Tulevaisuuden taitoja yhdessäluomisen otteella
Yhteiskehittelyn tunnelmia matkan varrelta löytyy seuraavista jutuista:
Yhdessäluomisen iloa ja tulevaisuuden taitoja
“Tulevaisuuden työssä ja työelämässä tarvitaan yhteisöllisiä metataitoja, eli yhdessä tekemiseen liittyviä valmiuksia ja työn tekemisen tapoja. Nämä taidot eivät kuitenkaan synny itsestään, vaan vaativat sekä pysähtymistä ja vanhoista tavoista irtipäästämistä että kohtaamista ja yhteistä tilaa.”
Kohti tulevaisuuden tietoista toimijuutta
Mitä toimijuus tarkoittaa ja miltä se näyttää arjessa? Miten toimijuutta voidaan vahvistaa? Entä kuinka voisimme kehittää omia (työ)yhteisöjämme vaalimaan ja kasvattamaan tulevaisuuden tietoisia toimijoita?
Ensiaskelia tietoiseen toimijuuteen
Kuinka harjoittaa tietoista toimijuutta vapaudesta, ei velvollisuudesta käsin?
“Tietoisessa toimijuudessa on myös kääntöpuolensa. Kun arki on täynnä erilaisia vaateita, niin vieläkö tässä pitäisi ruveta itseään tarkkailemaan? Tällöin on hyväksyttävä, että tiedostaminen on ja saa olla rajallista ja episodimaista. On hyväksyttävä, että sisäisen tilat ja reaktiot liittyvät vahvasti siihen ajan hetkeen, jossa kukin elämäänsä elää. Ja ymmärrettävä, että tietoisen toimijuuden harjoittelu ja harjoittaminen vapaudesta käsin vaatii armollisuutta, hyväksyntää ja keskeneräisyyden sietämistä – itsessä ja muissa.”
Päättömältä tuntuvassa hankkeessaan Cederström ja Spicer kokeilevat vuoden ajan, kuukausi kerrallaan, erilaisia itsensä kehittämisen tekniikoita. He testaavat suorituskykyä tehostavia lääkkeitä, osallistuvat motivaatioseminaareihin, treenaavat painonnostoa, joogaavat, parantavat seksielämäänsä ja yrittävät vaurastua. Vaikka kirja on itsensä kehittämisen parodia, kirjoittajat lähtevät leikkiin tosissaan ja pistävät itsensä sataprosenttisesti likoon. Perhesuhteet ovat koetuksella, kun kaikki huomio menee itsensä kehittämiseen. Tuloksiakin syntyy, mutta humoristisuudestaan huolimatta päällimmäiseksi jää epätoivoinen tunnelma. Tämä on osa kirjan sanomaa.
Itsensä kehittämisen vastustamiseenkin voi tarvita itsensä kehittämistä – paradoksi sekin. Esimerkiksi Brinkmannin lempilapsi, stoalaishenkinen lujana pysyminen edellyttää itsensä kehittämisen käytäntöjen tunnistamista ja kykyä ottaa niihin etäisyyttä. Ajatus autonomisesta, vapaita valintoja tekevästä vahvasta yksilöstä toistuu tässäkin. Kaikki itsensä kehittäjät tai esimerkiksi terapioiden ja valmennusten asiakkaat eivät kuitenkaan ole hyvätuloisia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä, jotka kohentelevat jo valmiiksi hyväosaista elämäänsä tai ”etsivät itseään”. Osa heistä tuntee työelämän haasteet ja riittämättömyyden kipeästi nahoissaan – ehkä toisin kuin kirjoja kirjoittavat, vakiviroissa toimivat, hyvin toimeentulevat ja jo lähtökohtaisesti tuotteliaat (mies)professorit.
Haidt vertaa mielen kaksijakoisuutta elefanttiin ja ratsastajaan: elefantti (eli tunteet ja intuitio) vie ja ratsastaja (eli järki) perustelee miksi. Asetelmaa voi verrata myös Yhdysvaltain valtionjohtoon, jossa elefantti tekee päätöksiä ja lehdistöpäällikkö parhaansa mukaan perustelee niitä…
Haidtin johtopäätökset ovat kyynisiä: moraali sitoo ja sokeuttaa. Hän ei kuitenkaan ole pessimisti. Vaikka harva muuttaa moraalisia perusteitaan, voimme olla asioista sivistyneesti eri mieltä ja hakea kompromisseja. Yhteenvedossaan hän erittelee liberaalien ja konservatiivien sokeita pisteitä ja osoittaa erilaisten moraalikäsitysten arvon yhteiskunnalliselle kehitykselle.
Työn tuunaaminen tarkoittaa oman työn tai työtehtävien muokkaamista mielekkäämmiksi. Tuunaus keskittyy siihen, miten yksittäinen työntekijä voi itse muokata työnsä sisältöä, työn tekemisen tapoja ja työhön liittyviä vuorovaikutussuhteita jokapäiväisessä arjessa. 
Omaa työtä tuunaamalla voidaan kohentaa työn mielekkyyttä tiettyyn pisteeseen asti, mutta yhteisöllisiä ja systeemisiä ongelmia se ei ratkaise. Uupumuksen kynnyksellä häilyvä yksittäinen työntekijä voi kohtuullistaa työmääräänsä, mutta jos hän ei siksi enää pärjää määrällistä suorittamista korostavissa arvioinneissa, saa hän pahimmillaan potkut. Itse ongelma, eli liiallinen työn määrä tai liian pienet resurssit, ei muutu miksikään.