Sep 4

Uusi kirjamme on ilmestynyt!

Tehostaminen ja tuottavuuspuhe ovat vallanneet yhteiskunnallisen keskustelun. Tuottavuutta on kuitenkin vaikea nostaa pelkällä numerojohtamisella. Työn tuottavuus ja mielekkyys lähtee ennen kaikkea mahdollisuudesta tehdä työtä, jolla on jokin itseä suurempi merkitys muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Tästä syntyy innostava, kestävä ja moniarvoinen työelämä.

Nykypäivän suorituskeskeinen yhteiskunta uskoo yksilön yli-inhimillisiin kykyihin kehittyä rajattomasti. Työelämä ei muutu mielekkääksi sen enempää ylhäältä saneltuna kuin itsensäjohtamisoppaisiin uppoamalla. Työyhteisöään pitäisi katsoa laajemmin ja etsiä yhdessä työn tärkeitä päämääriä ja ammattinsa merkityksellisyyttä. Työhön voi puhaltaa uutta intoa, luovuutta ja tuoreita näkökulmia kyseenalaistamalla kiveen hakatut käytännöt. Näin voidaan myös romuttaa markkinakoneiston työn ilolle pystyttämiä esteitä.

Työelämän toisinajattelijat tarjoaa kriittisiä näkökulmia ja käytännön työkaluja ammatti-identiteetin vahvistamiseen ja mielekkään työn luomiseen. Tutkimukseen pohjautuen teos pohtii keinoja, joilla jäykkien käytäntöjen, suoritusmittareiden ja epärealististen odotusten puristuksiin jäävä ihminen voi yhdessä työyhteisönsä kanssa osallistua työelämän tervehdyttämiseen.

”Vapaus mahdollistaa työn itseisarvoisten päämäärien tavoittelun omaehtoisesti ja on siksi keskeinen osa hyvää työelämää ja työtä. Yhteisöllisyys puolestaan mahdollistaa askeleen yksilötason puuhastelusta konkreettiseksi käytäntöjen muutokseksi.”

Elina Henttonen & Kirsi LaPointe
Työelämän toisinajattelijat. Vallataan tilaa mielekkäälle työlle
Gaudeamus 2015
ISBN 978-952-495-364-1

Elina Henttonen, p. 050 546 9251, elina@valtaamo.fi

Kirsi LaPointe, p. 040 846 1950, kirsi@valtaamo.fi

Lisätietoa kirjasta löytyy Gaudeamuksen sivuilta.

Arvostelukappaleet ja lisätiedot:
Lasse Leminen
Tiedotus, myynti ja markkinointi
lasse.leminen@gaudeamus.fi
p.050 5401 299
Gaudeamus Oy

Apr 27

Valtaamo

Kehittäminen / Mielekäs työ / Työelämä

Työ/elämän tasapainoyhtälöä ratkomassa

Tuntuuko sinusta joskus, että työt kaatuvat päälle ja työpäivät venyvät? Kotona taas odottaa toinen työvuoro ruuanlaittajana, pyykinpesijänä ja harrastuskuskina. Miten tämän uuvuttavan rumban saisi tasapainoon?

Tehostamista ihannoivalla yhteiskunnallamme on vastaus valmiina: ajankäyttöä järkeistämällä. Tämä tehdään tunnistamalla ja karsimalla aikasyöppöjä, priorisoimalla asioita ja sujuvoittamalla prosesseja. Eli: suunnittele päiväsi etukäteen, herää aikaisemmin (jotta ehdit lenkille, jotta jaksat paremmin), keskity tärkeimpiin tehtäviin, karsi turhat tapaamiset, sähköpostit ja ihmiset, tee etätöitä (jotta voit samalla hoitaa kotityöt) ja poista häiriöt (työkaverin avautumiset, puhelinsoitot äidiltä, lapset).

Optimoidakseksi tämän tasapainoyhtälön heikoimman lenkin eli itsesi tueksesi on kehitetty jännittävissä start up-yrityksissä innovatiivisia apuvälineitä ja mittareita. Esimerkiksi iPhoneen on saatavilla Self Control -sovellus, joka rajoittaa pääsyäsi someen tietyksi ajaksi. Erilaisin sovelluksin voit myös taukoamatta mitata omia elintoimintojasi ja stressitilaasi ja näin ”kehittää” itseäsi.

Kaikista hienoista työkaluista huolimatta tasapaino jää usein haaveeksi. Vika ei kuitenkaan ole sinussa, vaan koko ongelman asettelussa ja sen ratkaisun logiikassa. Ongelmaa kun on mahdotonta ratkaista samalla logiikalla, millä se on aiheutettu. Yritämme saavuttaa tasapainoa tehokkuudella ja suorittamisella, vaikka juuri ne ovat syitä, miksi tasapaino on ylipäätään horjunut.

