All posts tagged Dialogi

Home Dialogi
huhti 25
0
Dialogi / Yhteiskunta

Poikkeusajan dialogit nyt yksissä kansissa

25.4.2022

Poikkeusajan dialogit olivat ainutlaatuinen kansalaisyhteiskunnan ja viranomaisten yhteisponnistus, joka lisäsi ymmärrystä, luottamusta ja toivoa keskellä koronapandemiaa. Keskusteluja käytiin kahden vuoden ajan lähes 300 ja niihin osallistui yli 2100 ihmistä.

Minulla oli suuri ilo ja kunnia kirjoittaa Poikkeusajan dialogien kokemukset ja opit kokoava julkaisu Poikkeusajan dialogit – kriisiajan kokemukset ja kansallisen dialogin malli (Sitran selvityksiä, 2022). Julkaisu kuvaa dialogin merkitystä ja mahdollisuuksia osallisuuden ja luottamuksen rakenta­misessa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Eri-ikäisten, erilaisissa elämäntilanteissa elävien ja eri yhteiskunnallisia ryhmiä edustavien ihmisten kokemuksista koostuva dialogiaineisto tarjosi ainutlaatuisen näkymän poikkeusajan arkeen, huoliin ja toiveisiin. Keskustelujen kautta hahmottuvat pandemian vaikutukset ihmisten välisiin suhteisiin, poikkeustilanteen näkyväksi tekemä eriarvoisuus, muutokset arvoissa sekä luottamuksen ja epäluottamuksen kokemukset.

Lisäksi julkaisussa pohjustetaan valmisteilla olevaa kansallisen dialogin mallia, eli uudenlaista tapaa synnyttää rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua kansalaisten, viranomaisten ja päättäjien välillä. Kansallisessa dialogissa keskustellaan ihmisille ja yhteisöille tärkeistä asioista tavalla, joka vahvistaa osallisuutta ja luo moniäänistä ymmärrystä käsillä olevista haasteista.

Julkaisun tiedot:

Henttonen, Elina (2022). Poikkeusajan dialogit – Kriisiajan kokemukset ja kansallisen dialogin malli. Sitran selvityksiä 207, Helsinki. Lataa julkaisu.

joulu 28
0
Dialogi / Yhteiskunta

Poikkeusajan dialogit tavoittivat kriisivuoden ristiriitaiset kokemukset

28.12.2020

Erätauko-säätiön, valtiovarainministeriön ja DialogiAkatemian koordinoimiin Poikkeusajan dialogeihin osallistui vuoden 2020 aikana yli 1600 ihmistä ympäri Suomea ja muuta maailmaa. Meillä oli DialogiAkatemian Kai Alhasen ja valtiovarainministeriön Johanna Nurmen ja Seija Korhosen kanssa etuoikeus laatia keskusteluista osallistujien, viranomaisten ja kaikkien kansalaisten käyttöön tarkoitetut koosteet. Koko vuoden kooste kuvaa kansalaisten tuntoja ja kokemuksia koronaepidemian aikana huhtikuusta jouluun. Kuukausittaisista koosteista välittyvät kunkin ajankohdan huolet ja toivonlähteet. Poikkeusajan dialogit jatkuvat vuonna 2021.

KOKO VUODEN KOOSTE:

Poikkeusajan dialogit syväluotsasivat kriisivuoden ristiriitaisia kokemuksia (23.12.2020)

SYKSYN DIALOGIEN KUUKAUSITTAISET KOOSTEET:

Poikkeuksellinen vuosi on väsyttänyt ihmiset, mutta toivoa on (22.12.2020)

Yhteiskunnan muuttuminen ja elämän rajallisuus nousivat esiin Poikkeusajan dialogeissa (24.11.2020)

Poikkeusajan pitkittyminen koettelee luottamusta ja tulevaisuudenuskoa (2.11.2020)

Dialogi lisää voimavaroja ja luottamusta tulevaan (9.10.2020)

KOKO KEVÄÄN KOOSTE:

Poikkeusajan 162 dialogiin osallistui yli 1100 ihmistä (17.6.2020) 

KEVÄÄN DIALOGIEN KUUKAUSITTAISET KOOSTEET:

Opimmeko jotain kriisistä? (17.6.2020)

Poikkeuskesä saapuu (3.6.2020)

Poikkeusajat muuttavat vapauden rajoja (20.5.2020)

Poikkeusajan dialogit jatkuivat ja ymmärrys syveni (5.5.2020)

Suomalaiset keskustelivat poikkeusajan vaikutuksista (27.4.2020)

touko 22
2
Dialogi / Kehittäminen

Kuunteleminen on kultaa

22.5.2019

Oletko koskaan pohtinut omaa kykyäsi kuunnella toisia?

Kuuntelemista pidetään itsestään selvänä osana vuorovaikutustilanteita. Silti se on yksi puhuttavimmista asioista ohjaamissani dialogikoulutuksissa ja -harjoituksissa. Kuuntelemisen haasteet ja oman kuuntelutaidon parantaminen nousevat poikkeuksetta esiin yhtenä keskeisimpänä oivalluksena. Kyky kuunnella onkin yksi tärkeimmistä dialogitaidoista.

Kuuntelemisen esteet

Jokainen tunnistaa vuorovaikutustilanteen, jossa toinen näyttää kuuntelevan, mutta ajatukset huitelevat jossakin ihan muualla. Niin siis mitä sä sanoitkaan? Tätä tapahtuu kotona, koulussa, parisuhteessa, perheessä, työpaikoilla ja satunnaisissa kohtaamisissa.

