Valtaamo Valtaamo
  • Etusivu
  • YHTEYS
  • PALVELUT
  • DIALOGI
  • KIRJASTO
    • KIRJAT JA JULKAISUT
    • ARTIKKELIT
    • BLOGIT ja KOLUMNIT
    • RADIO ja PODCAST
    • LEHTIJUTTUJA
    • MUUTA
  • BLOGI
  • Etusivu
  • YHTEYS
  • PALVELUT
  • DIALOGI
  • KIRJASTO
    • KIRJAT JA JULKAISUT
    • ARTIKKELIT
    • BLOGIT ja KOLUMNIT
    • RADIO ja PODCAST
    • LEHTIJUTTUJA
    • MUUTA
  • BLOGI
Mar 9
Valtaamo
0
Toimijuus / Työelämä

Mielikuvitusta (työ)elämään

DSCN0580

Mielikuvitus on vaarallista. Totalitaarisissa yhteiskunnissa kaikki humanistinen ja yleissivistävä onkin yleensä kiellettyä, sillä se ruokkii mielikuvitusta, vapaata ajattelua ja kykyä ajatella toisin. Kirjassaan Mielikuvituksen valtakunta iranilais-amerikkalainen kirjailija ja kirjallisuuden professori Azar Nafisi kertoo, kuinka elintärkeää kirjallisuus oli Iranissa islamistisen vallankumouksen jälkeen. Vaikka elämä muuten oli tiukasti säädeltyä, salassa kopioitujen ja luettujen kirjojen avulla oli mahdollista kuvitella toisenlaisia maailmoja ja varjella näin omaa vapauttaan.

Kirjansa alussa Nafisi kertoo kirjakiertueellaan Seattlessa kohtaamastaan iranilaismiehestä, jonka mukaan amerikkalaiset eivät välitä kirjoista kuten he. Miehen mukaan amerikkalaiset eivät edes tarvitse kirjallisuutta tai mielikuvitusta yhtä kipeästi, sillä he elävät demokratiassa ja ovat vapaita. Nafisia ajatus jää vaivaamaan ja Mielikuvituksen valtakunta on hänen vastalauseensa. Kirjassaan hän osoittaa amerikkalaisten klassikkoteosten kautta, miksi kirjallisuus (ja taiteet ja yleissivistävät tieteet) on edelleen elintärkeää, niin hänen uudessa kotimaassaan Yhdysvalloissa kuin muissakin demokratioissa. Demokratioissa nimittäin on ehkä valinnanvapaus, mutta missä määrin kykenemme tekemään aitoja, itsenäisiä valintoja?

Aito valinnanvapaus?

Länsimaissa ongelma on Nafisin mukaan mukautuminen vallitseviin ajattelutapoihin ja elämäntapoihin. Saamme kyllä tehdä jatkuvasti valintoja arkisesta hammastahnamerkin valinnasta päätöksiin siitä, missä elämme, mitä teemme työksemme, hankimmeko lapsia ja keitä haluamme olla. Erilaisia vaihtoehtoja on rajattomasti, mutta samalla altistumme huomaamattamme eri medioiden kautta meille myytäville unelmille, elämäntavoille ja ideologioille. Ideologioihin on helppo turvautua, koska niiden mustavalkoisissa maailmanselityksissä valintoja on helppo tehdä – tai ne on jo tehty puolestasi. Jotta voisimme tehdä itsenäisiä ja harkittuja valintoja, meidän täytyisi kuitenkin pysähtyä, pohtia ja kyetä kuvittelemaan vaihtoehtoja.

Yksilönvapaus on amerikkalaisen unelman ja monen klassikkoteoksen ytimessä. Nafisi kuitenkin huomauttaa, että niissä se ei tarkoittanut vain taloudellisen unelmien tavoittelua, vapauden harjoittamista kuluttajakansalaisina tai narsistista omien halujen tyydyttämistä. Olennaista oli vaalia vapautta kuunnella omaa sydäntään ja vastustaa vallitsevia auktoriteetteja — vanhempia, yhteiskuntaa tai valtiota.

