Mielikuvitus on vaarallista. Totalitaarisissa yhteiskunnissa kaikki humanistinen ja yleissivistävä onkin yleensä kiellettyä, sillä se ruokkii mielikuvitusta, vapaata ajattelua ja kykyä ajatella toisin. Kirjassaan Mielikuvituksen valtakunta iranilais-amerikkalainen kirjailija ja kirjallisuuden professori Azar Nafisi kertoo, kuinka elintärkeää kirjallisuus oli Iranissa islamistisen vallankumouksen jälkeen. Vaikka elämä muuten oli tiukasti säädeltyä, salassa kopioitujen ja luettujen kirjojen avulla oli mahdollista kuvitella toisenlaisia maailmoja ja varjella näin omaa vapauttaan.
Kirjansa alussa Nafisi kertoo kirjakiertueellaan Seattlessa kohtaamastaan iranilaismiehestä, jonka mukaan amerikkalaiset eivät välitä kirjoista kuten he. Miehen mukaan amerikkalaiset eivät edes tarvitse kirjallisuutta tai mielikuvitusta yhtä kipeästi, sillä he elävät demokratiassa ja ovat vapaita. Nafisia ajatus jää vaivaamaan ja Mielikuvituksen valtakunta on hänen vastalauseensa. Kirjassaan hän osoittaa amerikkalaisten klassikkoteosten kautta, miksi kirjallisuus (ja taiteet ja yleissivistävät tieteet) on edelleen elintärkeää, niin hänen uudessa kotimaassaan Yhdysvalloissa kuin muissakin demokratioissa. Demokratioissa nimittäin on ehkä valinnanvapaus, mutta missä määrin kykenemme tekemään aitoja, itsenäisiä valintoja?
Aito valinnanvapaus?
Länsimaissa ongelma on Nafisin mukaan mukautuminen vallitseviin ajattelutapoihin ja elämäntapoihin. Saamme kyllä tehdä jatkuvasti valintoja arkisesta hammastahnamerkin valinnasta päätöksiin siitä, missä elämme, mitä teemme työksemme, hankimmeko lapsia ja keitä haluamme olla. Erilaisia vaihtoehtoja on rajattomasti, mutta samalla altistumme huomaamattamme eri medioiden kautta meille myytäville unelmille, elämäntavoille ja ideologioille. Ideologioihin on helppo turvautua, koska niiden mustavalkoisissa maailmanselityksissä valintoja on helppo tehdä – tai ne on jo tehty puolestasi. Jotta voisimme tehdä itsenäisiä ja harkittuja valintoja, meidän täytyisi kuitenkin pysähtyä, pohtia ja kyetä kuvittelemaan vaihtoehtoja.
Yksilönvapaus on amerikkalaisen unelman ja monen klassikkoteoksen ytimessä. Nafisi kuitenkin huomauttaa, että niissä se ei tarkoittanut vain taloudellisen unelmien tavoittelua, vapauden harjoittamista kuluttajakansalaisina tai narsistista omien halujen tyydyttämistä. Olennaista oli vaalia vapautta kuunnella omaa sydäntään ja vastustaa vallitsevia auktoriteetteja — vanhempia, yhteiskuntaa tai valtiota.
Poliittisella vapaudellakaan ei ole merkitystä, jos emme ole moraalisesti vapaita. Moraalisella vapaudella Afisi viittaa kykyyn kieltäytyä siitä, mitä muut meiltä odottavat ja määritellä itse oman elämämme päämäärät ja tapamme osallistua yhteisöjemme rakentamiseen. Tähän tarvitsemme mielikuvitusta ja sivistystä.
Mielikuvitus hiekkalaatikossa
Ilman mielikuvitusta ja todellista ajattelun vapautta meidän on vaikea ratkoa maailmanlaajuisia ongelmia, Suomen lamaannustilasta puhumattakaan. Tälläkin hetkellä peräänkuulutetaan radikaalia uudistumista, visionäärisyyttä, rakennemuutoksia, innovaatioita, tuotekehitystä, brändäystä, luovuutta, sisua ja ties mitä. Kilpailukykykarkeloissa ei kuitenkaan uskalleta luottaa mielikuvituksen voimaan, vaan mielummin tehostetaan, mittaroidaan ja kontrolloidaan. Samalla luovuuden leikkikentäksi rajataan hyvin kapea hiekkalaatikko, jossa ajattelu ei pääse läikkymään laitojen yli. Mielikuvituksen ja vapauden käyttö jää palvelemaan vain laatikossa pärjäämistä ja sieltä käsin määriteltyjen päämäärien ratkaisemista.
Mielikuvituksen vaalimisen voi aloittaa koulusta ja yliopistosta. Nafisi on erityisen huolissaan rappeutuvasta yhdysvaltalaisesta koulujärjestelmästä, jossa keskitytään opettamaan työelämän kannalta hyödyllisiä, mitattavia taitoja ja kouluttamaan testeissä pärjääviä työelämän ”osaajia”. Merkkejä samankaltaisesta kapea-alaisesta ajattelusta on havaittavissa Suomessakin. Tavoitellaanko menestystä etukäteen turvallisesti rajatussa tavoitteiden laatikossa, vai kasvavatko opiskelijat uteliaiksi, luoviksi ja kriittisiksi toimijoiksi?
Naifisilla on annettavaa myös työelämän ja työnsä mielekkyyden kanssa painiskeleville ihmisille. Jos oma työpaikka alkaa tuntua tehostamisvimmaan hurahtaneelta ja vaihtoehdottomalta tyrannialta, on aika ruokkia mielikuvitusta. Kirjallisuus, taide ja parhaimmillaan myös tiede auttavat meitä näkemään maailman monimutkaisuuden, sietämään epävarmuutta, välttämään musta-valkoisuutta, kokemaan myötätuntoa erilaisuutta kohtaan ja luomaan merkityksellisyyttä. Ennen kaikkea ne kehittävät mielikuvitustamme, joka auttaa meitä kuvittelemaan ja ajattelemaan toisin. Juuri siksi mielikuvitus on vaarallista – ja elintärkeää.
Lähde: Nafisi, Azar (2014). The Republic of Imagination. A Case for Fiction. William Heinemann.
