Enää ei riitä, että organisaatiot mittaavat tuottavuuttaan ja kilpailukykyään. Myös työntekijöitä houkutellaan mittaamaan omaa terveyttään, hyvinvointiaan ja tuotteliaisuuttaan.
Erilaiset seurantalaitteet ja älyteknologiat ovat kasvava teollisuudenala. Laitteet ovat rantautumassa terveydenhuollosta ja liikuntaharrastuksista myös työpaikoille. Tutkimuskirjallisuudessa ilmiöstä puhutaan termillä mitattu minuus (quantified self).
Tulevaisuudessa yhä useampi meistä kantaa erilaisia seurantalaitteita ranteessa, vaatteissa tai jopa ihon alla. Ne myydään meille lupauksilla onnellisuudesta ja elämänhallinnasta: hyvinvointimme ja tuottavuutemme parantuu keräämällä tietoa syömisen, nukkumisen, liikkumisen ja työnteon kaltaisista päivittäisistä toiminnoista. Seurantalaitteita leivotaan sisään jopa yritysten hyvinvointiohjelmiin, jotta työnantajat saavat erilaiset tuntemuksemme näkyviksi, mittaviksi ja siten johdettaviksi.
Näin ennustavat Phoebe Moore ja Andrew Robinson (2015). Heidän mukaansa minuuden mittausteknologiat ovat fordismin moderni vastine. Fordin autotehtaassa ”tulevaisuuden tuotantomenetelmiä” kokeiltiin jo 1930-luvulla. Työtehtävät paloiteltiin standardoitavaan ja helposti mitattavaan muotoon ja työläisten kehoja säädeltiin ja mitattiin tuottavuuden parantamiseksi.
Tämän päivän puettavia älyteknologioita käyttävä ihminen onkin kuin itse itseään riistävä työläinen. Johtajien ei tarvitse käyttää keppiä tai porkkanaa, kun työntekijä koulii omaa kehoaan ja sen kilpailukykyä jopa vapaa-ajallaan.
Johtajatkaan eivät tosin pääse helpolla mitattujen minuuksien maailmassa. Johtajan pätevyyttä ja sopivuutta arvioitaessa ulkonäöllä ja kunnolla on yhä enemmän merkitystä, sillä niiden perusteella arvioidaan johtajan henkistä kanttia. Janne Tienari ja Susan Meriläinen (2016) kutsuvat nykyistä johtajaihannetta ajokoiraksi. Ajokoira on sopusuhtainen ja ketterä, sillä on kestävyyttä ja itsekuria ja se metsästää väsymättä. Ennen kaikkea se hallitsee ja analysoi omaa kehoaan ja sen esityksiä.
Oma keho voikin olla ainoa hallittavalta tuntuva asia yhä monimutkaisemmaksi muuttuvassa maailmassa. Kun työelämä tuntuu ennustamattomalta ja epävarmalta, niin itselleen voi sentään aina tehdä jotain.
Mittausideologia ulottaa johtamisen yhä henkilökohtaisemmalle ja yksityisemmälle alueelle. Minuuden mittaus on loogista jatkoa kehitykselle, joissa minuus ja tunteet ovat tulleet osaksi työtä ja sen johtamista. Mittausideologian myötä työn ja talouden palvelukseen valjastetaan koko kehollinen ihminen niin työajalla kuin sen ulkopuolella. Samalla yksilöön kohdistuvat vaatimukset kasvavat ja yksilöiden välinen kilpailu kovenee. Mittausdataa myös hyödynnetään tavoilla, joihin yksilöt eivät aina tiedä suostuvansa.
Mitattu minuus nojaa yksinkertaistavaan, kaksijakoiseen ajatteluun, jossa mieli hallitsee kehoa. Organisaatiot taas oletetaan konemaisesti osiensa summaksi. Samalla kuvitellaan, että kaikki on mitattavissa (lue Mittarimadon elämää). Mittarien ulkopuolelle jäävät arvot, tulkinnat, käytännöt, kohtaamiset, luovuus, intuitio ja asioiden tilannekohtaisuus. Ne eivät taivu numeroiksi tai luokitteluiksi, joten onko niitä olemassa? Mitattavien asioiden kohdallakin on hyvä pysähtyä kysymään, kenen etuja mittaaminen palvelee ja mitä siitä seuraa.
Lähteet:
Moore, Phoebe & Robinson, Andrew (2015). The quantified self: What counts in the neoliberal workplace. New media & society 1–19. Published online.
Tienari, Janne & Meriläinen, Susan (2016). Palvelukseen halutaan ajokoira. Johtajan ulkonäkö ja esiintyminen. Siltala, Helsinki.