Vaatimus oman ajan ja elämän hallinnoimisesta tunkee meitä laatikkoon, jonne elämä kaikessa moninaisuudessaan ei sovi. Tehokkuus ja nopeus pelkistyvät laatikossa itseisarvoiksi, emmekä mieti millaisia päämääriä tulemme niiden kautta edistäneeksi. Siksi laatikossa pohditaan ja järkeistetään tehokkaita keinoja elämän- ja ajanhallintaan, mutta ulkopuolelle jäävät kaikki muut elämäämme suuntaavat päämäärät. Tehokkuus on parhaimmillaan arvokas piika, mutta huono emäntä.

Yksi tasapainoyhtälön vaikeimmista osioista lienee priorisointi. Sähköpostilaatikkoa on vielä helppo hallita, mutta entäpä kun pitää miettiä viettääkö enemmän aikaa tukea kaipaavan asiakkaan, oppilaan tai ystävän kanssa vai rientääkö seuraavaan kokoukseen? Todellisessa elämässä priorisoinnissa ei ole kysymys vain rationaalisesta päätöksenteosta, vaan myös moraalisista kysymyksistä. Toimintamme jatkuvan tehostamisen ja ajankäytön myötä menetämme spontaaniutemme ja herkkyytemme toimia viisaasti. Millaisia hyviä asioita haluamme työ/elämässämme tavoitella? Suoritamme, mutta elämmekö – ainakaan hyvin?

Toki koko ajatus tasapainon tavoittelusta voi olla ristiriidassa muiden hyveidemme ja tavoitteidemme kanssa. Jos tavoitteenamme on vaurastuminen ja sen mahdollistama kuluttaminen, voi työ/elämää olla vaikeaa tasapainottaa. Samoin käy niille työhönsä intohimoisesti suhtautuville ihmisille, jotka paahtavat töissä terveytensä kustannuksella. Myös ahkeruuden ja tunnollisuuden hyve voi pidentää työpäivää ja verottaa jaksamista.

Tasapainoa ei siis tavoiteta pelkästään pohtimalla, miten hoitaisin kaiken tehokkaammin ja näppärämmin. Mielekkäämpää on aloittaa sieltä vaikeammasta päästä kysymällä miksi. Miksi elämässäni ei ole tasapainoa? Miksi teen niin paljon töitä? Tätä kautta olemme myös viisaampia kysymään, miten haluaisimme työtämme tehdä. Koska tasapainon avaimet ovat harvemmin vain omissa käsissämme, on samoja miksi ja miten -kysymyksiä mietittävä myös yhdessä, kotona ja työpaikalla.

Siitä huolimatta tasapainoyhtälöä tuskin koskaan ratkaistaan lopullisesti, sillä elämä ei paketoidu täysin loogiseksi kokonaisuudeksi. Onneksi.

Apr 1

Valtaamo

Mielekäs työ / Talous

Talous ja tarkoituksellinen elämä

Oletko koskaan kyseenalaistanut elämääsi ohjaavaa käsikirjoitusta, kysyvät Pasi Havia, Ville Lappalainen ja Antti Rinta-Loppi teoksessaan Erilainen ote omaan talouteen – Vapaus, onni ja hyvä elämä. Käsikirjoituksella he viittaavat vallitsevaan tapaan elää kiireisinä, kuluttaen ja tavoitellen meille opetettuja unelmia kuten titteleitä, hienoja työpaikkoja, etelänmatkoja ja taloja.

Harva tosin tunnistaa oman elämänsä käsikirjoitusta, koska kuvittelemme olevamme tietoisia päätöksiä omien halujensa pohjalta tekeviä yksilöitä. Vaikkemme sitä haluaisi myöntää ovat ajattelu- ja toimintatapamme kuitenkin viiteryhmiemme, kulttuurimme ja yhteiskuntamme kauttaaltaan muokkaamia.

Kirja tarkastelee kriittisesti vallitsevia uskomuksiamme hyvästä elämästä ja niiden yhteyksiä kahteen nykypäivän itsestäänselvyyteen, kulutukseen ja velkaantumiseen. Sekä kulutuksella että velkaantumisella tavoitellaan elintason jatkuvaa kasvattamista, jota kirjoittajat kutsuvat elämäntapainflaatioksi. Elämäntapainflaatio tarkoittaa, että menomme kasvavat aina tulojemme myötä. Hyvä elämä tarkoittaa enemmän ja kalliimpaa.

