DSCN2095

Tuntuuko sinusta joskus, että työt kaatuvat päälle ja työpäivät venyvät? Kotona taas odottaa toinen työvuoro ruuanlaittajana, pyykinpesijänä ja harrastuskuskina. Miten tämän uuvuttavan rumban saisi tasapainoon?

Tehostamista ihannoivalla yhteiskunnallamme on vastaus valmiina: ajankäyttöä järkeistämällä. Tämä tehdään tunnistamalla ja karsimalla aikasyöppöjä, priorisoimalla asioita ja sujuvoittamalla prosesseja. Eli: suunnittele päiväsi etukäteen, herää aikaisemmin (jotta ehdit lenkille, jotta jaksat paremmin), keskity tärkeimpiin tehtäviin, karsi turhat tapaamiset, sähköpostit ja ihmiset, tee etätöitä (jotta voit samalla hoitaa kotityöt) ja poista häiriöt (työkaverin avautumiset, puhelinsoitot äidiltä, lapset).

Optimoidakseksi tämän tasapainoyhtälön heikoimman lenkin eli itsesi tueksesi on kehitetty jännittävissä start up-yrityksissä innovatiivisia apuvälineitä ja mittareita. Esimerkiksi iPhoneen on saatavilla Self Control -sovellus, joka rajoittaa pääsyäsi someen tietyksi ajaksi. Erilaisin sovelluksin voit myös taukoamatta mitata omia elintoimintojasi ja stressitilaasi ja näin ”kehittää” itseäsi.

Kaikista hienoista työkaluista huolimatta tasapaino jää usein haaveeksi. Vika ei kuitenkaan ole sinussa, vaan koko ongelman asettelussa ja sen ratkaisun logiikassa. Ongelmaa kun on mahdotonta ratkaista samalla logiikalla, millä se on aiheutettu. Yritämme saavuttaa tasapainoa tehokkuudella ja suorittamisella, vaikka juuri ne ovat syitä, miksi tasapaino on ylipäätään horjunut.

Vaatimus oman ajan ja elämän hallinnoimisesta tunkee meitä laatikkoon, jonne elämä kaikessa moninaisuudessaan ei sovi. Tehokkuus ja nopeus pelkistyvät laatikossa itseisarvoiksi, emmekä mieti millaisia päämääriä tulemme niiden kautta edistäneeksi. Siksi laatikossa pohditaan ja järkeistetään tehokkaita keinoja elämän- ja ajanhallintaan, mutta ulkopuolelle jäävät kaikki muut elämäämme suuntaavat päämäärät. Tehokkuus on parhaimmillaan arvokas piika, mutta huono emäntä. 

Yksi tasapainoyhtälön vaikeimmista osioista lienee priorisointi. Sähköpostilaatikkoa on vielä helppo hallita, mutta entäpä kun pitää miettiä viettääkö enemmän aikaa tukea kaipaavan asiakkaan, oppilaan tai ystävän kanssa vai rientääkö seuraavaan kokoukseen? Todellisessa elämässä priorisoinnissa ei ole kysymys vain rationaalisesta päätöksenteosta, vaan myös moraalisista kysymyksistä. Toimintamme jatkuvan tehostamisen ja ajankäytön myötä menetämme spontaaniutemme ja herkkyytemme toimia viisaasti. Millaisia hyviä asioita haluamme työ/elämässämme tavoitella? Suoritamme, mutta elämmekö – ainakaan hyvin? 

Toki koko ajatus tasapainon tavoittelusta voi olla ristiriidassa muiden hyveidemme ja tavoitteidemme kanssa. Jos tavoitteenamme on vaurastuminen ja sen mahdollistama kuluttaminen, voi työ/elämää olla vaikeaa tasapainottaa. Samoin käy niille työhönsä intohimoisesti suhtautuville ihmisille, jotka paahtavat töissä terveytensä kustannuksella. Myös ahkeruuden ja tunnollisuuden hyve voi pidentää työpäivää ja verottaa jaksamista.

Tasapainoa ei siis tavoiteta pelkästään pohtimalla, miten hoitaisin kaiken tehokkaammin ja näppärämmin. Mielekkäämpää on aloittaa sieltä vaikeammasta päästä kysymällä miksi. Miksi elämässäni ei ole tasapainoa? Miksi teen niin paljon töitä? Tätä kautta olemme myös viisaampia kysymään, miten haluaisimme työtämme tehdä. Koska tasapainon avaimet ovat harvemmin vain omissa käsissämme, on samoja miksi ja miten -kysymyksiä mietittävä myös yhdessä, kotona ja työpaikalla.

Siitä huolimatta tasapainoyhtälöä tuskin koskaan ratkaistaan lopullisesti, sillä elämä ei paketoidu täysin loogiseksi kokonaisuudeksi. Onneksi.

error