Poliittisella vapaudellakaan ei ole merkitystä, jos emme ole moraalisesti vapaita. Moraalisella vapaudella Afisi viittaa kykyyn kieltäytyä siitä, mitä muut meiltä odottavat ja määritellä itse oman elämämme päämäärät ja tapamme osallistua yhteisöjemme rakentamiseen. Tähän tarvitsemme mielikuvitusta ja sivistystä.

Mielikuvitus hiekkalaatikossa

Ilman mielikuvitusta ja todellista ajattelun vapautta meidän on vaikea ratkoa maailmanlaajuisia ongelmia, Suomen lamaannustilasta puhumattakaan. Tälläkin hetkellä peräänkuulutetaan radikaalia uudistumista, visionäärisyyttä, rakennemuutoksia, innovaatioita, tuotekehitystä, brändäystä, luovuutta, sisua ja ties mitä. Kilpailukykykarkeloissa ei kuitenkaan uskalleta luottaa mielikuvituksen voimaan, vaan mielummin tehostetaan, mittaroidaan ja kontrolloidaan. Samalla luovuuden leikkikentäksi rajataan hyvin kapea hiekkalaatikko, jossa ajattelu ei pääse läikkymään laitojen yli. Mielikuvituksen ja vapauden käyttö jää palvelemaan vain laatikossa pärjäämistä ja sieltä käsin määriteltyjen päämäärien ratkaisemista.

Mielikuvituksen vaalimisen voi aloittaa koulusta ja yliopistosta. Nafisi on erityisen huolissaan rappeutuvasta yhdysvaltalaisesta koulujärjestelmästä, jossa keskitytään opettamaan työelämän kannalta hyödyllisiä, mitattavia taitoja ja kouluttamaan testeissä pärjääviä työelämän ”osaajia”. Merkkejä samankaltaisesta kapea-alaisesta ajattelusta on havaittavissa Suomessakin. Tavoitellaanko menestystä etukäteen turvallisesti rajatussa tavoitteiden laatikossa, vai kasvavatko opiskelijat uteliaiksi, luoviksi ja kriittisiksi toimijoiksi?

Naifisilla on annettavaa myös työelämän ja työnsä mielekkyyden kanssa painiskeleville ihmisille. Jos oma työpaikka alkaa tuntua tehostamisvimmaan hurahtaneelta ja vaihtoehdottomalta tyrannialta, on aika ruokkia mielikuvitusta. Kirjallisuus, taide ja parhaimmillaan myös tiede auttavat meitä näkemään maailman monimutkaisuuden, sietämään epävarmuutta, välttämään musta-valkoisuutta, kokemaan myötätuntoa erilaisuutta kohtaan ja luomaan merkityksellisyyttä. Ennen kaikkea ne kehittävät mielikuvitustamme, joka auttaa meitä kuvittelemaan ja ajattelemaan toisin. Juuri siksi mielikuvitus on vaarallista – ja elintärkeää.

Lähde: Nafisi, Azar (2014). The Republic of Imagination. A Case for Fiction. William Heinemann.

Feb 25
Valtaamo
0
Ammatillinen identiteetti / Mielekäs työ / Työelämä

Katkaisuhoidon tarpeessa

Työuran katkoksia pidetään usein ongelmallisina ja paheksuttavina. Ne ovat aukkoja ansioluettelossa, vuotoja eläkekertymässä ja vajetta verolaarissa. Harva irtisanottukaan kokee työuraansa kohdannutta katkosta ensi alkuun jännittäväksi mahdollisuudeksi. Erilaiset katkokset voivat kuitenkin olla myös uusi alku, joka estää leipääntymistä, uupumista ja peräti työkyvyttömyyseläkkeelle ajautumista.

Tutkimusten mukaan katkokset tekevät meille hyvää. Työelämän tutkija Anu Järvensivu tutki suomalaisten tarinoita työelämänsä muutoksista ja löysi tavallisen muutostarinan juonesta kaksi versiota: onnen ja epäonnen tarinan. Onnen tarinoita luonnehtii työelämän tapahtumien myönteinen tulkinta ja niissä kuvitellaan vaihtoehtoja. Epäonnen tarinoita taas sävyttää kielteisyys ja katkeruus ja niissä jumiudutaan sinnittelyyn.