Kuluttamalla hankitut nautinnot ovat kuitenkin ohimeneviä. Mieli halajaa nopeasti uuden kohteen perään ja aina astetta ylellisempiin nautintoihin. Jos opiskeluaikoina olimme onnellisia pienissä yksiöissämme tonnikalaspagettia syöden, emme tulojen kasvettua voi enää elää ilman unelma-asuntoja, uusinta elektroniikkaa, kaukomatkoja ja luksusmerkkejä.

Tulojen noustessa kasvaa myös velkaantuminen. Onhan meillä enemmän rahaa maksaa isompia lainoja, asuntoja, autoja, mökkejä ja matkoja. Kirjoittajat kutsuvat velkaantumista vapaaehtoiseksi orjuudeksi ja itseltään varastamiseksi. Käymme työssä maksaaksemme asuntovelkamme ja kiireisen elämän vastapainoiksi palkitsemme itsemme uudella puserolla, lomamatkalla tai huvituksilla – ja taas saamme syyn palata töihin tienaamaan lisää rahaa. Itseltään varastaminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kulutamme tulevaisuuden tulomme etukäteen ja samalla menetämme rahaa, jonka olisimme saaneet sijoittamalla saman summan jonnekin muualle.

Kirjoittajat peräänkuuluttavat rahan laittamista sen oikealle paikalle, eli hyvää elämää edistämään. Tärkeintä, mitä rahalla voi perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi saada, on vapaus toimia omien ehtojensa mukaan. Rahaa tarvitaan ja vaurastuakin saa, kunhan miettii tarkoin, mikä määrä varallisuutta todellisuudessa edistää omaa elämänlaatua. Kulutuksesta saatu hyvä olo kun on hetkellistä, eikä rahalla voi ostaa muiden arvostusta tai elämän todellista sisältöä.

Kuluttamisen ja elintason kasvattamisen sijaan hyvän elämän eväät löytyvät elämän tarkoituksellisuudesta. Tarvitsemme tunnetta, että teemme työtä jonkin itsemme ulkopuolelta löytyvän asian tai ihmisen hyväksi. Jotta olisimme vapaita löytämään tällaisen tarkoituksen ja toteuttamaan sitä, meidän täytyy uskaltaa hypätä oravanpyörästä eli työn ja kulutuksen kehästä. Tämä ei edellytä köyhäilyä, työelämästä irtaantumista tai omavaraistalouteen muuttamista. Se ei myöskään vaadi parempaa palkkaa, lottovoittoa, miljoonaperintöä tai ammattisijoittajaksi ryhtymistä.

Hyvän elämän mahdollistavaan säästämiseen ja sijoittamiseen kirjoittajat tarjoavat runsaasti käytännönläheisiä vinkkejä, joiden noudattaminen ei vaadi suuria tuloja tai sijoitusosaamista. Tämä on kuitenkin muutoksen helpoin osuus. Vaikeampaa meille kuluttamiseen hurahtaneille ja elintason jatkuvan kasvattamisen käsikirjoitukseen kasvaneille kansalaisille on tarkastella kriittisesti omaa elämäntyyliämme ja unelmiamme. Mistä oman elämän onni ja tarkoituksellisuus todella löytyvät?

Hyvä elämä edellyttää vapautta tehdä omaehtoisia valintoja. Raha on laitettava palvelemaan tätä vapautta – eikä toisinpäin.

Lähde:

Havia, Pasi, Lappalainen, Ville & Rinta-Loppi, Antti (2014). Erilainen ote omaan talouteen. Vapaus, onni ja hyvä elämä. Talentum, Helsinki.

Feb 25

Valtaamo

Ammatillinen identiteetti / Mielekäs työ / Työelämä

Katkaisuhoidon tarpeessa

Työuran katkoksia pidetään usein ongelmallisina ja paheksuttavina. Ne ovat aukkoja ansioluettelossa, vuotoja eläkekertymässä ja vajetta verolaarissa. Harva irtisanottukaan kokee työuraansa kohdannutta katkosta ensi alkuun jännittäväksi mahdollisuudeksi. Erilaiset katkokset voivat kuitenkin olla myös uusi alku, joka estää leipääntymistä, uupumista ja peräti työkyvyttömyyseläkkeelle ajautumista.

Tutkimusten mukaan katkokset tekevät meille hyvää. Työelämän tutkija Anu Järvensivu tutki suomalaisten tarinoita työelämänsä muutoksista ja löysi tavallisen muutostarinan juonesta kaksi versiota: onnen ja epäonnen tarinan. Onnen tarinoita luonnehtii työelämän tapahtumien myönteinen tulkinta ja niissä kuvitellaan vaihtoehtoja. Epäonnen tarinoita taas sävyttää kielteisyys ja katkeruus ja niissä jumiudutaan sinnittelyyn.