Joskus kuuntelua estää se, että ajattelee tietävänsä jo valmiiksi, mitä toinen aikoo sanoa. Elinalla on aina toi sama pointti… Hätäisten johtopäätösten ja ennakkoluulojen ohella kykyyn asettua kuuntelemaan vaikuttavat muutkin asiat. Kiire on niistä ehkä merkittävin, mutta yhtä lailla pitkästyneenä tai väsyneenä on vaikea keskittyä kuuntelemaan.

Kokousten ja keskusteluiden kaltaisissa vuorovaikutustilanteissa on tyypillistä kuvitella kuuntelevansa, vaikka todellisuudessa odottaa (ehkä hieman jännittäen) sitä hetkeä, jolloin itse pääsee ääneen. Oman argumentin tai kommentin pohtiminen vie huomiota siltä, mitä keskustelussa tapahtuu tässä ja nyt. Tällöin huomio ei kohdistu toisten ajatuksiin, vaan oman puheenvuoron ennakointiin. Ja kun mielessä pyörii vain oma kommentti, se pitää päästä esittämään, riippumatta siitä lisääkö se kyseisessä hetkessä yhteistä ymmärrystä käsiteltävästä asiasta.

Yhtä lailla pysähtyminen toisen kokemuksen äärelle ja pyrkimys ymmärtää sitä syvemmin saattaa kaatua kiireeseen päästä jakamaan omia kokemuksia aiheesta. Kun minä olin tuossa tilanteessa…

Kuunnellessa myös arvotetaan toisen puhetta. Olenko samaa vai eri mieltä? Oliko tuo hyvin vai huonosti sanottu? Arvottaminen yhdessä vahvojen lähtöolettamusten kanssa johtaa helposti tilanteeseen, jossa ei kuulla, mitä toinen lopulta yrittää kertoa. 

Kaikissa edellä mainituissa tilanteissa ilmenee esteitä aitoon kuunteluun ja kuulemiseen – ja siten kuulluksi tulemiseen.

Kuinka kehittää kuuntelemisen taitoa?

Hyvässä keskustelussa toteutuu vastavuoroisuus kuuntelemisessa ja kuulluksi tulemisessa. Siinä asetutaan avoimin mielin kuuntelemaan ja ymmärtämään toisten todellisuutta ja näkökantoja. Samalla harjaannutaan liittymään toisen kertomaan omasta kokemusmaailmasta käsin.

Dialogiin perustuva Erätauko-toimintamalli tarjoaa oivia eväitä oman kuuntelutaidon ja keskusteluiden kehittämiseen. Kiteytän seuraavaksi kolme Erätauon keskeistä ohjetta kuuntelutaidon kehittämiseen:

Erota kuunteleminen ja puhuminen. Kun kuuntelet, niin kuuntele. Älä pyöritä samaan aikaan mielessäsi omaa tulevaa puheenvuoroasi, vaan keskity kuulemaan, mitä toinen juuri tässä hetkessä kertoo. Kuulemasi saattaa synnyttää uusia ajatuksia, joilla voit liittyä toisen kokemukseen.

Anna rauhaa ja tilaa muille. Pidä omat puheenvuorosi napakoina, jolloin annat muille tilaa ja mahdollisuuden osallistua keskusteluun. Älä säikähdä hiljaisia hetkiä tai kiirehdi täyttämään niitä omalla puheellasi. Joskus juuri hiljaiset hetket mahdollistavat uusien asioiden tai äänien nousemisen keskusteluun.

Älä keskeytä muita, vaikka kielelläsi polttelisi kuinka hieno ajatus. Kirjaa se mieluummin ylös, jotta muistat esittää sen sopivassa kohdassa myöhemmin. Samalla voit kuunnella omaa sisäistä dialogiasi, eli sitä, mitä omassa mielessäsi ja kehossasi tapahtuu. Harkitse, mikä osa omasta sisäisestä dialogistasi on vuorovaikutuksen ja ymmärryksen syventämisen kannalta arvokasta sanoittaa muille.

***

Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen on kultaa, kertoo vanha sanonta.

Minusta kuunteleminen on kultaa.

***

Kuvan teos: Sanni Mujunen

Lue lisää Erätauosta täältä ja räätälöidyistä Erätauko-koulutuksistamme täältä.

huhti 4
0
Dialogi / Dialogilabra / Talous / Ympäristö

Dialogilaboratorio: Biotalous strategioista arkeen

4.4.2019

Teksti: Elina Henttonen (Valtaamo Oy) ja Tanja Suni (tutkimusjohtaja, Ympäristöministeriö)

Neljäs dialogilaboratorio kokoontui varhaisena maaliskuun aamuna keskustelemaan biotaloudesta. Biotalous on löyhä termi, jota käytetään vaihtelevin tavoin eri yhteyksissä. Siksi dialogimme tavoitteena oli rakentaa yhteistä ymmärrystä siitä, mitä biotalous tarkoittaa.

Tämän pohdintaan meillä oli koolla oiva porukka: LUKEn, SYKEn ja Helsingin yliopiston asiantuntijoita eri aloilta, alalla toimivan startup-yrityksen edustaja ja oman tiimimme maallikoita.  

”Biotalous on kaikkialla, nämä ruuat, jakkarat ja puurakentaminen”

Käynnistimme yhteisen ymmärryksen etsimisen pariporinoilla, joissa kysyttiin, mitä biotalous kullekin toi päällimmäisenä mieleen. Ja monenlaista se toikin: puurakentamista, maataloutta, 144 000 työpaikkaa metsätaloudessa, sellua ja paperia, tekstiilejä ja pakkausmateriaaleja, elintarviketeollisuutta, metsästystä ja kalastusta, hiilen seurantaa, parempaa tuottoa uusiutuvista raaka-aineista, hyvinvointia ja keskustapuolueen terminologiaa.