Onko onnen ja epäonnen tarinoiden ero siis asenteessa? Ajattele positiivisesti ja tarinasi loppuu onnellisesti? Ei aivan. Tarinoiden juonessa on näet yksi keskeinen ero: katkos. Onnen tarinoissa kertoja selviytyy katkoksen avulla vaikeuksista ja onnistuu sitä kautta uudistumaan.

DSCN1432

Omat tutkimuksemme uramuutoksista tukevat tätä havaintoa. Onnen tarina vaatii jatkuvasta sinnittelystä irtautumista. Sinnitellessämme kuljemme eteenpäin rutiiniemme varassa päivästä toiseen, eivätkä voimavaramme riitä uusiin ajatuksiin ja vaihtoehtojen hahmottamiseen. Tarvitsemme eräänlaista katkaisuhoitoa, joka pysäyttää pakonomaisen sinnittelyn ja antaa tilaa uusille ajatuksille, vaihtoehdoille ja muutokselle.

Työelämän katkaisuhoitoon voi joutua tai hakeutua monella tapaa. Joskus lähetteen joutuu hakemaan lääkäriltä. Tällöin ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa voimavarat menevät uuden luomisen sijaan kuntoutumiseen – oli sitten rikki pää, selkä tai sydän. Tällainen kokemus haastaa vakavasti pohtimaan, miksi oma työ sairastuttaa.

Joillekin yt-neuvottelut tai irtisanominen antaa mahdollisuuden lähteä työttömyysturvan tai eropaketin turvin etsimään työuralleen uutta suuntaa. Vapaaehtoisesti katkosta tavoittelevat voivat myös hyödyntää sapatti-, vuorottelu-, perhe- ja opintovapaita. Pienen etäisyyden päästä tai uusien virikkeiden avulla on helpompi hahmottaa, miten työtään voisi tuunata mielekkäämmäksi. Uusi harrastus saattaa jopa innostaa pohtimaan alanvaihtoa.

Parhaimmillaan katkos auttaa kehittämään omaa työelämää kohti onnen tarinaa. Aukko ansioluettelossa onkin uuden juonen alku…

Lähteet:

Järvensivu, Anu (2014). Tarinoita suomalaisesta työelämästä. Työterveyslaitos, Tampere.

LaPointe, Kirsi (2014). Tilaa mielekkäälle työlle. Aikuiskasvatus 34(1), 17-28.

Feb 10
Valtaamo
0
Johtaminen / Talous / Työelämä

Viivan alla

Talouspuhe läpäisee tänä päivänä kaikki yhteiskuntamme osa-alueet. Taloudellisista argumenteista on tullut väistämättömiä tosiasioita, joilla voidaan oikeuttaa ja perustella melkein mitä tahansa. Myös päätöksentekoa ohjaa taloustiede numeroineen, kuten Elina Grundström toteaa kolumnissaan. 

DSCN2075

Edes numeroissa ja talousviisauksissa ei kuitenkaan ole kyse neutraaleista tosiasioista, vaan arvovalinnoista, päämääristä ja ideologioista. Viisas sanonta kuuluu, että yhteiskuntaa kuvaa parhaiten se, miten se pitää huolta heikoimmistaan. Etiikan ja inhimillisyyden sijaan talouspuheen läpäisemässä yhteiskunnassa on kuitenkin trendikkäämpää puhua siitä, mitä jää viivan alle. Esimerkiksi sote-uudistuksesta puhutaan julkisuudessa lähes yksinomaan talouden kielellä. Myös päivähoitoa ja lastensuojelua kuvataan taloudellisena investointina: kyse on tulevaisuuden veronmaksajista, joiden varhaisiällä hoitamatta jätetyt ongelmat kertautuvat ja aiheuttavat yhteiskunnalle jatkossa moninkertaisia kustannuksia.

Kuka haluaisi elää viivan alla -yhteiskunnassa esimerkiksi vanhuksena laitoshoidossa? On nimittäin vaikeaa löytää taloudellista argumenttia, jolla perustellaan jo elämäntyönsä tehneiden arvokas ja inhimillinen hoiva. Mikä on investoinnin panos-tuotos-suhde? Miten tehostaa tulosta?