Onko onnen ja epäonnen tarinoiden ero siis asenteessa? Ajattele positiivisesti ja tarinasi loppuu onnellisesti? Ei aivan. Tarinoiden juonessa on näet yksi keskeinen ero: katkos. Onnen tarinoissa kertoja selviytyy katkoksen avulla vaikeuksista ja onnistuu sitä kautta uudistumaan.

Omat tutkimuksemme uramuutoksista tukevat tätä havaintoa. Onnen tarina vaatii jatkuvasta sinnittelystä irtautumista. Sinnitellessämme kuljemme eteenpäin rutiiniemme varassa päivästä toiseen, eivätkä voimavaramme riitä uusiin ajatuksiin ja vaihtoehtojen hahmottamiseen. Tarvitsemme eräänlaista katkaisuhoitoa, joka pysäyttää pakonomaisen sinnittelyn ja antaa tilaa uusille ajatuksille, vaihtoehdoille ja muutokselle.

Työelämän katkaisuhoitoon voi joutua tai hakeutua monella tapaa. Joskus lähetteen joutuu hakemaan lääkäriltä. Tällöin ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa voimavarat menevät uuden luomisen sijaan kuntoutumiseen – oli sitten rikki pää, selkä tai sydän. Tällainen kokemus haastaa vakavasti pohtimaan, miksi oma työ sairastuttaa.

Joillekin yt-neuvottelut tai irtisanominen antaa mahdollisuuden lähteä työttömyysturvan tai eropaketin turvin etsimään työuralleen uutta suuntaa. Vapaaehtoisesti katkosta tavoittelevat voivat myös hyödyntää sapatti-, vuorottelu-, perhe- ja opintovapaita. Pienen etäisyyden päästä tai uusien virikkeiden avulla on helpompi hahmottaa, miten työtään voisi tuunata mielekkäämmäksi. Uusi harrastus saattaa jopa innostaa pohtimaan alanvaihtoa.

Parhaimmillaan katkos auttaa kehittämään omaa työelämää kohti onnen tarinaa. Aukko ansioluettelossa onkin uuden juonen alku…

Lähteet:

Järvensivu, Anu (2014). Tarinoita suomalaisesta työelämästä. Työterveyslaitos, Tampere.

LaPointe, Kirsi (2014). Tilaa mielekkäälle työlle. Aikuiskasvatus 34(1), 17-28.

Feb 10

Valtaamo

Johtaminen / Talous / Työelämä

Viivan alla

Talouspuhe läpäisee tänä päivänä kaikki yhteiskuntamme osa-alueet. Taloudellisista argumenteista on tullut väistämättömiä tosiasioita, joilla voidaan oikeuttaa ja perustella melkein mitä tahansa. Myös päätöksentekoa ohjaa taloustiede numeroineen, kuten Elina Grundström toteaa kolumnissaan.

Edes numeroissa ja talousviisauksissa ei kuitenkaan ole kyse neutraaleista tosiasioista, vaan arvovalinnoista, päämääristä ja ideologioista. Viisas sanonta kuuluu, että yhteiskuntaa kuvaa parhaiten se, miten se pitää huolta heikoimmistaan. Etiikan ja inhimillisyyden sijaan talouspuheen läpäisemässä yhteiskunnassa on kuitenkin trendikkäämpää puhua siitä, mitä jää viivan alle. Esimerkiksi sote-uudistuksesta puhutaan julkisuudessa lähes yksinomaan talouden kielellä. Myös päivähoitoa ja lastensuojelua kuvataan taloudellisena investointina: kyse on tulevaisuuden veronmaksajista, joiden varhaisiällä hoitamatta jätetyt ongelmat kertautuvat ja aiheuttavat yhteiskunnalle jatkossa moninkertaisia kustannuksia.

Kuka haluaisi elää viivan alla -yhteiskunnassa esimerkiksi vanhuksena laitoshoidossa? On nimittäin vaikeaa löytää taloudellista argumenttia, jolla perustellaan jo elämäntyönsä tehneiden arvokas ja inhimillinen hoiva. Mikä on investoinnin panos-tuotos-suhde? Miten tehostaa tulosta?