Tämä moninaisuus teki näkyväksi, ettemme jaa mitään yhtä ymmärrystä biotalouden merkityksistä ja sisällöstä. Biotalous on strategioissa ja politiikassa vilahteleva yleiskäsite ja kattotermi. Ruohonjuuritasolla puhutaan hakkuista, viljelystä, rakentamisesta ja retkeilystä. Jokaisella biotalouden sektorilla on omanlaisensa taloudelliset, ekologiset, kulttuuriset ja sosiaaliset haasteet ja mahdollisuudet.

Myös kontekstilla on merkitystä. Euroopassa biotalous tarkoittaa lähes pelkästään maataloutta, kun taas Pohjoismaissa termillä on oma, ympäristönäkökulmia ja metsätaloutta korostava merkityksensä. Täällä myös kalastuksen, matkailun ja luonnon virkistyskäytön ajatellaan kuuluvan biotalouteen. Voidaan puhua sinisestä, vihreästä ja keltaisesta taloudesta.

”Täytyykö kadunmiehen tai -naisen tietää sen enempää?”

Mihin yhteistä määritelmää siis tarvitaan, vai tarvitaanko? Biotalouden ymmärtäminen taloutena tarkoittaa, että kyse on myös rahasta ja numeroista. Elinkeinot kilpailevat keskenään, kun tukia ja euroja jaetaan. Talouden mittaamiseen tarvitaan yhteisiä määritelmiä ja sopimuksia, vaikka juuri virkistymisen kaltaisia asioita ja muita sosiaalisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia on vaikea mitata. Talousulottuvuus korostuu biotaloudesta puhuttaessa, vaikka alun perin biotalous on ollut moniarvoinen käsite, jonka piti yhdistää sosiaaliset ja taloudelliset näkökulmat.

Suomessa metsäteollisuus on merkittävä biotalouden osa. Osallistujat pohtivat, onko metsäteollisuus lähtenyt aitoon monipuolistamiseen vai onko se edelleen matalan jalostusarvon perinteistä tuotantoa, jossa raaka-aineiden kulutus vain kasvaa. Tyydytään pölliin, vaikka teknologioita olisi myös korkean jalostusarvon tuotteisiin. Esimerkiksi nousi puurakentamisen puutteellinen arvoketju, jossa huonekalutehtaille kelpaavaa laatupuuta ei ole saatavilla. Markkinat kuitenkin vetävät sellua ja investoinnit sellutehtaisiin vievät tilaa monipuolistamiselta.

Biotaloutta on sekin, kuka päättää mitä metsissä kasvatetaan ja paljonko metsiä hakataan. Kestävämmän metsänhoidon portinvartijoina nähtiin metsänhoitoyhdistysten metsäneuvojat. Keskustelussa kysyttiin, tukeeko metsänhoitoyhdistysten neuvontaperinne monitavoitteisuutta ja onko jatkuvapeitteisen kasvatuksen suunnitelmien laatimiseen ja neuvontaan tarkoituksenmukaisia työvälineitä. Osa Suomen puolesta miljoonasta yksityisestä metsänomistajasta ei halua maksimaalista puuntuotantoa vaan monitavoitteisuutta, mutta saavatko se siihen tukea?

Biotalouden vaikutukset ja kestävyyden lisääminen puhuttivat osallistujia. Muutos kestävämpään tuotantoon ja liiketoimintaan vaatii paljon teknistä osaamista ja investointeja. Takana on jo valtava murros painopaperista pakkausmateriaaleihin ja biopolttoaineisiin. Myös kuluttajat pitäisi saada mukaan toimintamallien muutokseen. Arkielämässä on kuitenkin vaikea hahmottaa, mitä esimerkiksi jakkaran hankkiminen puisena tai muovisena tarkoittaa. Koska yhä suurempi osa kuluttajista haluaa yhdistää kuluttamiseen vastuullisuuden, niin tarvitaan monimutkaisia vaikutusketjuja avaavaa viestintää ja opetusta. Samaan aikaan tarvitaan myös keppejä, eli ohjauskeinoja ja säätelyä, sillä pelkkä tieto ja tahto ei aina saa aikaan muutosta.

***

Kiitämme osallistujia aktiivisesta osallistumisesta ja heittäytymisestä dialogiseen keskusteluun!

helmi 1
0
Dialogi / Dialogilabra / Itsensäjohtaminen / Johtaminen

Dialogilaboratorio: Johtajuudesta

1.2.2019

Kolmas Dialogilaboratorio kokoontui pohtimaan, mihin johtajuutta tarvitaan. Dialogilaboratorio on dialogin vetämiseen koulutettujen asiantuntijoiden tiimi. Päivätyötämme teemme eri aloilla, mutta meitä yhdistää tarve tuoda ihmisiä yhteen luomaan yhteistä ymmärrystä ajankohtaisista ilmiöistä dialogin keinoin. Aiemmin olemme pohtineet mielekästä työtä ja tutkimustiedon ja kokeilujen hyödyntämistä päätöksenteossa. Tulevisssa labroissa tartumme biotalouteen ja uusiin työelämäaiheisiin.

***

Mistä on hyvä johtaminen tehty?

Sokerista, kanelista, etanoista vai sammakoista?

