Sorry to burst your bubble but…

Tämä englanninkielinen ilmaisu sopii tilanteisiin, joissa halutaan palauttaa keskustelukumppani maan pinnalle omasta rajallisesta ajatuskuplastaan. Kuplan puhkaisija olettaa oman ymmärryksensä asioiden tilasta olevan laajempi. Elämme kuitenkin kaikki omissa kuplissamme. Tämä on inhimillistä, sillä maailmaa tulkitaan omien kokemusten ja niiden rakentamien käsitysten ja ihanteiden pohjalta.

Ongelmallisiksi kuplat muodostuvat tilanteissa, joissa ne muodostuvat niin paksuiksi, ettei niiden läpi enää nähdä. Tämänhetkisessä maailmantilanteessa kuplista on sosiaalisen median tuella tulossa vaarallisen vahvoja. Samanhenkisten ihmisten seura on lohdullista, mutta ei välttämättä auta ymmärtämään maailmaa ”niiden toisten” näkökulmasta. On helpompaa luokitella, kauhistella, syytellä ja kiukustua – ja olla oikeassa.

Kun kupla puhkeaa

Oma kuplani puhkesi viime syksynä muutettuani Yhdysvaltoihin. Olin toki asunut täällä ennenkin ja kuulunut amerikkalaiseen perheeseen jo parikymmentä vuotta. Täysin vieraasta kulttuurista ei siis ollut kyse. Presidentinvaalit kuitenkin järkyttivät minutkin. Tunsin yhdessä yössä joutuneeni vieraalle maalle. Asuin kunnassa ja osavaltiossa, jossa enemmistö kannatti presidentiksi Donald Trumpia.

En kerta kaikkiaan ymmärtänyt, mitä heidän päässään liikkui. Asia tuntui kovin henkilökohtaiselta, aivan kuin naapurini olisivat äänestäneet minua vastaan, olinhan siirtolainen ja akateeminen feministinainen. Pitäisikö vain pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä takaisin?

Hain turvaa omasta heimostani sosiaalisessa mediassa ja uutisiakin seurasin lähinnä eurooppalaisista kanavista. Valitettavasti tämä someterapia vain lisäsi ahdistustani, sillä kaikki ällistely ja kauhistelu tuntui niin turhauttavalta. Sen sijaan minun olisi jotenkin tehtävä tästä asiasta tolkkua, asuinhan täällä ja tunsin lukuisia Trumpin kannattajia. Kaiken lisäksi he ovat kohdelleet minua ystävällisesti, auttavaisesti ja toivottaneet joka paikassa tervetulleeksi.

Arjessa ei näkynyt, että elimme eri kuplissa, vaikka maa oli jakautunut kahtia.

Kolme ikkunaa oikealle

Tässä vaiheessa löysin Katherine J. Cramerin. Cramer on valtiotieteilijä ja professori Madisonin yliopistossa Wisconsinissa. The Washington Postin haastattelussa hän kertoo Wisconsinin maalaisväestön keskuudessa tekemästään tutkimuksesta, jossa hän yhdeksän vuoden ajan kuunteli näiden ihmisten huolia ja näkemyksiä kansakunnan tilasta. Cramerin mukaan on liian yksinkertaistavaa syyttää puolta väestöstä tietämättömiksi, harhautetuiksi tai vihaisiksi. Valtaosa heistä kun yrittää vain elää hyvää, kunniallista elämää omista lähtökohdistaan. Kysymys on siitä, ymmärrämmekö me näitä lähtökohtia omasta kuplastamme käsin.

Perehdyin Cramerin tutkimuksen lisäksi tunnetun sosiologin Arlie Russell Hochschildin viisivuotiseen tutkimukseen Louisianan arkkikonservatiiveista sekä J.D. Vancen muistelmiin Appalakkien hillbilly -kulttuurista (hillbilly tarkoittaa yleisemmin junttia, mutta tässä yhteydessä se viittaa irlantilais-skotlantilaiseen siirtolaisväestöön). Nämä teokset tarjoavat kolme kiinnostavaa ikkunaa siihen, mistä äänestäjien katkeruus nykypolitiikkaa kohtaan kumpuaa. Ennen kaikkea ne auttavat asettumaan näiden ihmisten saappaisiin ja ylittämään empatiamuurin, joksi Hochschild kutsuu vaikeutta ymmärtää toisin ajattelevia ja eläviä.

