Dialogilaboratorio on dialogin vetämiseen koulutettujen, eri alojen asiantuntijoiden tiimi. ”Labrassa” tuomme ihmisiä yhteen luomaan yhteistä ymmärrystä heille tärkeistä ilmiöistä dialogin keinoin ja kehitymme itse samalla dialogin ohjaajina ja järjestäjinä. Edellistä dialogialabraa kuvasin blogissamme dialogin vaiheiden kautta: virittäytymisestä näkökulmien etsimisen kautta aiheen syventämiseen ja oivallusten kokoamiseen. Tällä kertaa päädyin jäsentämään keskustelua toisella tavalla. Onnistuneessa dialogissa luodaan uutta ymmärrystä dialogin aihepiiristä, toisista ja itsestä. Siksi kysyn: millaista ymmärrystä rakensimme työn mielekkyydestä, mitä opimme toisistamme ja mitä oivalsin itse?

Mitä ymmärsimme yhdessä?

Dialogi on erityinen, tasavertaisuuteen perustuva tapa keskustella. Kokemusten jakaminen on dialogissa keskeistä, sillä jokaisella osallistujalla on aihepiiriin omanlaisensa suhde. Työn mielekkyyteen liittyvään kokemuspuheeseen meitä viritti kysymys siitä, milloin kukin oli viimeksi tuntenut tekevänsä mielekästä työtä:

Voidessani auttaa ja olla hyödyksi muille

Innostuessani ja nähdessäni kun saan muut innostumaan ja oivaltamaan

Tehdessäni ja oppiessani yhdessä toisen kanssa

Kun oma osaamiseni hyödyttää muita

Kun työssä on sopivasti itsenäisyyttä

Tuntiessani oman työni osaksi merkityksellistä kokonaisuutta

Ihmiselle on ominaista hakea merkityksellisyyden kokemuksia. Työssä, jonka puitteet ja tekemisen tavat ovat tiukasti määriteltyjä, voi merkityksen kokemus löytyä pienistäkin yksityiskohdista. Mielekkäimmillään työ on kuitenkin silloin, kun sekä työn päämääriin, sisältöön että tekemisen tapoihin on mahdollista vaikuttaa.

Vaikka työ itsessään olisi mielekästä, syö jatkuva kiireen tunne mielekkyyden kokemusta. Opiskelija voi olla innostunut ja motivoitunut, mutta liian monta päällekkäistä kurssia vaatimuksineen tekevät opinnoista ahdistavaa suorittamista. Monessa työssä kiire juontaa juurensa organisaation pyrkimyksestä taloudelliseen tehokkuuteen: yhä vähemmillä resursseilla on saatava aikaan yhä enemmän tulosta. Tällöin työn laatu väistämättä kärsii, mikä on omiaan heikentämään ammattilaisen kokemusta hyvästä työstä. Ihmiset osaavat toki luoda kiireen tunnetta myös ympäristöissä, joissa mikään ei siihen suoranaisesti pakota. Onhan kiire vakavasti otettavan ja halutun ammattilaisen merkki…

Myös niin kutsutun pakollisen tekemisen määrä suhteessa merkitykselliseen tekemiseen askarruttaa ja harmittaakin. Välillä pitää pyörittää aikamoinen määrä papereita, kirjoittaa sopimuksia, myydä ja markkinoida, jotta pääsee tekemään sitä minkä parhaiten osaa tai mistä eniten nauttii. Moni ammattilainen tasapainoilee näiden asioiden kanssa. Samaan aikaan omaa jaksamista on kuunneltava ja tehtävä valintoja joskus mielekkyys ja joskus joku muu päämäärä edellä.

Mitä opimme toisistamme?

Dialogin osallistujat toimivat erilaisissa töissä ja työrooleissa esimiehinä, asiantuntijoina, opiskelijoina ja yrittäjinä. Erilaisista lähtökohdistamme huolimatta mielekkyyden lähteemme muistuttivat toisiaan. Jopa niin paljon, että heräsimme pohtimaan edustammeko jonkinlaista asiantuntijatyölle tyypillistä kuplaa. Tämä askarrutti meitä ehkä siksi, että dialogissa ei lähtökohtaisesti pyritä yksimielisyyteen, vaan käydään kohti eroja. Olisiko vaikka palvelu-, rakennus- tai kuljetusalalla työskentelevällä erilaisia kokemuksia työn mielekkyydestä? Kenellä ylipäätään on mahdollisuus keskellä viikkoa irrottautua muutamaksi tunniksi pohdiskelemaan työnsä mielekkyyttä?