Sanoimme: vastuunkannosta, kokonaiskuvasta, tukemisesta ja mahdollistamisesta. Organisaation perustehtävän ymmärtämisestä, sen mukaisista linjauksista ja asioiden edistämisestä. Kaiken ytimestä: kyvystä ja halusta ymmärtää toisia ihmisiä.

Mutta kas, johtajatkin ovat ihmisiä. Vuorokaudessa samat tunnit, vaan harteilla aika paljon. Jos meitä on uskominen, pitäisi ymmärtää yhtä sun toista, mutta kyettävä johtamaan vaikkei niin ymmärtäisikään. Tässähän alkaa vallan tuntemaan myötätuntoa!

Itseäänkin pitäisi johtaa, rooliin ja asemaan katsomatta. Verkoistoissa, kaikessa mitä teemme, kaikessa missä olemme mukana. Onneksi (itsensä)johtaminenkin on taito, jota voi opetella. Vaikkei aina onnistuisi, niin tärkeintä on löytää halu oppia, itsestä ja toisista.

Itseohjautuvuusko sen selittää, miksi toisia tarvitsee johtaa enemmän, toisia vähemmän, joitakin jopa käskeä? Mutta ei yksi toista parempi. Ihmiset ja toimintaympäristöt ovat erilaisia, ja kuinka löytyisikin jokaiselle omanlaisensa ote parhaimpaansa pääsemiseksi.  

Kuinkas sitten kävikään, dialogin kanssa? Yhden mielestä puhuimme hyvästä ja toisen mielestä huonosta johtajuudesta. Vastakkainasettelujakin syntyi, ei keskustelijoiden, vaan johtajien ja johdettavien, voitontavoittelijoiden ja maailmansyleilijöiden, ja hyvän ja huonon johtajuuden välille. Sulassa sovussa ja yhdessä oivaltaen.

Taidot karttuvat, yhdessä kokeillen. Ei kiirettä, ei ratkaisuihin syöksymistä. Vaikeita paikkoja, itsemme hillinnässä. Sanoja oikeille asioille. Kysymistä sanomisen sijaan.

Henkireikä arjen kiireessä, nämä dialogimme!

marras 22
0
Dialogi / Dialogilabra / Mielekäs työ

Dialogilaboratorio: Mistä on mielekäs työ tehty?

22.11.2018

Työn mielekkyys koskettaa tavalla tai toisella meistä jokaista, työelämässä ja sen ulkopuolella. Mutta mistä mielekkyyden kokemus työssä oikeastaan syntyy ja millaisia eroja mielekkyyden lähteissä on erilaisissa töissä? Näitä kysymyksiä kokoontui pohtimaan marraskuun Dialogilaboratorio kuuden vieraan ja neljän järjestäjän voimin.

Dialogilaboratorio on dialogin vetämiseen koulutettujen, eri alojen asiantuntijoiden tiimi. ”Labrassa” tuomme ihmisiä yhteen luomaan yhteistä ymmärrystä heille tärkeistä ilmiöistä dialogin keinoin ja kehitymme itse samalla dialogin ohjaajina ja järjestäjinä. Edellistä dialogialabraa kuvasin blogissamme dialogin vaiheiden kautta: virittäytymisestä näkökulmien etsimisen kautta aiheen syventämiseen ja oivallusten kokoamiseen. Tällä kertaa päädyin jäsentämään keskustelua toisella tavalla. Onnistuneessa dialogissa luodaan uutta ymmärrystä dialogin aihepiiristä, toisista ja itsestä. Siksi kysyn: millaista ymmärrystä rakensimme työn mielekkyydestä, mitä opimme toisistamme ja mitä oivalsin itse?

Mitä ymmärsimme yhdessä?

Dialogi on erityinen, tasavertaisuuteen perustuva tapa keskustella. Kokemusten jakaminen on dialogissa keskeistä, sillä jokaisella osallistujalla on aihepiiriin omanlaisensa suhde. Työn mielekkyyteen liittyvään kokemuspuheeseen meitä viritti kysymys siitä, milloin kukin oli viimeksi tuntenut tekevänsä mielekästä työtä:

Voidessani auttaa ja olla hyödyksi muille

Innostuessani ja nähdessäni kun saan muut innostumaan ja oivaltamaan

Tehdessäni ja oppiessani yhdessä toisen kanssa

Kun oma osaamiseni hyödyttää muita

Kun työssä on sopivasti itsenäisyyttä

Tuntiessani oman työni osaksi merkityksellistä kokonaisuutta

Ihmiselle on ominaista hakea merkityksellisyyden kokemuksia. Työssä, jonka puitteet ja tekemisen tavat ovat tiukasti määriteltyjä, voi merkityksen kokemus löytyä pienistäkin yksityiskohdista. Mielekkäimmillään työ on kuitenkin silloin, kun sekä työn päämääriin, sisältöön että tekemisen tapoihin on mahdollista vaikuttaa.

Vaikka työ itsessään olisi mielekästä, syö jatkuva kiireen tunne mielekkyyden kokemusta. Opiskelija voi olla innostunut ja motivoitunut, mutta liian monta päällekkäistä kurssia vaatimuksineen tekevät opinnoista ahdistavaa suorittamista. Monessa työssä kiire juontaa juurensa organisaation pyrkimyksestä taloudelliseen tehokkuuteen: yhä vähemmillä resursseilla on saatava aikaan yhä enemmän tulosta. Tällöin työn laatu väistämättä kärsii, mikä on omiaan heikentämään ammattilaisen kokemusta hyvästä työstä. Ihmiset osaavat toki luoda kiireen tunnetta myös ympäristöissä, joissa mikään ei siihen suoranaisesti pakota. Onhan kiire vakavasti otettavan ja halutun ammattilaisen merkki…

Myös niin kutsutun pakollisen tekemisen määrä suhteessa merkitykselliseen tekemiseen askarruttaa ja harmittaakin. Välillä pitää pyörittää aikamoinen pino papereita, kirjoittaa sopimuksia, myydä ja markkinoida, jotta pääsee tekemään sitä minkä parhaiten osaa tai mistä eniten nauttii. Moni ammattilainen tasapainoilee näiden asioiden kanssa. Samaan aikaan omaa jaksamista on kuunneltava ja tehtävä valintoja joskus mielekkyys ja joskus joku muu päämäärä edellä.