Hochschildin ja Cramerin tutkimukset kuvaavat ihmisiä, jotka yrittävät selviytyä elämästä kunnialla tekemällä kovasti töitä. Wisconsinin maalaisväestö kokee raatavansa vähillä resursseilla ja saavansa palkakseen vain urbaanien älykköjen ja julkisen sektorin työntekijöiden pilkan. Yhtä lailla Louisianan konservatiiviset, amerikkalaista unelmaa tavoittelevat ihmiset kokevat itsensä muukalaisiksi omassa maassaan. Heitä pidetään maalaistolloina ja heidän kirkon ympärille rakentunutta, paikalliseen yhteisöön keskittynyttä elämäntapaansa pilkataan. Vaikka he kuinka ahkeroisivat, he eivät koe pääsevänsä elämässä eteenpäin. Liittovaltiokin auttaa vain mustia, siirtolaisia ja öljyturmista kärsineitä pelikaaneja…

Vancen lapsuus keskilännen pikkukaupungissa taas oli täynnä köyhyyttä, avioeroja, huumeita ja katkeruutta. Hän oli vähällä jättää koulut kesken, mutta isovanhempiensa tukemana jatkoi opintojaan. Lähdettyään kotikaupungistaan ja valmistuttuaan juristiksi Yalesta hänestä tuli tilastollinen poikkeama.

Vance kuvaa hilbillyjä sitkeäksi, perhekeskeiseksi ja rohkeaksi heimoksi. Nykytilanteessa he eivät kuitenkaan näe kovan työnsä johtavan mihinkään, eikä vaihtoehtoja tai myönteisiä esimerkkejä muunlaisesta elämästä ole näköpiirissä. Netissä vellovat konservatiivien tarinat ovat saaneet hillbillyt uskomaan, että syntipukki kaikkiin heidän ongelmiinsa on julkinen hallinto. Itsekin konservatiiviksi tunnustautuvan Vancen mukaan muiden syyttely vain pahentaa tilannetta ja vahvistaa hillbillyjen toimettomuutta.

Kuuntele ja ylitä muuri

Nämä ikkunat auttavat näkemään, että kahtiajaon taustalla ovat kokemukset mahdollisuuksista elää hyvää ja kunniallista elämää rajusti muuttuvassa maailmassa. Tunteet ovat pinnassa, kun perinteiset elämäntavat ja identiteetit ovat uhattuina. Niin myös keskiluokkaisemmilla konservatiiveilla, joiden taloudellinen tilanne on parempi.

Kenttätyössään Cramer ja Hochschild onnistuivat ylittämään empatiamuurin ja jopa ystävystyivät joidenkin tutkittaviensa kanssa. Cramer kuitenkin toteaa huvittuneena, ettei ehkä olisi edes uskaltanut lähestyä ketään, jos olisi etukäteen tiennyt, mitä hänenkaltaisistaan urbaaneista älyköistä kentällä ajatellaan. Silti ainoa tapa ylittää vastakkainasetteluja on viettää aikaa erilaisista olosuhteista tulevien ihmisten kanssa ja aidosti kuunnella heitä. On oltava valmis puhkaisemaan oma kupla, sekä virtuaalisesti haastamalla sosiaalisen median me ja ne –asetelmia että aivan konkreettisesti jalkautumalla uusiin yhteisöihin.

Toimivan demokratian edellyttämää dialogia (ks. Alhanen 2016) ei synny, jos ihmiset jatkuvasti etääntyvät toisistaan. Pohtikaamme siis, millaisiin uutisiin kiinnitämme huomiota? Millaisia tarinoita jaamme? Kenen kanssa vietämme aikaa? Rakennammeko empatiamuureja vai purammeko niitä?

Lähteet

Alhanen, Kai (2016). Dialogi demokratiassa. Gaudeamus, Helsinki.

Cramer, Katherine J. (2016) The Politics of Resentment. Rural Consciousness in Wisconsin and the Rise of Scott Walker. The University of Chicago Press, Chicago.

Guo, Jeff. A new theory for why Trump voters are so angry — that actually makes sense. The Washington Post, November 8, 2016. https://www.washingtonpost.com/news/wonk/wp/2016/11/08/a-new-theory-for-why-trump-voters-are-so-angry-that-actually-makes-sense/?utm_term=.55208ed7ca48

Hochschild, Arlie Russell (2016) Strangers in Their Own Land. Anger and Mourning on the American Right. A Journey to the Heart of Our Political Divide. The New Press, New York.

Vance, J.D. (2016) Hillbilly Elegy. A Memoir of a Family and Culture in Crisis. HarperCollins Publishers, New York.

error