DSCN1261

Suuryritysten ja -brändien valtaa käsittelevästä No Logo –kirjasta tunnettu Naomi Klein tarttuu uusimmassa teoksessaan ihmiskunnan tulevaisuutta määrittävään ilmastonmuutokseen. This Changes Everything – Capitalism vs. the Climate argumentoi nimensä mukaisesti, että ihmisten toiminnan aiheuttama ilmastonmuutos tulee lopulta muuttamaan kaiken: elämämme, talousjärjestelmämme ja käsityksemme maailmasta.

Teoksen alkupuolella Klein listaa tyypillisiä argumentteja, joilla me tavalliset ihmiset etäännytämme itseämme ja välttelemme vastuutamme ilmastonmuutoksesta: Kyseessä on monimutkainen asia, jota vain ympäristöihmiset ja –tutkijat ymmärtävät. He kehittävät ennemmin tai myöhemmin parempia teknologioita, jotka ratkaisevat ongelmamme. Yksittäisenä ihmisenä en edes pystyisi muuttamaan mitään. Sitä paitsi todellisuuden tunnustaminen uhkaa elintapaani ja –tasoani. Pitäisi luopua autoilusta, lihansyönnistä, shoppailusta ja matkustamisesta! Eihän siitä mitään tulisi, varsinkaan näinä aikoina, jolloin talous pitää saada kasvuun ja Suomi nousuun.

Ilmastoskeptikot taas eivät usko, että ihmiset ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet ilmastomuutoksen — tuleehan talvikin joka vuosi. Muun muassa puolet USA:n senaattoreista kuuluu tähän ryhmään, kuten taannoinen senaatin äänestys osoitti. Skeptikkoja ei näytä hetkauttavan, että 97 prosenttia kaikista ilmastotutkijoista ja –asiantuntijoista pitää ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta kiistattomana ja tieteellisesti todistettuna tosiasiana.

Kleinin mukaan on ymmärrettävää, että konservatiivisesti ja/tai markkinahenkisesti ajattelevat tahot haluavat kieltää ilmastonmuutoksen. Myöntäminenhän merkitsisi väistämätöntä tappiota aikamme suuressa ideologisessa kiistassa: markkinamekanismi ei toimikaan, vaan yhteiskunnassa tarvitaan myös säätelyä. Samasta syystä emme kykene tarpeellisiin, ilmastonmuutosta hillitseviin päätöksiin: ne olisivat räikeässä ristiriidassa sääntelyn purkamisen, jatkuvan kasvun ja markkinahenkisen kapitalismin kanssa.

Ilmastonmuutosta hillitsevät päätökset uhkaavat pientä teollisuuseliittiä, mutta suojelisivat maapallomme väestön enemmistöä. Eniten ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät nimittäin juuri ne köyhät yhteisöt ja valtiot, jotka ovat siihen omalla toiminnallaan vähiten vaikuttaneet. Me täällä globaalissa pohjoisessa voimme aina ostaa tehokkaampia ilmastolaitteita toimistoihimme, mutta mitä tekevät ihmiset, joiden sadot kuivuvat ja asumukset pyyhkiytyvät mereen? Samaan aikaan, kun meidän toimiemme johdosta yhä laajemmat alueet ”siellä jossain” muuttuvat elinkelvottomiksi, suljemme rajamme entistä tiukemmin ilmastopakolaisilta.

Vallalla on myös suuruudenhullu usko siihen, että olemme luonnosta erillisiä ja voimme avaruuspeilien kaltaisilla teknologioilla voittaa sen asettamat rajat. Ilmeisesti on helpompaa yrittää teknologioiden avulla sopeutua ilmastonmuutokseen, kuin haastaa koko nykyinen elämäntapamme, identiteettimme ja jatkuvan talouskasvun ideologiamme.

Maailmamme rajat ovat kuitenkin tulossa vastaan, eivätkä pienet sopeutukset silloin enää riitä. Klein povaa juuri ilmastoliikkeestä muutosvoimaa, joka vahvistaa yhteisen ympäristömme lisäksi myös demokratiaa ja tasa-arvoa, reilua ja vastuullista kauppaa sekä terveempää maa-, vesi- ja energiataloutta. Tämä vaatii kuitenkin elämän näkemistä itseisarvona, ei business casena. Vertailukohtana Klein käyttää kahta merkittävää kansalaisliikettä: orjuuden purkamista ja feminismiä. Ne eivät saavuttaneet päämääriään määrittämällä tavoitteilleen rahallista arvoa, vaan osoittamalla kuinka vapaus ja ihmisoikeudet ovat liian arvokkaita asioita mitattaviksi rahassa. Ilmastonmuutostakaan ei torjuta taloudellisilla argumenteilla — on tehokkaampaa vähentää päästöjä nyt, kuin siivota jälkiä myöhemmin. Sen sijaan meidän tulee ymmärtää, ettei yhteiselle ympäristöllemme voi asettaa hintaa, vaan sen varjeleminen on itseisarvo. Tämä muuttaisi kaiken. 

Lähde:

Klein, Naomi (2014). This Changes Everything – Capitalism vs. the Climate. Penguin Books.