Myös työelämässä talouspuhetta on vaikea välttää, koska taloudellisesta tehokkuudesta on tullut kaikenlaisten organisaatioiden tärkein tavoite. Työssämme on kuitenkin paljon ulottuvuuksia ja päämääriä, joihin tehokkuutta korostava mittauskulttuuri tai taloudelliset tunnusluvut eivät yllä. Tietotyössä laskutetut tunnit eivät aina kuvaa oivallusten tasoa, eivätkä poliisityössä siistimmät tilastot turvallisempaa yhteiskuntaa tai terveydenhuollosta säästyneet rahat terveempää kansakuntaa. Tunnit ja eurot on kuitenkin helppo pukea numeroiksi, kilpailuttaa keskenään ja tehdä sitten päätöksiä, jotka perustuvat ”tiukkoihin faktoihin”.

Toisaalta kaikki mitattavissa oleva ei välttämättä ole tärkeää. Niinkin voi käydä, että viivan alla näyttää hyvältä, mutta kukaan ei ehdi miettiä, mitä muita päämääriä työllä voisi edistää tai miten sen voisi tehdä laadukkaammin, luovemmin tai mielekkäämmin. Onneksi meillä on myös yhä enemmän ihmisiä ja yhteisöjä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa talouspuheen yksinvallan ja tavoitella muita, suurempia päämääriä.

”Not everything that counts can be counted; and not everything that can be counted counts.” Albert Einstein

Jan 26

Valtaamo

Mielekäs työ / Työelämä

Intohimosta mielekkyyteen

Intohimoa työhön ja jo kohenevat työhyvinvointi ja kilpailukyky! Tätä intohimon ilosanomaa julistavat niin poliitikot kuin työelämäseminaarien ja yritysten virkistyspäivien vakiopuhujat.

Kaikki toki tietävät, etteivät satunnaiset hengennostatustilaisuudet mitään muuta. Jenkkilästä kopioitu intohimopuhe saattaa piristää työelämäkeskustelua ja työpaikkojen arkea hetkellisesti, mutta todellisuudessa intohimoa on vaikea sanella ulkoapäin.

Taantuman syövereissä yskivässä Suomessa intohimoisuudesta on kuitenkin tulossa taas yksi uusi normi, jolla kansalaisia kannustetaan taloustalkoisiin. Yritteliäiden, persoonansa likoon laittavien ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvien ihmisten odotetaan johdattavan kansantaloutemme nousukäyrälle.

Taloustalkoita palvelevalla intohimopuheella ei siis tavoitella ihmisten mahdollisuutta toteuttaa kykyjään ja taipumuksiaan, vaan heidän halukkuuttaan asettaa ne kilpailukyvyn — tuon kansakuntamme jaloimman päämäärän — palvelukseen. Tämä on sääli, sillä uskomme intohimon syntyvän ennen kaikkea ihmisten kokemasta mahdollisuudesta tehdä työnsä hyvin. Tämä tarkoittaa tilaa ja vapautta työn itseisarvoisille hyveille ja päämäärille, jotka merkitsevät paljon muutakin kuin taloudellista tulosta tai menestystä kilpailussa.

Siksi meistä on osuvampaa puhua intohimon sijaan työn mielekkyydestä. Mielekkyys ei ole yksilön ominaisuus, kuten intohimoisuus usein ymmärretään. Sen sijaan se syntyy (tai on syntymättä) arkisissa ja yhteisöllisissä työelämän käytännöissä. Kokeaksesi mielekkyyttä työssäsi sinun ei siis tarvitse muuttua intohimoisemmaksi ihmiseksi. Sen sijaan voit yhdessä muiden kanssa tuunata työtäsi ja sen ehtoja siten, että löydät enemmän tilaa tehdä merkityksellisiä asioita.

P.S. Lue myös Taloussanomien juttu Intohimotyö – tämä jos mikä ahdistaa.

Jan 18

Valtaamo

Itsensäjohtaminen / Mielekäs työ / Työelämä

Itsensä johtamisen ihmelääke

Itsensä johtamisesta on tullut työelämän perustaito numero yksi. Ilman sitä ei voi työllistyä, yrittää, johtaa, voida hyvin tai olla ylipäätään onnellinen. Pian itsensä johtamista opetettaneen jo päiväkodeissakin. Tehdään lapsille unelmakartat, SWOT-analyysit, arvot ja missiot ja opetetaan tenavat jo pienestä pitäen tehostamaan ajankäyttöään ja brändäämään itsensä. Näin perusemmoista ja -onneista tulee kertaheitolla ilmiömäisen lapsenluovuutensa paremmin hyödyntäviä kukoistajia. Ehkä itsensä johtaminen on ratkaisu myös syrjäytyvien nuorten ja yksin asuvien vanhusten monenkirjaviin ongelmiin?

