjän johtamispuheen toistamisesta ja ehdottaa tilalle dialogia. Käytännöt ja toimintatavat, jotka luodaan rauhassa harkiten ja yhteistyössä osallisten kesken, omaksutaan paremmin. Dialogi lisää sekä johdettavien ymmärrystä johtajien puheesta ja aikeista, että johtajien ymmärrystä johdettaviensa huolista ja olosuhteista. Luottamuksen lisäksi se rakentaa yhteyttä ja ymmärrystä osallisten elämismaailmoihin. Ja juuri siksi toimiva dialogi huuhtelee pois suuren osan paskanjauhannasta, kuten Spicer asian ilmaisee.

Lähde: Spicer, André (2018). Paskanjauhantabisnes. Niin & näin, Tampere.

Sep 25
0
Dialogi / Tutkimus / Yhteiskunta

Dialogilaboratorio: Tutkimustieto ja kokeilukulttuuri päätöksenteossa

Mikä on Dialogilaboratorio?

Vuosi sitten joukko dialogista kiinnostuneita eri alojen ammattilaisia aloitti Aretaissa dialogitaitojen koulutuksen. Syvennyttyämme syksyn mittaan dialogin saloihin paloimme halusta jakaa oppimaamme kukin oman työmme kautta. Jatkoimme tapaamisia ryhmän kesken ja sparrasimme toisiamme dialogin harjoittamisessa. Syntyi idea Dialogilaboratoriosta, jossa voisimme tuoda ihmisiä yhteen luomaan yhteistä ymmärrystä heille tärkeistä ilmiöistä dialogin keinoin.

Pähkinänkuoressa Dialogilaboratorio on siis dialogin vetämiseen koulutettujen asiantuntijoiden tiimi. Päivätyötämme teemme eri aloilla: kehitysyhteistyössä, kasvatuksessa, sosiaalityössä, yliopiston tutkimuspalveluissa ja omissa yrityksissä. Tavoitteemme on hyödyntää osaamistamme ja edelleen harjoitella dialogin ohjaamista tarjoamalla vieraileville keskustelijoille aika, paikka ja fasilitointi tärkeiden ilmiöiden pohtimiseen.

Järjestämme pienimuotoisia dialogeja muutaman kuukauden välein. Ensimmäisen Dialogilaboratorion teemana oli Tutkimustieto ja kokeilukulttuuri päätöksenteossa. Vieraiksemme saimme Elina Nikkolan Maa- ja metsätalousministeriön Tieto- ja tutkimusyksiköstä ja Virve Hokkasen Valtioneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -hankkeesta.

Dialogi alkaa virittäytymisestä

Dialogissa olennaista on kokemuspuhe, eli käsiteltävän teeman kytkeytyminen arkeen ja ihmisten päivittäisiin kokemuksiin. Siksi lähdimme liikkeelle pohtimalla, kuinka itse teemme omassa arjessamme ja työssämme päätöksiä. Joskus arjen päätökset tuntuvat syntyvän fiilispohjalta, toisinaan ne taas vaativat systemaattista tiedonkeruuta ja analyysia. Itse asiassa teemme koko ajan valtavasti päätöksiä, mutta pohdimme tietoisesti vain osaa niistä. Aika usein päätöksiä tehdään kiireessä, ”lennosta”. Tällöin on nojattava omaan asiantuntemukseen ja luonnollisesti myös päätöksentekoa kehystäviin lakeihin ja ohjeituksiin, kuten esimerkkinä olleessa sijaishuollon lastenkodin arjessa. Kokemus helpottaa päätöksentekoa – tai ainakin auttaa ymmärtämään, että epävarmuuden kanssa elää jokainen ja täydellisiä lopputuloksia syntyy harvoin.

Dialogissa luodaan uusia näkökulmia

Dialogin tavoitteena ei ole etsiä parasta argumenttia tai ratkaista käsillä olevaa ongelmaa, vaan luoda uutta ymmärrystä ja näkökulmia käsiteltävään aiheeseen. Mekin lähdimme ennemmin etsimään kiinnostavia kysymyksiä, kuin varmoja vastauksia. Mikä on mielekäs tapa tehdä päätöksiä missäkin tilanteessa? Tunnistanko itse, millä perusteella päätöksiä teen? Millaista on oman organisaationi päätöksenteko? Miten poliittinen päätöksenteko meille näyttäytyy? Miksi tuntuu, ettei tutkimustietoa ja kokeilujen tuloksia hyödynnetä riittävästi? Entä hyödynnetäänkö tietoa joskus tarkoitushakuisesti?