Mitä opimme toisistamme?

Dialogin osallistujat toimivat erilaisissa töissä ja työrooleissa esimiehinä, asiantuntijoina, opiskelijoina ja yrittäjinä. Erilaisista lähtökohdistamme huolimatta mielekkyyden lähteemme muistuttivat toisiaan. Jopa niin paljon, että heräsimme pohtimaan edustammeko jonkinlaista asiantuntijatyölle tyypillistä kuplaa. Tämä askarrutti meitä ehkä siksi, että dialogissa ei lähtökohtaisesti pyritä yksimielisyyteen, vaan käydään kohti eroja. Olisiko vaikka palvelu-, rakennus- tai kuljetusalalla työskentelevällä erilaisia kokemuksia työn mielekkyydestä? Kenellä ylipäätään on mahdollisuus keskellä viikkoa irrottautua muutamaksi tunniksi pohdiskelemaan työnsä mielekkyyttä?

Lähdimme siis dialogiin olettaen, että olemme kovin erilaisia, huomataksemme olevamme aika samanlaisia. Tämän seurauksena ryhdyimme kaipaamaan eroavaisuuksia, jotka ehkä löytyisivät jostain ihan muualta. Mutta kuka tietää, ehkä huomaisimme kirjavammassakin porukassa, että meissä ihmisissä ja mielekkyytemme lähteissä on aina enemmän yhdistävää kuin erottavaa. Tutkimuskin osoittaa, etteivät mielekkyyden kokemukset ole sidottuja mihinkään tiettyihin aloihin, vaan ennemmin työn päämääriin ja niitä tukeviin käytäntöihin (Henttonen & Lapointe 2015). Paskaduuneiksi kutsutaan tänä päivänä myös hienolta kuulostavia, komeilla titteleillä tehtäviä töitä, joissa hulppeista puitteista huolimatta hukkuu mieli ja tarkoitus.

Mitä oivalsin itse?

Yksi keskeisistä dialogitaidoista on rooleista luopuminen. Rooleista luopuminen on tärkeää, jotta dialogin osallistujat kykenevät kohtaamaan toisensa vailla ennakkoluuloja ja aidosti kuunnellen. Itseäni askarrutti, kuinka osaisin luopua työn mielekkyyttä työkseni tutkivan ja kouluttavan asiantuntijan roolista ja antautua keskusteluun vailla ennakko-oletuksia. Sainkin arvokasta kokemusta rooleihin liittyvästä sisäisestä dialogista, jota kävin mielessäni keskustelun aikana.

Oman työni kannalta oli arvokasta havaita, että osallistujat kokivat dialogin yhdeksi toimivimmista keinoista lisätä mielekkyyden kokemuksia työssä ja työyhteisöissä – silläkin uhalla, että se kuulostaa itsestäänselvältä lopputulemalta mielekästä työtä koskevassa dialogissa. Dialogin kautta työyhteisöissä ja -tiimeissä voidaan rakentaa yhteistä ymmärrystä toiminnan päämääristä ja keinoista, kohdata toisten kokemuksia ja ymmärtää sitä kautta heidän tarpeitaan ja toiveitaan sekä tulla itse kuulluksi. Yhteyden luominen ympärillä oleviin ihmisiin hakeutumalla dialogisiin hetkiin lisää mielekkyyden tunnetta.

Toinen mieleenpainuva ja osin ristiriitainenkin oivallus oli dialogin tehokkuus (ristiriitainen siksi, että dialogilla harvoin tavoitellaan tehokkuutta sen kapeassa mielessä). Liian usein ajatellaan, että dialogi on aikaavievää diskuteeraamista ja tunnelätinää, joka vie aikaa asioiden aikaansaamiselta. Onnistuneella dialogilla voidaan kuitenkin rajatussakin ajassa synnyttää syvää ymmärrystä ja saada aikaan luottamuksen ja osallisuuden tunteita, jotka mahdollistavat ihan jotain muuta, kun vaikkapa perinteinen muutosjohtaminen.

Ja ei kun treenaamaan!

Dialogitaidot ovat kuin lihas, jota pitää jatkuvasti treenata, ettei se rapistu. Näin kiteytti kokemuksensa yksi osallistujista. Myös oman kuuntelutaidon kehittäminen, liittyminen toisen kokemukseen ja omien kokemusten sanoittaminen puhuttivat. Dialogitaitojen kehittäminen on elämänmittainen matka, mutta onneksi jokaisesta dialogista oppii. Seuraava mahdollisuus harjoitella Dialogilabrassa on 31.1.2019 – tästä kerromme lisää myöhemmin.

***

Lähde: Henttonen, Elina & LaPointe, Kirsi (2015). Työelämän toisinajattelijat – Vallataan tilaa mielekkäälle työlle. Gaudeamus, Helsinki.

syys 25
0
Dialogi / Dialogilabra / Tutkimus / Yhteiskunta

Dialogilaboratorio: Tutkimustieto ja kokeilukulttuuri päätöksenteossa

25.9.2018

Mikä on Dialogilaboratorio?