Itsensä johtamisen raja saattaa kulkea juuri lapsissa ja vanhuksissa, mutta työelämässä sen merkitystä ei enää kyseenalaisteta. Itsensä johtaminen tarve onkin yksi aikamme suuria itsestäänselvyyksiä. Moni toki saattaa tuntea riittämättömyyttä taidon harjoittamisessa, mutta se tärkeyttä sinänsä ei juuri epäillä.

Puhe itsensä johtamisesta kumpuaa työelämän muutoksesta ja yksilöllistymisestä. Sen työkalut ovat niin kutsutun uuden työn maailman vakiosanastoa. Uuden työn maailmassa työnantajat eivät tarjoa pysyvää uraa tai edes työsuhdetta, jolloin työntekijöistä tulee yrittäjämäisiä itsensä johtajia. Heidän työkalupakkiinsa kuuluvat oman ajan hallinta, henkilöbrändäys, cv-työkalut ja työhyvinvoinnin ylläpito.

Jos menetät työsi, oma vika — tuunaa cv:si ja mieti, mikset ole lähtenyt uppoavasta laivasta jo aiemmin. Jos uuvut uraputkessa liian suureen työmäärään, oma vika — ota personal trainer ja mieti, mikset ole juossut useammin, hallinnut aikaasi paremmin ja varjellut yöuntasi. Jos työsi mielekkyys on hukassa, oma vika — varaa aika unelmavalmentajalle ja mieti, miksi elämäsi visio on hukkunut ja olet jumittunut ankeaan perusduuniin.

Unelmien tavoittelu, rohkeat ratkaisut, liikunta, tietoinen läsnäolo ja työn mielekkyys ansaitsevat toki huomiomme. Kaikkiin ongelmiin itsensä johtaminen ei kuitenkaan ole oikea lääke. Oireiden sijaan huomiota pitäisi kiinnittää niitä aiheuttaviin tekijöihin, eli työelämän ja työpaikkojemme käytäntöihin. Ne eivät ole yksittäisten ihmisten toiminnan tulosta, joten niitä ei myöskään muuteta yksittäisten ihmisten johtaessa itseään paremmin.

Itsensä johtamisen ihmelääkkeen sijaan meidän pitää hoitaa käytäntöjä, eli jaettuja ja vakiintuneita tapojamme toimia. Yksilön valmentamisen ja markkinakelpoisuuden hiomisen sijaan saisimme ennemminkin pohtia, millaiset käytännöt johtavat työn mielekkyyden kadottamiseen. Entä millaiset käytännöt ajavat meitä pakkotahtiseen suorittamiseen, jolloin emme ehdi enää pohtia työmme tarkoitusta? Samalla pääsisimme käsiksi siihen, kuinka voimme itsemme muuttamisen sijaan vaalia työn mielekkyyttä vahvistavia työkäytäntöjä, jotka antavat meille tilaa tehdä työmme hyvin ja ammattietiikkamme mukaisesti.

Näin käännämme katseemme oman napamme ympärillä pyörivästä itsensä johtamisesta yhteisöön ja sen käytäntöihin vaikuttamiseen.

Jan 4

Valtaamo

Mielekäs työ / Toimijuus

Elätkö muiden odotusten mukaan?

Ehkä epäcooleinta, mitä voit elämässäsi tehdä, on elää muiden odotusten mukaan. Voi sinua kiltti tyttö tai vaille isän hyväksyntää jäänyt poika, joka et uskalla irtautua muiden odotuksista ja elää omannäköistäsi elämää. Kamalinta on, jos olet vasta keski-iän kynnyksellä tajuamassa, kuka oikeasti olet. Siis yolo (you only live once)!

Mutta hei, onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Pari syväluotaavaa persoonallisuustestiä, sessio elämäntaitovalmentajalla ja henkilöbrändäyksen oppikirja käteen. Jo alkaa elämä olla hyppysissä.

No joo. Oman elämän päämäärien pohtiminen on tietysti tärkeää. On kuitenkin harhaanjohtavaa ajatella, että kykenisimme tai että meidän tulisi pohtia niitä irrallaan muiden odotuksista. Me kun emme ole kasvatuksestamme ja ympäristöstämme riippumattomia yksilöitä. Sen sijaan sosiaalisesti syntyneet odotukset ja käytännöt ovat meissä syvään juurtuneina. Mielemme, kokemuksemme ja ajattelumme ovat aina sidoksissa ympäristöömme.