Myös työelämässä talouspuhetta on vaikea välttää, koska taloudellisesta tehokkuudesta on tullut kaikenlaisten organisaatioiden tärkein tavoite. Työssämme on kuitenkin paljon ulottuvuuksia ja päämääriä, joihin tehokkuutta korostava mittauskulttuuri tai taloudelliset tunnusluvut eivät yllä. Tietotyössä laskutetut tunnit eivät aina kuvaa oivallusten tasoa, eivätkä poliisityössä siistimmät tilastot turvallisempaa yhteiskuntaa tai terveydenhuollosta säästyneet rahat terveempää kansakuntaa. Tunnit ja eurot on kuitenkin helppo pukea numeroiksi, kilpailuttaa keskenään ja tehdä sitten päätöksiä, jotka perustuvat ”tiukkoihin faktoihin”.

Toisaalta kaikki mitattavissa oleva ei välttämättä ole tärkeää. Niinkin voi käydä, että viivan alla näyttää hyvältä, mutta kukaan ei ehdi miettiä, mitä muita päämääriä työllä voisi edistää tai miten sen voisi tehdä laadukkaammin, luovemmin tai mielekkäämmin. Onneksi meillä on myös yhä enemmän ihmisiä ja yhteisöjä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa talouspuheen yksinvallan ja tavoitella muita, suurempia päämääriä.

”Not everything that counts can be counted; and not everything that can be counted counts.”       Albert Einstein

Feb 4
Valtaamo
0
Ammatillinen identiteetti / Toimijuus / Työelämä

Uramuutoksen mallitarinat

Kun työ alkaa uuvuttaa tai ahdistaa, eikä minkään lajin tuunaus enää riitä, uranvaihto voi houkuttaa. Media pursuaa innostavia esimerkkejä yrittäjyystarinoista radikaaleihin muodonmuutoksiin. Miltä työelämä ja siihen liittyvät odotuksemme näyttävät näiden tarinoiden valossa?

Tutkiessamme uramuutostarinoita suomalaisessa mediassa tunnistimme niistä erilaisia mallitarinoita. Mallitarinat ovat kulttuurissamme jaettuja ja yleisiä tapoja ymmärtää (työ)elämää. Uramuutoksen mallitarinoita löytyi aineistostamme kolme: unelman metsästäjän, mielekkyyden rakentajan sekä leppoistajan tarinat.

Unelman metsästäjä –tarinoissa uranvaihtaja onnistui työllistämään itsensä rakkaan harrastuksen tai muun pitkäaikaisen kiinnostuksenkohteensa parissa. Juristi ryhtyi vihdoin kirjoittamaan kirjaa ja keski-ikäinen nainen alkoi opiskella yliopistossa lasten lähdettyä kotoa. Näissä tarinoissa nykyisessä työssä ei ollut suoranaisesti vikaa, mutta se ei vain tuntunut enää omalta jutulta.

Mielekkyyden rakentaja – tarinoissa ongelmat paikantuivat nimenomaan nykyiseen työhön, joka alkoi tuntua merkityksettömältä, tyhjältä tai liian abstraktilta. Kansainvälinen huippututkija ryytyi alituiseen rahanhakuun ja byrokratiaan ja alkoi tehdä leipää. Kaljaa ja lottokuponkeja myyvä kioskinpitäjä taas ryhtyi kahvilayrittäjäksi myydäkseen vain tuotteita, joihin uskoo.

Myös leppoistajien tarinoissa ongelmat paikantuivat työhön, mutta erityisesti sen kiireeseen ja hektisyyteen. Oravanpyörästä hyppäämällä haettiin lisää aikaa, rauhallisempaa tahtia ja myös mielekkyyden kokemuksia. Liikkeenjohdon konsulttitohtorista tuli kirjailija-nomadi, globaalin yrityksen juristista eettisen johtamisen valmentaja ja brändinkehittäjästä antiikkihuonekalujen entisöijä.

