16.12.2014
Kukapa ei tänä päivänä olisi kuullut downshiftauksesta, eli suomeksi leppoistamisesta tai kohtuullistamisesta. Downshifting tarkoittaa työnteon (ja siten usein myös kulutuksen) vähentämistä elämänlaadun parantamiseksi. Työhön ja suorittamiseen perustuva arvojärjestys määritellään uudelleen hyvinvointia, läheisiä ihmissuhteita ja esimerkiksi ekologisuutta korostaen.
Ilmiönä downshifting on noussut pinnalle ja julkiseen keskusteluun verrattain hiljattain, vaikka moni on toki kohtuullistanut elämäänsä jo ennen kuin koko downshiftaus-termiä oli jenkkilässä keksitty. Onhan kokonaisia filosofioita halki vuosisatojen rakennettu kohtuullisuuden ja hyvän elämän periaatteille.
Tässä ajassa downshifting edustaa vastavoimaa suorittamiseen ja kiireeseen perustuvalle työkulttuurille. Kaikki eivät kuitenkaan pidä sitä myönteisenä ilmiönä, etenkään keskellä taloudellista taantumaa. Eihän kansakunta millään nouse suosta, jos kansalaiset ryhtyvät leppoistamaan ja unohtavat osallistua kasvua ja kilpailukykyä tuottaviin taloustalkoisiin. Leppoistajia syytetään niin hyvinvointivaltion rapautumisesta, Nokian alamäestä kuin töiden valumisesta halvemman palkkatason maihin. Myös erilaiset talousvalmentajat pelottelevat ihmisiä uhkaamalla, että downshiftaamalla menetät jalansijasi työelämässä lopullisesti. Siispä pökköä pesään ja täydellä teholla uusiin haasteisiin!
Taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna downshifting näyttäytyy luopumisena: tietystä elintasosta, materiasta, työn tuottamasta arvonannosta ja omasta markkina-arvosta työmarkkinoilla. Tämä on kuitenkin varsin rajallinen tapa tarkastella elämää. Itseasiassa se on rajallinen tapa tarkastella myös työtä, sillä kaikki työ ei muutenkaan mahdu talouden logiikkaan. Kotona pieniä lapsia hoitava vanhempi tuskin kokee leppoistaneensa elämäänsä, vaikka onkin ainakin hetkellisesti luopunut palkkatyöstään. Moni työtön taas hakee arkeensa sisältöä vapaaehtoistyöstä. Myös ansiotöihin liittyy paljon itsearvoisen tärkeää työtä, jota ei voida mitata euroissa.
Luopumisen sijaan on parempi kysyä mitä downshiftaaja saa tai mitä hän valitsee. Mielenrauhaa, läsnäoloa, parempaa omatuntoa? Arjen iloja ja uusia kohtaamisia? Tilaa hengittää ja pohtia elämää? Yhtä lailla voimme kysyä, mitä downshiftaaja antaa ympäristöönsä. Ehkä hänen panoksensa yhteiskuntaan on kohtuullisten valintojen seurauksena euroissa pienempi, mutta monella muulla tavalla suurempi.
On nimittäin kummallinen väärinymmärrys, että downshiftaajat tekisivät jotenkin vähemmän kuin muut. Se ei pidä paikkaansa. He vain tekevät eri asioita, kuin mitä kaikkialle tunkeva talouden logiikka olettaa.