Nykyisellä kotipaikkakunnallani Yhdysvalloissa perhearvoja kunnioittava naapurini Bill ei enää käy ostoksilla Targetissa, koska siellä transsukupuoliset saavat käydä haluamissaan vessoissa. Margaretkin uskoo perhearvoihin sekä perinteisiin sukupuolirooleihin ja kimpaantuu, kun joku kehuu Angela Merkeliä johtajana. Tomilla taas meni koko amerikkalainen jalkapallokausi piloille, kun osa pelaajista osoitti mieltään polvistumalla kansallislaulun aikana ja häpäisemällä näin maan lippua ja isänmaata.

Asia kuin asia tuntuu nyt kärjistyvän ja leimahtavan kahden kulttuurin väliseksi sodaksi (ja näin käy pienemmässä mittakaavassa myös Euroopassa). Asioista on mahdotonta keskustella, sillä tietyt fraasit ja joskus pelkät sanatkin nostavat piikit pystyyn ja ankkuroivat keskustelijat kupliinsa.  

Esimerkkini naapurit ovat konservatiiveja, mutta liberaalien poterot ovat yhtä jykeviä, vaikkakin minusta huomattavasti ymmärrettävämpiä. Me kaikki olemme omasta mielestämme oikeassa ja järkeviä, kun taas toiset ovat tyhmiä, vääräuskoisia tai vähintään median harhauttamia.

Elefantti jyrää

Kirjassaan The Righteous Mind: Why good people are divided by politics and religion sosiaalipsykologi Jonathan Haidt esittää, että erimielisyyksissä ja kulttuurisodissa on ensisijaisesti kyse moraalista. Hän haastaa järkeilyä painottavat teoriat osoittamalla, että moraalinen päättely on vahvasti intuitiivista. Moraaliset arviot muodostetaan välittömästi ja automaattisesti, ja järkeä käytetään vasta jälkeenpäin ajatusten perustelemiseen.

Haidt vertaa mielen kaksijakoisuutta elefanttiin ja ratsastajaan: elefantti (eli tunteet ja intuitio) vie ja ratsastaja (eli järki) perustelee miksi. Asetelmaa voi verrata myös Yhdysvaltain valtionjohtoon, jossa elefantti tekee päätöksiä ja lehdistöpäällikkö parhaansa mukaan perustelee niitä…

Tutkimuksen mukaan järjen voima vaikuttaa yllättävän vähäiseltä moraalisissa kysymyksissä. Kognitiivista vinoumaa, jossa uuteen tietoon uskotaan vain jos se sopii ennakkokäsityksiimme asiasta, kutsutaan vahvistusharhaksi. Kun uusi tieto sopii aikaisempiin uskomuksiin kysytään Voinko uskoa tähän? (kyllä). Jos se ei sovi ennakkokäsityksiin kysytään Onko minun pakko uskoa tähän? (ei). Perustelut kuhunkin päätökseen löytyvät kyllä, vaikka googlettamalla.

Kirjaa lukiessani jouduin itsekin taistelemaan vahvistusharhaa vastaan, sillä kulttuurintutkijana olen intuitiivisesti sitä mieltä, että evoluutiopsykologien näkemykset ovat arveluttavia…

Voiko koiraa syödä?

Haidt esittää seuraavan kysymyksen:

Perheen koira jää auton alle heidän talonsa edessä. He ovat kuulleet, että koiran liha on hyvää, joten he leikkaavat koiran lihoiksi, paistavat ja syövät sen. Kukaan ei näe heidän tekevän tätä. Toimivatko he oikein? 

Monista teko on inhottava, muttei moraalisesti väärä. Toiset taas tuomitsevat teon heti, vaikkei se vahingoita ketään. Evoluutiopsykologisesti intuitio, joka tuomitsee koiran syömisen, juontaa juurensa kaikkiruokaisen ihmisen tarpeeseen tunnistaa epäpuhtaat ruoat. Nykyään intuitio kohdistuu erilaisiin tabuihin ja asioihin, joita pidetään pyhinä, vaikkei niitä olisikaan erikseen säädelty.