Vuosi sitten joukko dialogista kiinnostuneita eri alojen ammattilaisia aloitti Aretaissa dialogitaitojen koulutuksen. Syvennyttyämme syksyn mittaan dialogin saloihin paloimme halusta jakaa oppimaamme kukin oman työmme kautta. Jatkoimme tapaamisia ryhmän kesken ja sparrasimme toisiamme dialogin harjoittamisessa. Syntyi idea Dialogilaboratoriosta, jossa voisimme tuoda ihmisiä yhteen luomaan yhteistä ymmärrystä heille tärkeistä ilmiöistä dialogin keinoin.

Pähkinänkuoressa Dialogilaboratorio on siis dialogin vetämiseen koulutettujen asiantuntijoiden tiimi. Päivätyötämme teemme eri aloilla: kehitysyhteistyössä, kasvatuksessa, sosiaalityössä, yliopiston tutkimuspalveluissa ja omissa yrityksissä. Tavoitteemme on hyödyntää osaamistamme ja edelleen harjoitella dialogin ohjaamista tarjoamalla vieraileville keskustelijoille aika, paikka ja fasilitointi tärkeiden ilmiöiden pohtimiseen.

Järjestämme pienimuotoisia dialogeja muutaman kuukauden välein. Ensimmäisen Dialogilaboratorion teemana oli Tutkimustieto ja kokeilukulttuuri päätöksenteossa. Vieraiksemme saimme Elina Nikkolan Maa- ja metsätalousministeriön Tieto- ja tutkimusyksiköstä ja Virve Hokkasen Valtioneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -hankkeesta.

Dialogi alkaa virittäytymisestä

Dialogissa olennaista on kokemuspuhe, eli käsiteltävän teeman kytkeytyminen arkeen ja ihmisten päivittäisiin kokemuksiin. Siksi lähdimme liikkeelle pohtimalla, kuinka itse teemme omassa arjessamme ja työssämme päätöksiä. Joskus arjen päätökset tuntuvat syntyvän fiilispohjalta, toisinaan ne taas vaativat systemaattista tiedonkeruuta ja analyysia. Itse asiassa teemme koko ajan valtavasti päätöksiä, mutta pohdimme tietoisesti vain osaa niistä. Aika usein päätöksiä tehdään kiireessä, ”lennosta”. Tällöin on nojattava omaan asiantuntemukseen ja luonnollisesti myös päätöksentekoa kehystäviin lakeihin ja ohjeistuksiin. Kokemus helpottaa päätöksentekoa – tai ainakin auttaa ymmärtämään, että epävarmuuden kanssa elää jokainen ja täydellisiä lopputuloksia syntyy harvoin.

Dialogissa luodaan uusia näkökulmia

Dialogin tavoitteena ei ole etsiä parasta argumenttia tai ratkaista käsillä olevaa ongelmaa, vaan luoda uutta ymmärrystä ja näkökulmia käsiteltävään aiheeseen. Mekin lähdimme ennemmin etsimään kiinnostavia kysymyksiä, kuin varmoja vastauksia. Mikä on mielekäs tapa tehdä päätöksiä missäkin tilanteessa? Tunnistanko itse, millä perusteella päätöksiä teen? Millaista on oman organisaationi päätöksenteko? Miten poliittinen päätöksenteko meille näyttäytyy? Miksi tuntuu, ettei tutkimustietoa ja kokeilujen tuloksia hyödynnetä riittävästi? Entä hyödynnetäänkö tietoa joskus tarkoitushakuisesti?

Keskustelua tarkennetaan ja syvennetään

Keskustelussa syntyi jaettu käsitys siitä, ettei kokeilujen tuloksia ja tutkimustietoa hyödynnetä päätöksenteossa riittävästi. Valitsimme tämän näkökulmaksi, johon halusimme päästä syvemmälle. Mikä on tiedon hyödyntämisen yhtälöstä puuttuva palanen?

Erilaisia kokeiluja tekevät valtio, kunnat, yritykset ja järjestöt. Valitettavasti tieto näiden kokeilujen tuloksista tai niissä syntyvästä oppimisesta ja oivalluksista ei aina leviä, koska tiedon jakamisen käytäntöjä ja kanavia ei ole pohdittu riittävästi. Kokeiluja luonnehtii usein nopeus: ne ovat oiva keino testata ideoita ketterästi, saada aikaan pöhinää ja tuottaa ratkaisuja. Mutta muistetaanko oppimiselle, kokeilun vaikutusten arvioinnille ja ylipäätään ajattelulle varata riittävästi aikaa?

Tutkimuksen tekemisessä aikajänne on pidempi. Siitä huolimatta myös tutkimustiedon hyödyntämisessä päätöksenteossa on lukuisia haasteita. Onko tutkimustietoa hyödyntävissä organisaatioissa riittävästi osaamista ja ymmärrystä tutkimuksen tekemisen logiikasta? Tutkimus A saattaa osoittaa avohakkuiden olevan haitallisia luonnon monimuotoisuudelle ja tutkimus B puolestaan puoltaa niitä samoista syistä. Osaako päätöksentekijä eritellä kunkin tutkimuksen lähtökohdat, tutkimusongelmat, käytetyt menetelmät ja päätelmät päätöksentekoa palvelevalla tavalla?

