Elämme suorituskulttuurissa. Paahdamme töissä ja harrastuksissa, mittaamme suorituksiamme ja vertailemme niitä toisten aikaansaannoksiin. Kun kaveri lähtee Lappiin hiihtämään, hän ennemmin raportoi hiihdetyt kilometrinsä, kuin kuvailee fiiliksiään tunturin hiljaisuudessa. Toinen muistaa kertoa 80 tunnin työviikoistaan ja kolmas ruksii lomamatkoillaan to do –listoja. Yliopistomaailmassa törmäsimme jatkuvasti tutkijoihin, jotka hehkuttivat julkaisujaan kuin olympiamitaleita sen sijaan, että olisivat kertoneet tutkimustensa sisällöstä.

Suorituskulttuuri on nimensä mukaisesti kulttuuria. Ylläpidämme sitä erilaisin kilpailua ja yksilön suoriutumista korostavin käytännöin. Myös suuri osa työhyvinvointitoiminnasta on suunniteltu pitämään työntekijät suorituskykyisinä.

Kulttuuri ja sen käytännöt ovat niin itsestäänselvä osa elämäämme, että niitä on vaikea kyseenalaistaa. Suorituskulttuurin kohdalla asiaa hankaloittaa se, että raja terveen aikaansaamisen ja liian suorittamisen välillä on hiuksenhieno. Rajanveto riippuu myös ihmisestä. Yhteistä kuitenkin on, että jokainen meistä haluaa tuntea itsensä hyväksi ja arvostetuksi työntekijäksi (tai vanhemmaksi, ystäväksi, kansalaiseksi, kuluttajaksi…) ja kokea tekevänsä tärkeitä asioita.

Liian tiivis tekemisen tahti kuitenkin aiheuttaa kiirettä, väsymystä ja jopa sairautta. Suorittaminen valuu työstä helposti muuhun arkeen. Joskus koko elämä alkaa tuntua yhdeltä pitkältä to do –listalta. Mitä suorittamisen tunteeseen herännyt ihminen voi työssään ja arjessaan tehdä?

Pidä itsestäsi huolta

Itsestään ja läheisistään voi pitää huolta ottamalla etäisyyttä suorituskulttuuriin. Vain näin voimme nähdä ja luoda mahdollisuuksia toisin ajattelemiselle ja tekemiselle. Tämä voi toteutua esimerkiksi irrottautumalla määrällisten ja taloudellisten tavoitteiden pauloista ja pohtimalla työn muita merkityksiä ja tarkoituksia. Millaista maailmaa olemme työllämme luomassa? Miten jatkuva suorittaminen muuttaa käsityksiä itsestämme ja työstämme?

Tällaisia kysymyksiä ovat pohtineet myös kasvatustieteilijät Stephen J. Ball ja Antonio Olmedo yhdessä brittiläisten ja yhdysvaltalaisten opettajien kanssa. Opettajat tuskailivat suoritusarviointien vaikutusta työhönsä. Kirjoittamalla, keskustelemalla ja arjen pienillä kokeiluilla he pyrkivät merkitsemään ”eettisen tilan” työssään.

Kokemus työn mielekkyydestä edellyttää siis, että tarkastelemme kriittisesti omaa työtämme ja vastustamme suorittamisen valtaa. Näin pidämme myös huolta itsestämme ja vaalimme vapauttamme tehdä asioita toisin. 

Lähde: Ball, Stephen J. & Olmedo, Antonio (2013). Care of the self, resistance and subjectivity under neoliberal governmentalities. Critical Studies in Education 54:1, 85-96.

error