Toimiessamme eri yhteisöissä kuten töissä, kotona, koulussa ja harrastuksissa omaksumme niiden käytäntöjä, arvostuksia ja ajattelutapoja. Niistä tulee osa meitä ja meidän tapaamme olla olemassa. Eikä tässä ole mitään pahaa, päinvastoin. Ilman sosiaalista ympäristöämme meitä ei olisi olemassa – ainakaan sellaisina ihmisinä, joiksi itsemme miellämme.

Silti haluamme kiivaasti uskoa olevamme kovin ainutlaatuisia ja yksilöllisiä. Onhan näinä henkilöbrändäyksen luvattuina aikoina jännittävämpää kuvitella olevansa aivan erityinen yksilö, kuin tunnustaa olevansa taustaansa ja elämänkulkuunsa nähden varsin tyypillinen tapaus.

Tutkailemalla omaa ajatteluamme, työtämme ja elämäämme voimme kuitenkin pyrkiä tiedostamaan, miten odotuksemme ja oletuksemme maailmasta ovat syntyneet. Mitä muut meiltä odottavat, mitä haluamme itse ja millainen tekeminen ja millaiset käytännöt voisivat vahvistaa pyrkimyksiämme?

Käytäntö kun tekee kaltaisekseen, niin hyvässä kuin pahassakin.

Dec 21

Valtaamo

Mielekäs työ

Kutsumustyön vapaus ja velvollisuus

Moni meistä haaveilee työstä, jossa voisi toteuttaa omaa syvintä kutsumustaan. Unelma kutsumustyötä vetoaa erityisesti työnsä mielekkyyden kanssa painiskeleviin ammattilaisiin. Kutsumuksen autuutta julistavat myös työelämägurut ja yhteiskunnalliset visionäärit.

Kutsumustyöllä tarkoitetaan usein sellaista työtä, jonka avulla voi löytää ja täyttää oman elämänsä tarkoituksen ja samalla palvella jotain suurempaa maallista tai ylimaallista päämäärää. Alunperin kutsumustyö onkin viitannut juuri jälkimmäiseen. Kutsumustyötä tekivät katoliset kirkonmiehet, jotka olivat saaneet tehtävänsä suoraan jumalalta. Protestanttisen reformin ja erityisesti Calvinin myötä kutsumus demokratisoitui. Työstä ja siinä menestymisestä tuli kaikkien velvollisuus.

Kutsumustyön ihanne elää edelleen, vaikka monikaan ei enää usko saaneensa kutsumustaan jumalalta. Nykyään kutsumustyö on eräänlainen kulttuurinen uskomus siitä, miten meidän pitäisi elämäämme elää oikein. Tämä uskomus sekä vapauttaa että vangitsee työtämme.

Ongelmallista kutsumuksen etsinnästä tulee silloin, jos kutsumuksen löytämisestä tulee velvollisuus. Yksi kun voisi olla ihan tyytyväinen työhönsä, mutta verratessaan sitä epärealistiseen kutsumustyön ihanteeseen hän kokee epäonnistuneensa. Toinen taas ei ponnistuksistaan huolimatta löydä omaa kutsumustaan. Kolmas tietäisi mitä haluaisi, muttei pääse unelmatyöhönsä valmistavaan koulutukseen.

Samaan aikaan työurien katkonaisuus ja epävarmuus syövät kutsumuksen kannalta olennaisia mielekkyyden ja jatkuvuuden kokemuksia työelämässä. Myös käsitys työstä on kutsumusajattelussa tiukasti rajattu. Kyse on yleensä aina palkkatyöstä ja urasta, ei siis esimerkiksi vapaaehtois- tai kotityöstä. Protestanttisen ajattelun mukaan kutsumustyö ja taloudellinen vaurastuminen käyvät käsi kädessä: vaurastuminen on todiste ahkerasta kilvoittelusta kutsumustyössä.

Siksi kutsumustyö voi kääntyä myös itseään vastaan. Kun oma työ on tärkeää ja lähellä sydäntä, tulee töitä helposti tehtyä liikaa ja monissa perinteisissä kutsumusammateissa varsin pienellä palkalla. Palkasta ei kuitenkaan parane kutsumustyössä valittaa, kuten huomasimme taannoin tutkiessamme reaktioita Tehyn lakkouhkaan. Lisää palkkaa vaativat sairaanhoitajat leimattiin ahneiksi, koska rahan sijaan heidän oletettiin tekevän työtä kutsumuksensa voimalla.

Onko ajatus kutsumustyöstä siis katteetonta unelmahöttöä tai jopa väline, jolla meitä paimennetaan talouden palvelukseen? Kyllä ja ei. Kutsumusajattelun kautta tavoitamme ammattikäytäntöjemme hyveitä ja niihin liittyviä keinoja ja päämääriä. Samalla on kuitenkin arvioitava (kutsumus)työn mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä suhteessa sen ehtoihin ja olosuhteisiin, sekä laajempiin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin, joiden puitteissa elämme ja toimimme.