Tutkijoilla ja tutkimusorganisaatioilla on oma vastuunsa tuotetun tiedon hyödynnettävyydestä. Valitettavasti akateeminen urajärjestelmä ei kannusta tutkijaa vuorovaikutukseen päätöksentekijöiden tai suuren yleisön kanssa. Akateemisen maailman johtamiskäytännöt ja tutkijoiden urakannusteet ohjaavat lähinnä tieteellisten artikkelien julkaisuun kapea-alaisissa journaaleissa, joissa ne ovat suurelle yleisölle huonosti saatavilla.

Oivallus: aika ja oppiminen

Lopuksi dialogissa pohditaan yhdessä, minkälaisia oivalluksia keskustelun aikana on syntynyt. Ehkä hieman yllättävääkin oli huomata, että vaikka edustimme eri aloja ja ammattikuntia, olivat kohdatut ongelmat kokeilujen ja tutkimustiedon hyödyntämisessä hyvin samankaltaisia. Keskustelumme kiteytyi kahteen tärkeään asiaan: aikaan ja oppimiseen. Niin tutkimuksessa kuin kokeiluissakin on varattava riittävästi aikaa oppimiselle ja ymmärryksen kehittymiselle. Kaikenlaiset siilot ja sektoroituminen ovat tehokkaita oppimisen ja uuden ymmärryksen hyödyntämisen esteitä. Myös tiedon hyödyntäjien on opittava oppimaan sen sijaan, että erilaiset selvitykset ulkoistetaan konsulttitoimistoille ja hukutetaan hyllymetreihin tai gigatavuihin raportteja. Etenkin kokeiluissa mahdollisten tulosten hyödyntäjätahon olisi tärkeää olla kokeilussa mukana jo alussa lähtien, yhteiskehittelyn hengessä.

Miltä dialogi tuntui?

Dialoginen keskustelu ei ollut kenellekään osallistujista vierasta, mutta ohjatussa dialogissa korostui kokemus kuuntelun intensiivisyydestä. Puheen ja kuuntelun erottaminen onkin yksi tärkeimmistä dialogin ohjenuorista. Ole läsnä ja kunnioita, keskity kuuntelemaan toisia ja harkitse, kuinka voisit liittyä heidän kokemuksiinsa. Rakentavan keskustelun periaatteisiin voi tutustua tarkemmin Erätauon sivuilla.

***

Kiitämme Aretaita matkasta dialogin maailmaan sekä tilojen tarjoamisesta Dialogilaboratoriolle.

maalis 9
0
Välittäminen / Yhteiskunta

Läpi kuplien ja muurien

9.3.2017 (Kirsi)

Sorry to burst your bubble but…

Tämä englanninkielinen ilmaisu sopii tilanteisiin, joissa halutaan palauttaa keskustelukumppani maan pinnalle. Kuplan puhkaisija olettaa oman ymmärryksensä asioiden tilasta olevan laajempi tai parempi. Elämme kuitenkin kaikki omissa kuplissamme. Tämä on inhimillistä, sillä maailmaa tulkitaan omien kokemusten ja niiden rakentamien käsitysten ja ihanteiden pohjalta.

Ongelmallisiksi kuplat muodostuvat tilanteissa, joissa ne muodostuvat niin paksuiksi, ettei niiden läpi enää nähdä. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa kuplista on sosiaalisen median tuella tulossa vaarallisen vahvoja. Samanhenkisten ihmisten seura on lohdullista, mutta ei välttämättä auta ymmärtämään maailmaa ”niiden toisten” näkökulmasta. On helpompaa luokitella, kauhistella, syytellä ja kiukustua – ja olla oikeassa.

Kun kupla puhkeaa

Oma kuplani puhkesi viime syksynä muutettuani Yhdysvaltoihin. Olin toki asunut täällä ennenkin ja kuulunut amerikkalaiseen perheeseen jo parikymmentä vuotta. Täysin vieraasta kulttuurista ei siis ollut kyse. Presidentinvaalit kuitenkin järkyttivät minutkin. Tunsin yhdessä yössä joutuneeni vieraalle maalle. Asuin kunnassa ja osavaltiossa, jossa enemmistö kannatti presidentiksi Donald Trumpia.

En kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mitä heidän päässään liikkui. Asia tuntui kovin henkilökohtaiselta, aivan kuin naapurini olisivat äänestäneet minua vastaan, olinhan siirtolainen ja akateeminen feministinainen. Pitäisikö vain pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä takaisin?

Hain turvaa omasta heimostani sosiaalisessa mediassa ja uutisiakin seurasin lähinnä eurooppalaisista kanavista. Valitettavasti tämä someterapia vain lisäsi ahdistustani, sillä kaikki ällistely ja kauhistelu tuntui turhauttavalta. Sen sijaan minun olisi jotenkin tehtävä tästä asiasta tolkkua, asuinhan täällä ja tunsin lukuisia Trumpin kannattajia. Kaiken lisäksi he ovat kohdelleet minua ystävällisesti, auttavaisesti ja toivottaneet joka paikassa tervetulleeksi.

Arjessa ei näkynyt, että elimme eri kuplissa, vaikka maa oli jakautunut kahtia.

Kolme ikkunaa oikealle

Tässä vaiheessa löysin Katherine J. Cramerin. Cramer on valtiotieteilijä ja professori Madisonin yliopistossa Wisconsinissa. The Washington Postin haastattelussa hän kertoo Wisconsinin maalaisväestön keskuudessa tekemästään tutkimuksesta, jossa hän yhdeksän vuoden ajan kuunteli näiden ihmisten huolia ja näkemyksiä kansakunnan tilasta. Cramerin mukaan on liian yksinkertaistavaa syyttää puolta väestöstä tietämättömiksi, harhautetuiksi tai vihaisiksi. Valtaosa heistä kun yrittää vain elää hyvää, kunniallista elämää omista lähtökohdistaan. Kysymys on siitä, ymmärrämmekö me näitä lähtökohtia omasta kuplastamme käsin.

