Saitko potkut? Tuliko avioero? Sairastuitko syöpään? Ei se mitään. Kunhan ajattelet positiivisesti, niin kaikki korjaantuu.

Näin toimii positiivisen ajattelun ideologia, joka etenkin Yhdysvalloissa on saanut vankan aseman. Positiivisen ajattelun gurut saarnaavat, että onni löytää sinut, kun suhtaudut elämään myönteisesti. Jos oletat asioiden kääntyvän paremmiksi, näin todennäköisesti myös käy – ja päinvastoin. Optimistisen elämänasenteen oletetaan kohentavan terveyttä ja itseluottamusta sekä tuovan onnea, vaurautta ja menestystä.

Toimittaja ja tietokirjailija Barbara Ehrenreich kutsuu positiivisen ajattelun ideologiaa joukkoharhaksi. Kirjassaan Smile or Die – How Positive Thinking Fooled America & The World hän kuvaa lukuisin esimerkein, kuinka positiivisen ajattelun oletetaan ratkaisevan niin henkilökohtaiset kuin yhteiskunnallisetkin ongelmat. Samalla positiivisesta ajattelusta on kasvanut valtava bisnes. Yhdysvaltain koulutusmarkkinat pullistelevat erilaisia voimauttavia valmentajia, motivaatioguruja ja uskonnollisia saarnaajia, jotka tuottavat toinen toistaan myönteisempiä kirjoja, videoita ja seminaareja.

IMG_0652

Onnen ja menestyksen saavuttamisen ohella positiivisen ajattelun gurut uskottelevat, että positiivinen ajattelu vahvistaa immuunijärjestelmää ja auttaa voittamaan sairauksia. Siksi rintasyöpään sairastunut Ehrenreichkin huomasi, että joidenkin mielestä hän sai syyttää sairaudestaan vain itseään. Ajattelemalla myönteisesti syöpäkin olisi voitettavissa.

Positiivisen ajattelun ideologia sivuuttaa täysin ne erilaiset olosuhteet, joista ihmiset ponnistavat. Pahimmillaan se tarkoittaa todellisuuden kieltämistä ja tarkoituksellista itsepetosta, jos sen seurauksena silmät suljetaan epämiellyttäviltä asioilta, vaikeilta olosuhteilta ja kielteisiltä tunteilta. Joidenkin gurujen mukaan ei esimerkiksi kannata lukea uutisia, koska ikävät uutiset aiheuttavat kielteisiä tunteita ja turhaa ahdistusta. Laajemmassa mittakaavassa todellisuuden sivuuttaminen näkyy viimeisimmässä finanssikriisissä: uhkaavat merkit ja varoitukset sivuutettiin ja positiivisten oletusten harhassa kaasua painettiin kahta kovemmin.

Ehrenreich muistuttaa, että maailmassa on kaikkea: onnea ja tuskaa, vaaroja ja mahdollisuuksia, elämää ja kuolemaa. Niitä ei ajatuksen voimalla tai ajattelematta jättämällä muuksi tehdä. Itsepetoksen sijaan onkin tärkeää hyväksyä myös kielteiset ajatukset ja olosuhteet.  Sillä millaista on onni, joka on saavutettu näkemättä maailmaa sellaisena kun se on?

Positiivinen ajattelu voittaa negatiivisuuden, mutta ei ratko maailman ongelmia. Yksilön oman navan ympärillä pyörivän positiivisuusharhan sijaan Ehrenreich peräänkuuluttaa yhteiskunnallista ja kriittistä ajattelua: vaikeita kysymyksiä, auktoriteettien haastamista ja toisinajattelua.

There is a vast difference between positive thinking and existential courage.”

Lähde: Barbara Ehrenreich (2009). Smile or Die – How Positive Thinking Fooled America & The World. Granta Books, London.