Olemme saaneet osallistua kevään aikana Diakonissalaitoksella järjestettyyn dialogia käsittelevään keskustelusarjaan. Dialogiutopioissa kohtaavat ja kokemuksiaan jakavat eri alojen toimijat tutkijasta päihdetyöntekijään, opiskelijasta johtajaan.

Yhteiskunnassamme näkyvin keskustelun muoto tuntuu olevan debatointi eli väittely. Debatissa keskustelijat keskittyvät puolustamaan omia näkökantojaan. Kyseessä on nollasummapeli, jossa parhaat perusteet voittavat.

Dialogi taas on keskustelu, jossa oman näkökulman ajamisen sijaan kiinnostutaan erilaisista näkemyksistä ja kokemuksista, pyritään oppimaan niistä ja rakentamaan yhdessä kokonaiskuvaa. Dialogia voi kuvailla yhdessä etsimiseksi tai yhdessä rakentamiseksi. Se ei tarkoita konsensushakuisuutta tai pienimmän yhteisen nimittäjän ääressä hymistelyä, kuten joskus luullaan. Sen sijaan dialogi on eroista ja niiden ymmärtämisestä kiinnostunutta keskustelua.

Näin eduskuntavaalien kynnyksellä ei tarvitse kuin avata televisio ja löytää itsensä keskeltä poliitikkojen tai sellaiseksi haluavien hyökkäävää argumentointia. Kuka järjestäisi vaaliväittelyn sijaan vaalidialogin, jossa pyrittäisiin toisia kunnioittavalla tavalla etsimään yhdessä ratkaisuja polttaviin ongelmiimme? Kuuntelulle ja toisten arvostavalle kohtaamiselle olisi todella sijaa yhteiskunnassa, jossa yhä huonommin ymmärrämme toistemme eriarvoistuvia todellisuuksia.

Dialogissa ihmiset kohtaavat ihmisinä. Siinä luovutaan rooleista (tai vaihdetaan niitä), kuullaan, nähdään ja toivottavasti myös ymmärretään. Dialogin edellytyksenä onkin juuri aito kohtaaminen, joka mahdollistuu jakaessamme käsitystemme lisäksi myös kokemuksiamme. Toinen olennainen edellytys on kuuntelemaan oppiminen, joka saattaa olla yllättävä haasteellista esimerkiksi neuvomaan ja opastamaan tottuneille ammattilaisille ja asiantuntijoille.

Kuuntelemista korostaa myös Dialogiutopioissa uudelleen määrittelemämme kultainen sääntö: älä tee toiselle kuten haluaisit itsellesi tehtävän, vaan kuten hän haluaisi itselleen tehtävän.

***

Dialogiutopioista ovat kirjoittaneet kolumneissaan myös Heini Wink ja Taneli Heikka