Perehdyin Cramerin tutkimuksen lisäksi tunnetun sosiologin Arlie Russell Hochschildin viisivuotiseen tutkimukseen Louisianan arkkikonservatiiveista sekä J.D. Vancen muistelmiin Appalakkien hillbilly -kulttuurista (hillbilly tarkoittaa yleisemmin junttia, mutta tässä yhteydessä se viittaa irlantilais-skotlantilaiseen siirtolaisväestöön). Nämä teokset tarjoavat kolme kiinnostavaa ikkunaa siihen, mistä äänestäjien katkeruus nykypolitiikkaa kohtaan kumpuaa. Ennen kaikkea ne auttavat asettumaan näiden ihmisten saappaisiin ja ylittämään empatiamuurin, joksi Hochschild kutsuu vaikeutta ymmärtää toisin ajattelevia ja eläviä.

Hochschildin ja Cramerin tutkimukset kuvaavat ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä elämästä kunnialla tekemällä kovasti töitä. Wisconsinin maalaisväestö kokee raatavansa vähillä resursseilla ja saavansa palkakseen vain urbaanien älykköjen ja julkisen sektorin työntekijöiden pilkan. Yhtä lailla Louisianan konservatiiviset, amerikkalaista unelmaa tavoittelevat ihmiset kokevat itsensä muukalaisiksi omassa maassaan. Heitä pidetään maalaistolloina ja heidän kirkon ympärille rakentunutta, paikalliseen yhteisöön keskittynyttä elämäntapaansa pilkataan. Vaikka he kuinka ahkeroisivat, he eivät koe pääsevänsä elämässä eteenpäin. Liittovaltiokin auttaa vain mustia, siirtolaisia ja öljyturmista kärsineitä pelikaaneja…

Vancen lapsuus keskilännen pikkukaupungissa taas oli täynnä köyhyyttä, avioeroja, huumeita ja katkeruutta. Hän oli vähällä jättää koulut kesken, mutta isovanhempiensa tukemana jatkoi opintojaan. Lähdettyään kotikaupungistaan ja valmistuttuaan juristiksi Yalesta hänestä tuli tilastollinen poikkeama.

Vance kuvaa hilbillyjä sitkeäksi, perhekeskeiseksi ja rohkeaksi heimoksi. Nykytilanteessa he eivät kuitenkaan näe kovan työnsä johtavan mihinkään, eikä vaihtoehtoja tai myönteisiä esimerkkejä muunlaisesta elämästä ole näköpiirissä. Netissä vellovat konservatiivien tarinat ovat saaneet hillbillyt uskomaan, että syntipukki kaikkiin heidän ongelmiinsa on julkinen hallinto. Itsekin konservatiiviksi tunnustautuvan Vancen mukaan muiden syyttely vain pahentaa tilannetta ja vahvistaa hillbillyjen toimettomuutta.

Kuuntele ja ylitä muuri

Nämä ikkunat auttavat näkemään, että kahtiajaon taustalla ovat kokemukset mahdollisuuksista elää hyvää ja kunniallista elämää rajusti muuttuvassa maailmassa. Tunteet ovat pinnassa, kun perinteiset elämäntavat ja identiteetit ovat uhattuina. Niin myös keskiluokkaisemmilla konservatiiveilla, joiden taloudellinen tilanne on parempi.

Kenttätyössään Cramer ja Hochschild onnistuivat ylittämään empatiamuurin ja jopa ystävystyivät joidenkin tutkittaviensa kanssa. Cramer kuitenkin toteaa huvittuneena, ettei ehkä olisi edes uskaltanut lähestyä ketään, jos olisi etukäteen tiennyt, mitä hänenkaltaisistaan urbaaneista älyköistä kentällä ajatellaan. Silti ainoa tapa ylittää vastakkainasetteluja on viettää aikaa erilaisista olosuhteista tulevien ihmisten kanssa ja aidosti kuunnella heitä. On oltava valmis puhkaisemaan oma kupla, sekä virtuaalisesti haastamalla sosiaalisen median me ja ne –asetelmia että aivan konkreettisesti jalkautumalla uusiin yhteisöihin.

Toimivan demokratian edellyttämää dialogia (ks. Alhanen 2016) ei synny, jos ihmiset jatkuvasti etääntyvät toisistaan. Pohtikaamme siis, millaisiin uutisiin kiinnitämme huomiota? Millaisia tarinoita jaamme? Kenen kanssa vietämme aikaa? Rakennammeko empatiamuureja vai purammeko niitä?

Lähteet

Alhanen, Kai (2016). Dialogi demokratiassa. Gaudeamus, Helsinki.

Cramer, Katherine J. (2016) The Politics of Resentment. Rural Consciousness in Wisconsin and the Rise of Scott Walker. The University of Chicago Press, Chicago.

Guo, Jeff. A new theory for why Trump voters are so angry — that actually makes sense. The Washington Post, November 8, 2016. https://www.washingtonpost.com/news/wonk/wp/2016/11/08/a-new-theory-for-why-trump-voters-are-so-angry-that-actually-makes-sense/?utm_term=.55208ed7ca48

Hochschild, Arlie Russell (2016) Strangers in Their Own Land. Anger and Mourning on the American Right. A Journey to the Heart of Our Political Divide. The New Press, New York.

Vance, J.D. (2016) Hillbilly Elegy. A Memoir of a Family and Culture in Crisis. HarperCollins Publishers, New York.