Keskustelua tarkennetaan ja syvennetään

Keskustelussa syntyi jaettu käsitys siitä, ettei kokeilujen tuloksia ja tutkimustietoa hyödynnetä päätöksenteossa riittävästi. Valitsimme tämän näkökulmaksi, johon halusimme päästä syvemmälle. Mikä on tiedon hyödyntämisen yhtälöstä puuttuva palanen?

Erilaisia kokeiluja tekevät valtio, kunnat, yritykset ja järjestöt. Valitettavasti tieto näiden kokeilujen tuloksista tai niissä syntyvästä oppimisesta ja oivalluksista ei aina leviä, koska tiedon jakamisen käytäntöjä ja kanavia ei ole pohdittu riittävästi. Kokeiluja luonnehtii usein nopeus: ne ovat oiva keino testata ideoita ketterästi, saada aikaan pöhinää ja tuottaa ratkaisujakin. Mutta muistetaanko oppimiselle, kokeilun vaikutusten arvioinnille ja ylipäätään ajattelulle varata riittävästi aikaa?

Tutkimuksen tekemisessä aikajänne on pidempi. Siitä huolimatta myös tutkimustiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa on lukuisia haasteita. Onko tutkimustietoa hyödyntävissä organisaatioissa riittävästi osaamista ja ymmärrystä tutkimuksen tekemisen logiikasta? Tutkimus A saattaa osoittaa avohakkuiden olevan haitallisia luonnon monimuotoisuudelle ja tutkimus B puolestaan puoltaa niitä samoista syistä. Osaako päätöksentekijä eritellä kunkin tutkimuksen lähtökohdat, tutkimusongelmat, käytetyt menetelmät ja päätelmät päätöksentekoaan palvelevalla tavalla?

Tutkijoilla ja tutkimusorganisaatioilla on tietysti oma vastuunsa tuotetun tiedon hyödynnettävyydestä. Valitettavasti akateeminen urajärjestelmä ei kannusta tutkijaa vuorovaikutukseen päätöksentekijöiden tai suuren yleisön kanssa. Akateemisen maailman johtamiskäytännöt ja tutkijoiden urakannusteet ohjaavat lähinnä tieteellisten artikkelien julkaisuun kapea-alaisissa journaaleissa, joissa ne ovat suurelle yleisölle huonosti saatavilla.

Oivallus: aika ja oppiminen

Lopuksi dialogissa pohditaan yhdessä, minkälaisia oivalluksia keskustelun aikana on syntynyt. Ehkä hieman yllättävääkin oli huomata, että vaikka edustimme eri aloja ja ammattikuntia, olivat kohdatut ongelmat kokeilujen ja tutkimustiedon hyödyntämisessä hyvin samankaltaisia. Keskustelumme kiteytyi kahteen tärkeään asiaan: aikaan ja oppimiseen. Niin tutkimuksessa kuin kokeiluissakin on varattava riittävästi aikaa oppimiselle ja ymmärryksen kehittymiselle. Kaikenlaiset siilot ja sektoroituminen ovat tehokkaita oppimisen ja uuden ymmärryksen jakamisen ja hyödyntämisen esteitä. Myös tiedon hyödyntäjien on opittava oppimaan sen sijaan, että erilaiset selvitykset ulkoistetaan konsulttitoimistoille ja hukutetaan hyllymetreihin tai gigatavuihin raportteja. Etenkin kokeiluissa mahdollisten tulosten hyödyntäjätahon olisi tärkeää olla kokeilussa mukana jo alussa lähtien, yhteiskehittelyn hengessä.

Miltä dialogi tuntui?

Dialoginen keskustelu ei ollut kenellekään osallistujista vierasta, mutta ohjatussa dialogissa korostui kokemus kuuntelun intensiivisyydestä. Puheen ja kuuntelun erottaminen onkin yksi tärkeimmistä dialogin ohjenuorista. Ole läsnä ja kunnioita, keskity kuuntelemaan toisia ja harkitse, kuinka voisit liittyä heidän kokemuksiinsa. Rakentavan keskustelun periaatteisiin voi tutustua tarkemmin Erätauon sivuilla.

***

Kiitämme Aretaita matkasta dialogin maailmaan sekä tilojen tarjoamisesta Dialogilaboratoriolle.

Seuraava Dialogilaboratorio järjestetään 15.11.2018 aiheesta Mistä on mielekäs työ tehty? Jos tämä teema ja dialogi kutsuu sinua, ota yhteyttä Elinaan.