Antropologisten, evoluutiopsykologisten ja omien moraalispykologisten tutkimustensa pohjalta Haidt esittää kuusi moraaliperustetta:

välittäminen/vahingoittaminen

oikeudenmukaisuus/petkuttaminen

lojaalisuus/pettäminen

auktoriteetti/kumouksellisuus

pyhyys/halventaminen

vapaus/alistaminen

Haidtin mukaan moraaliperusteet ovat synnynnäisiä ja universaaleja. Ne ovat kuin moraalin ensimmäinen luonnos, joka kokemusten ja kulttuurin myötä tarkentuu kirjaksi. Vaikka kulttuurintutkimus on tuonut jo aikaa sitten esille moraalin monimuotoisuuden, on moraalipsykologinen tutkimus rajoittunut kahteen ensimmäiseen moraaliperusteeseen. Ehkä siksi, että tutkimus ja sen tekijät edustavat niin sanottuja WEIRD-kulttuureja (Western, Educated, Industrial, Rich, Democratic), jotka eivät tavoita koko maailman kirjoa ja länsimaita yhteisöllisempää moraaliperustaa.

Amerikkalaisten poliittisia mielipiteitä tutkiessaan Haidt kumppaneineen löysi selkeän eron liberaalien ja konservatiivien moraaliperusteiden välillä. Liberaalit nojasivat vain kolmeen moraaliperusteeseen (välittämiseen, oikeudenmukaisuuteen ja vapauteen), kun taas konservatiivit nojasivat kaikkiin kuuteen (ja erityisesti juuri lojaalisuuteen, auktoriteettiin ja pyhyyteen).  Oikeudenmukaisuuttakin tulkittiin eri tavoilla: liberaaleille se merkitsi tasa-arvoa, konservatiiveille taas verrannollisuutta: kukin ansionsa mukaan.

Haidtin moraaliteoria auttaa ymmärtämään, miksi maaseudun työväki äänestää republikaaneja, vaikka demokraatit edistävät paremmin heidän asioitaan. Kyse on moraalista: republikaanit onnistuvat vetoamaan kaikkiin kuuteen erilaiseen moraaliperusteeseen.

Mutta miksi on niin vaikeaa ymmärtää toisten moraaliperusteita, jopa vihamielisyyteen asti?

Mehiläistiimi on aina oikeassa

Evoluutiopsykologit selittävät moraaliperusteita geeneillä, luonnonvalinnalla ja itsekkyydellä. Ihmiset ovat yhdeksänkymmenprosenttisesti itsekkäitä ja yhteistyöhön kykenemättömiä simpansseja, kuvaa Haidt metaforisesti. Tuoreiden evoluutiopsykologisen tutkimusten mukaan ihmisellä on kuitenkin myös ryhmäluonne, joka saa haluamaan osaksi jotakin itseä suurempaa ja jalompaa. Jäljelle jäävä kymmenen prosenttia ihmisestä on siis mehiläistä, joka uhrautuu joukkueen hyväksi rakentaakseen yhteistä pesää.

Itse kukin päätyy elämän myötä osaksi ryhmiä, joiden moraali intuitiivisesti ja tiedostamatta vastaa yksilön luontaisia taipumuksia. Ideologiat eivät siis kehity sattumalta, eivätkä pelkän kokemuksen myötä. Ryhmäytyessään ihminen omaksuu ryhmän moraalin, löytää sille jatkuvaa vahvistusta, eikä enää kykene ymmärtämään toisenlaisia perusteita. Alkaa näyttää, että maailma pelastuu vain oikeamielisten voittaessa.

Kuinka näiden hullujen kanssa voi tulla toimeen?

Haidtin johtopäätökset ovat kyynisiä: moraali sitoo ja sokeuttaa. Hän ei kuitenkaan ole pessimisti. Vaikka harva muuttaa moraalisia perusteitaan, voimme olla asioista sivistyneesti eri mieltä ja hakea kompromisseja. Yhteenvedossaan hän erittelee liberaalien ja konservatiivien sokeita pisteitä ja osoittaa erilaisten moraalikäsitysten arvon yhteiskunnalliselle kehitykselle.

Haidt keskittyy politiikkaan, mutta hänen näkemyksiään voi soveltaa muissakin yhteyksissä. Hän rohkaisee kanssakäymiseen erimielisten kanssa, mutta kehottaa puhumaan ensin elefantille. Ota selvää ja kunnioita elefantin moraalisia perusteita ja rakenna luottamusta yhdistävien asioiden kautta. Näin ratsastajakin voi vähitellen osallistua keskusteluun.

Naapurien kanssa onkin toistaiseksi parasta pidättäytyä keskustelemaan lehtien haravoimisesta ja närkästyä yhdessä rumista läpikulku kielletty-kylteistä. Annetaan elefanttien ensin tutustua ja etsiä yhteisen pesän rakennusaineita.

Lähde:

Haidt, Jonathan (2012). The Righteous Mind. Why Good People Are Divided by Politics and Religion. Pantheon Books, New York.

Kuvat: Pixabay.com

error