DSCN5172

Uramuutostarinat ovat luonteeltaan romanttisia onnistumistarinoita. Siksi niissä rakennetaan tietoisesti eroa ikävän menneisyyden ja auvoisan nykyisyyden välille. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi työn miljöön elävän kuvauksen kautta, jolloin kaupungeista, isoista organisaatioista ja abstraktista toimistotyöstä siirrytään idylliselle maaseudulle, pieniin yrityksiin ja konkreettiseen käsityöhön. Johtamisen, vakuutusten, verojen ja median maailmoista kaivataan johonkin konkreettiseen: viineihin, leipään, hevosiin, suklaaseen, hiuksiin ja antiikkiin. Usein tarinoissa korostuu myös siirtymä isosta ja korkealta pienempään ja matalalle: liituraidasta kokintakkiin ja jakkupuvusta haalareihin. Jos aiempi työ olikin tyhjää ja loputonta kilpajuoksua, nykyisessä työssä oltiin uudestisyntyneitä, kutsumuksen ja mission toteuttajia ja kotonaan.

Uramuutos vaikutti myös työtahtiin ja –määrään. Vaikka leppoistajien tarinoissa oli päästy tappotahdista, niin unelman metsästäjille ja mielekkyyden rakentajille oli saattanut käydä päinvastoin. He tekivät unelmiensa eteen pitkää päivää – ja kuten pastoriksi ryhtynyt nainen iloisesti totesi – helvetisti töitä.

Erilaisten vastakkainasettelujen kautta uramuutostarinat korostavat muutoksen suuruutta ja sankareidensa rohkeutta. Uramuutos on kuin uskalias hyppy, poikkeuksellinen valinta tai stuntti, johon harva pystyy. Siksi uramuuttajat rakentuvat tarinoissa itsenäisiksi, rohkeiksi, aktiivisiksi ja vaativiksi eivätkä suinkaan uhrautuviksi, turvallisuushakuisiksi luusereiksi tai ikuisiksi unelmoijiksi. Uramuutostarinoiden sankareissa ruumillistuu monta nykytyöelämän ihannetta: omannäköinen ja merkityksellinen työ; vapaus, tasapainoisuus ja kohtuullisuus; sekä rohkeus ja yritteliäisyys.

Mallitarinoilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Vuosienkin pähkäily, ahdistus, epävarmuus, taloudelliset huolet ja muiden ihmisten tärkeä rooli jää niissä rivien väliin. Muutoksen edellyttämä identiteettityö ja erilaisten vaihtoehtojen punnitseminen on vaikeaa, eikä juuri sitä oikeaa ehkä koskaan edes löydy. Siksi uramuutostarinat myös romantisoivat työelämää. Samalla ne uusintavat laajempaa työelämän mallitarinaa, jossa vastuu jää yksilölle ja kaikki on mahdollista huolimatta iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, taloudellisesta tilanteesta tai perhesuhteista.

Uramuutostarinoita voi lukea myös kuvana työelämästä ja sen tappotahtisuudesta, merkityksettömyydestä tai latistavuudesta. Pelkillä uramuutoksilla näitä epäkohtia ei kuitenkaan korjata. Siksi tarvitsemme myös tarinoita, joissa puututaan yhdessä työpaikkojen ongelmallisiin käytäntöihin ja luodaan uusia, parempia käytäntöjä.

Lähde:

LaPointe, Kirsi & Heilmann, Pia (2014). ‘Daring Leaps’ Construction of Meaning and Individual Agency in Career Change Narratives in the Media. Nordic Journal of Working Life Studies 4 (2), 47-64.

12345678910111213141516171819

Kolmas tila on blogi, jossa pohdimme yhteiskuntaan ja työelämään liittyviä kysymyksiä. Blogia on kirjoittanut syksystä 2017 alkaen Elina, ja vuosien 2014-2017 artikkelit ovat Elinan ja Kirsin yhteistä käsialaa.

Yhteys: elina (at) valtaamo.fi

Kategoriat

Ammatillinen identiteetti Ammattikäytäntö Dialogi Itsensäjohtaminen Johtaminen Kehittäminen Mielekäs työ Talous Tasa-arvo Teoria Toimijuus Tutkimus Työelämä Välittäminen Yhteiskunta Ympäristö

Etsi blogista

Arkisto

Jaa ja seuraa:

Facebook
fb-share-icon
Twitter
Tweet
LinkedIn
Share
RSS
Follow by Email
Tilaa blogi sähköpostiin:

Copyright © Valtaamo, All rights reserved. Rekisteriseloste.