Lähdimme siis dialogiin olettaen, että olemme kovin erilaisia, huomataksemme olevamme aika samanlaisia. Tämän seurauksena ryhdyimme kaipaamaan eroavaisuuksia, jotka ehkä löytyisivät jostain ihan muualta. Mutta kuka tietää, ehkä huomaisimme moninaisemmassakin porukassa, että meissä ihmisissä ja mielekkyytemme lähteissä on aina enemmän yhdistävää kuin erottavaa. Tutkimuskin osoittaa, etteivät mielekkyyden kokemukset ole sidottuja mihinkään tiettyihin aloihin, vaan ennemmin työn päämääriin ja niitä tukeviin käytäntöihin (Henttonen & Lapointe 2015). Paskaduuneiksi kutsutaan tänä päivänä myös hienolta kuulostavia, komeilla titteleillä tehtäviä töitä, joissa hulppeista puitteista huolimatta hukkuu työn mieli ja tarkoitus.

Mitä oivalsin itse?

Yksi keskeisistä dialogitaidoista on rooleista luopuminen. Rooleista luopuminen on tärkeää, jotta dialogin osallistujat kykenevät kohtaamaan toisensa vailla ennakkoluuloja ja aidosti kuunnellen. Itseäni askarrutti, kuinka osaisin luopua työn mielekkyyttä työkseni tutkivan ja kouluttavan asiantuntijan roolista ja antautua keskusteluun vailla ennakko-oletuksia. Sainkin arvokasta kokemusta rooleihin liittyvästä sisäisestä dialogista, jota kävin mielessäni keskustelun aikana.

Oman työni kannalta oli arvokasta havaita, että osallistujat kokivat dialogin yhdeksi toimivimmista keinoista lisätä mielekkyyden kokemuksia työssä ja työyhteisöissä – silläkin uhalla, että se kuulostaa itsestäänselvältä lopputulemalta mielekästä työtä koskevassa dialogissa. Dialogin kautta työyhteisöissä ja -tiimeissä voidaan rakentaa yhteistä ymmärrystä toiminnan päämääristä ja keinoista, kohdata toisten kokemuksia ja ymmärtää sitä kautta heidän tarpeitaan ja toiveitaan sekä tulla itse kuulluksi. Yhteyden luominen ympärillä oleviin ihmisiin hakeutumalla dialogisiin hetkiin lisää mielekkyyden tunnetta.

Toinen mieleenpainuva ja osin ristiriitainenkin oivallus oli dialogin tehokkuus (ristiriitainen siksi, että dialogilla harvoin tavoitellaan tehokkuutta sen kapeassa mielessä). Liian usein ajatellaan, että dialogi on aikaavievää diskuteeraamista ja tunnelätinää, joka vie aikaa asioiden aikaansaamiselta. Onnistuneella dialogilla voidaan kuitenkin rajatussakin ajassa synnyttää syvää ymmärrystä ja saada aikaan luottamuksen ja osallisuuden tunteita, jotka mahdollistavat ihan jotain muuta, kun vaikkapa perinteinen muutosjohtaminen.

Ja ei kun treenaamaan!

Dialogitaidot ovat kuin lihas, jota pitää jatkuvasti treenata, ettei se rapistu. Näin kiteytti kokemuksensa yksi osallistujista. Myös oman kuuntelutaidon kehittäminen, liittyminen toisen kokemukseen ja omien kokemusten sanoittaminen puhuttivat. Dialogitaitojen kehittäminen on elämänmittainen matka, mutta onneksi jokaisesta dialogista oppii. Seuraava mahdollisuus harjoitella Dialogilabrassa on 31.1.2019 – tästä kerromme lisää myöhemmin.

***

Lähde: Henttonen, Elina & LaPointe, Kirsi (2015). Työelämän toisinajattelijat – Vallataan tilaa mielekkäälle työlle. Gaudeamus, Helsinki.