PS. Lue myös Taloussanomien juttu Intohimotyö – tämä jos mikä ahdistaa.

Lähteet:

Berkelaar, Brenda L. & Buzzanell, Patrice M. (2014) Bait and switch or double-edged sword? The (sometimes) failed promises of calling. Human Relations, published online May 21.

Henttonen, Elina & LaPointe, Kirsi & Pesonen, Sinikka & Vanhala, Sinikka (2013). A Stain on the White Uniform – The Discursive Construction of Nurses’ Industrial Action in the Media. Gender, Work and Organization, 20(1), 56-70.

LaPointe, Kirsi (2011) Moral struggles, subtle shifts. Narrative practices of identity work in career transition. Aalto University Doctoral Dissertations 34. Aalto Print, Helsinki.

Dec 16

Valtaamo

Ammatillinen identiteetti / Mielekäs työ

Leppoista elämää

Kukapa ei tänä päivänä olisi kuullut downshiftauksesta, eli suomeksi leppoistamisesta tai kohtuullistamisesta. Downshifting tarkoittaa työnteon (ja siten usein myös kulutuksen) vähentämistä elämänlaadun parantamiseksi. Työhön ja suorittamiseen perustuva arvojärjestys määritellään uudelleen hyvinvointia, läheisiä ihmissuhteita ja esimerkiksi ekologisuutta korostaen.

Ilmiönä downshifting on noussut pinnalle ja julkiseen keskusteluun verrattain hiljattain, vaikka moni on toki kohtuullistanut elämäänsä jo ennen kuin koko downshiftaus-termiä oli jenkkilässä keksittykään. Itseasiassa kokonaisia filosofioita on halki vuosisatojen rakennettu kohtuullisuuden ja hyvän elämän periaatteille.

Tässä ajassa downshifting edustaa vastavoimaa suorittamiseen ja kiireeseen perustuvalle työkulttuurille. Kaikki eivät kuitenkaan pidä sitä myönteisenä ilmiönä, etenkään keskellä taloudellista taantumaa. Eihän kansakunta millään nouse suosta, jos kansalaiset ryhtyvät leppoistamaan ja unohtavat osallistua kasvua ja kilpailukykyä tuottaviin taloustalkoisiin. Leppoistajia syyllistetään niin hyvinvointivaltion rapautumisesta, Nokian alamäestä kuin töiden valumisesta halvemman palkkatason maihin. Myös erilaiset talousvalmentajat pelottelevat ihmisiä uhkaamalla, että downshiftaamalla menetät jalansijasi työelämässä jopa lopullisesti. Siispä pökköä pesään ja täydellä teholla uusiin haasteisiin!

Taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna downshifting näyttäytyy tyypillisesti luopumisena: tietystä elämäntasosta, materiasta, työn tuottamasta arvonannosta ja omasta markkina-arvosta työmarkkinoilla. Tämä on kuitenkin hyvin rajallinen tapa tarkastella elämää. Itseasiassa se on rajallinen tapa tarkastella myös työtä, sillä kaikki työ ei muutenkaan mahdu talouden logiikkaan. Kotona kolmea lasta hoitava vanhempi tuskin kokee leppoistaneensa elämäänsä, vaikka onkin ainakin hetkellisesti luopunut palkkatyöstään perheensä vuoksi. Moni työtön taas hakee arkeensa sisältöä vapaaehtoistyöstä. Myös ansiotöihin liittyy paljon itsearvoisen tärkeää työtä, jota ei voida mitata euroissa.

Luopumisen sijaan on parempi kysyä mitä downshiftaaja saa tai mitä hän valitsee. Mielenrauhaa, läsnäoloa, parempaa omatuntoa? Arjen iloja ja uusia kohtaamisia? Tilaa hengittää, pohtia päämääriään ja kyseenalaistaa arjen rutiineja? Yhtä lailla voimme kysyä, mitä downshiftaaja antaa ympäristöönsä. Ehkä hänen panoksensa yhteiskuntaan on kohtuullisten valintojen seurauksena euroissa pienempi, mutta monella muulla tavalla paljon suurempi.

On nimittäin kummallinen väärinymmärrys, että downshiftaajat tekisivät jotenkin vähemmän kuin muut. Se ei pidä paikkaansa. He vain yksinkertaisesti ovat valinneet tekevänsä eri asioita, kuin mitä kaikkialle tunkeva talouden logiikka heiltä olettaa.