Arki on täynnä itsestäänselvyyksiä eli odotuksia, tottumuksia ja käytäntöjä, joihin emme kiinnitä huomiota, kunnes ne rikkoutuvat. Oman arkeni mullistui täysin, kun muutin Yhdysvaltoihin. Samalla moni aiemmin itsestäänselvyytenä pitämäni asiaa tuli näkyväksi. Tärkein niistä on hyvinvointivaltio.
Suomi nimittäin on edelleen hyvinvointivaltio, vaikka se tämänhetkisessä kriisi-ilmapiirissä tuntuu välillä unohtuvan. Toki Suomessakin moni asia on poissa tolaltaan tai uudistamisen tarpeessa, mutta siitä huolimatta suomalainen elintaso ja elämänlaatu ovat edelleen maailman kärkeä.
Yhdysvaltoihin kotiutuneen toimittaja Anu Partasen kirja The Nordic Theory of Everything suitsuttaa Suomea ja muita pohjoismaisia hyvinvointivaltioita oikein amerikkalaiseen superlatiivityyliin. Kirjaa lukiessa tällainen elvistely punastuttaa ja monia myös vihastuttaa, onhan hyvinvointivaltion ihanne nykyisessä taloustilanteessa kovilla. Yhdysvaltoihin verrattuna Suomi kuitenkin kelpaa Partasen mukaan mallimaaksi.
Yhdysvalloissa kuvitellaan usein, että Suomi ja muut Pohjoismaat ovat kansalaiset laiskistavia sosialistivaltioita. Partanen korjaa tätä virheellistä näkemystä valtion roolista selittämällä amerikkalaiselle yleisölleen, mitä sosialismi oikeasti tarkoittaa. Hän esittää, että Pohjoismaat eivät ole sossuvaltioita (welfare state), jossa rahaa syydetään vähempiosaisille, vaan hyvinvointivaltioita (well-being state), jotka tarjoavat kaikille kansalaisilleen vahva perustan ja resurssit pärjätä globaalin talouden maailmassa. Toisin kuin Yhdysvalloissa helposti kuvitellaan hyvinvointivaltio ei lannista innovatiivisuutta, sosiaalista liikkuvuutta ja menestyksenhalua, vaan mahdollistaa niiden toteutumisen.
Yhdysvalloissa kansalaiset ovat riippuvaisia työnantajastaan, puolisostaan (ja hänen työnantajastaan) ja perheestään saadakseen sellaiset peruspalvelut, joita Suomessa pidetään perusoikeuksina elämäntilanteesta riippumatta. Julkinen terveydenhuolto, vanhempainvapaat, kohtuuhintainen päivähoito ja ilmainen koulutus ovat meille itsestäänselviä, mutta eivät suinkaan universaaleja normeja. Toki Yhdysvalloissakin työsuhteessa olevat ihmiset perheineen saavat hyvää terveydenhuoltoa, mutta hekin pelkäävät usein lääkärikäyntien ja etenkin sairaalahoidon loppulaskua, koska vakuutuksen kattavuutta on vaikea arvioida ennalta.
Vaikka Suomen kouluja ihaillaan ympäri maailmaa, niin hienoja julkisia kouluja löytyy Yhdysvalloistakin – jos on varaa asua hyvän koulun alueella. Epätasa-arvo koulujen ja asuinalueiden välillä on Yhdysvalloissa huikea. Näin mahdollisuuksien epätasa-arvo syntyy jo kehdossa, koska niin paljon riippuu siitä, millaiseen perheeseen sattuu syntymään.
Amerikkalainen unelma, johon kuuluu vapaus, itsenäisyys, mahdollisuuksien tavoittelu ja menestys, ei siis enää toteudu. Sitä varten pitäisikin asua Suomessa, kuten englantilainen poliitikko Miliband on letkaissut. Anu Partasen keskeisin väite onkin, että juuri pohjoismainen hyvinvointivaltio tarjoaa parhaat mahdollisuudet vapauteen, itsenäisyyteen, itsensä toteuttamiseen ja hyvään elämänlaatuun. Kysymys on pohjimmiltaan toimijuudesta eli siitä, millaiset eväät kansalaiset saavat kyetäkseen vaikuttamaan omaa elämäänsä ja voidakseen hyvin.
Minua, Yhdysvaltojen byrokratiaviidakossa parhaillaan seikkailevaa perheellistä ihmistä, Partasen kuvaus amerikkalaisesta yhteiskunnasta paikoin kauhistuttaa. Suomalaisille kirja tarjoaa paljon itsestäänselvyyksiä kotimaastamme, kirkasten kuitenkin niiden tärkeyden ja auttaen hahmottamaan yhteiskuntamme monet vahvuudet. Ollaan ylpeitä hyvinvointivaltiostamme ja puolustetaan sitä!
Lähde:
Partanen, Anu (2016). The Nordic Theory of Everything – In Search of a Better Life. HarperCollins, New York.
