Apr 1
0
Mielekäs työ / Talous

Talous ja tarkoituksellinen elämä

Oletko koskaan kyseenalaistanut elämääsi ohjaavaa käsikirjoitusta, kysyvät Pasi Havia, Ville Lappalainen ja Antti Rinta-Loppi teoksessaan Erilainen ote omaan talouteen – Vapaus, onni ja hyvä elämä. Käsikirjoituksella he viittaavat vallitsevaan tapaan elää kiireisinä, kuluttaen ja tavoitellen meille opetettuja unelmia kuten titteleitä, hienoja työpaikkoja, etelänmatkoja ja taloja.

Harva tosin tunnistaa oman elämänsä käsikirjoitusta, koska kuvittelemme olevamme tietoisia päätöksiä omien halujensa pohjalta tekeviä yksilöitä. Vaikkemme sitä haluaisi myöntää ovat ajattelu- ja toimintatapamme kuitenkin viiteryhmiemme, kulttuurimme ja yhteiskuntamme kauttaaltaan muokkaamia.

Kirja tarkastelee kriittisesti vallitsevia uskomuksiamme hyvästä elämästä ja niiden yhteyksiä kahteen nykypäivän itsestäänselvyyteen, kulutukseen ja velkaantumiseen. Sekä kulutuksella että velkaantumisella tavoitellaan elintason jatkuvaa kasvattamista, jota kirjoittajat kutsuvat elämäntapainflaatioksi. Elämäntapainflaatio tarkoittaa, että menomme kasvavat aina tulojemme myötä. Hyvä elämä tarkoittaa enemmän ja kalliimpaa.

Kuluttamalla hankitut nautinnot ovat kuitenkin ohimeneviä. Mieli halajaa nopeasti uuden kohteen perään ja aina astetta ylellisempiin nautintoihin. Jos opiskeluaikoina olimme onnellisia pienissä yksiöissämme tonnikalaspagettia syöden, emme tulojen kasvettua voi enää elää ilman unelma-asuntoja, uusinta elektroniikkaa, kaukomatkoja ja luksusmerkkejä.

Tulojen noustessa kasvaa myös velkaantuminen. Onhan meillä enemmän rahaa maksaa isompia lainoja, asuntoja, autoja, mökkejä ja matkoja. Kirjoittajat kutsuvat velkaantumista vapaaehtoiseksi orjuudeksi ja itseltään varastamiseksi. Käymme työssä maksaaksemme asuntovelkamme ja kiireisen elämän vastapainoiksi palkitsemme itsemme uudella puserolla, lomamatkalla tai huvituksilla – ja taas saamme syyn palata töihin tienaamaan lisää rahaa. Itseltään varastaminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kulutamme tulevaisuuden tulomme etukäteen ja samalla menetämme rahaa, jonka olisimme saaneet sijoittamalla saman summan jonnekin muualle. 

Kirjoittajat peräänkuuluttavat rahan laittamista sen oikealle paikalle, eli hyvää elämää edistämään. Tärkeintä, mitä rahalla voi perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi saada, on vapaus toimia omien ehtojensa mukaan. Rahaa tarvitaan ja vaurastuakin saa, kunhan miettii tarkoin, mikä määrä varallisuutta todellisuudessa edistää omaa elämänlaatua. Kulutuksesta saatu hyvä olo kun on hetkellistä, eikä rahalla voi ostaa muiden arvostusta tai elämän todellista sisältöä.

Kuluttamisen ja elintason kasvattamisen sijaan hyvän elämän eväät löytyvät elämän tarkoituksellisuudesta. Tarvitsemme tunnetta, että teemme työtä jonkin itsemme ulkopuolelta löytyvän asian tai ihmisen hyväksi. Jotta olisimme vapaita löytämään tällaisen tarkoituksen ja toteuttamaan sitä, meidän täytyy uskaltaa hypätä oravanpyörästä eli työn ja kulutuksen kehästä. Tämä ei edellytä köyhäilyä, työelämästä irtaantumista tai omavaraistalouteen muuttamista. Se ei myöskään vaadi parempaa palkkaa, lottovoittoa, miljoonaperintöä tai ammattisijoittajaksi ryhtymistä.

Hyvän elämän mahdollistavaan säästämiseen ja sijoittamiseen kirjoittajat tarjoavat runsaasti käytännönläheisiä vinkkejä, joiden noudattaminen ei vaadi suuria tuloja tai sijoitusosaamista. Tämä on kuitenkin muutoksen helpoin osuus. Vaikeampaa meille kuluttamiseen hurahtaneille ja elintason jatkuvan kasvattamisen käsikirjoitukseen kasvaneille kansalaisille on tarkastella kriittisesti omaa elämäntyyliämme ja unelmiamme. Mistä oman elämän onni ja tarkoituksellisuus todella löytyvät?

Hyvä elämä edellyttää vapautta tehdä omaehtoisia valintoja. Raha on laitettava palvelemaan tätä vapautta – eikä toisinpäin.

Lähde:

Havia, Pasi, Lappalainen, Ville & Rinta-Loppi, Antti (2014). Erilainen ote omaan talouteen. Vapaus, onni ja hyvä elämä. Talentum, Helsinki.

Mar 25
0
Talous / Tutkimus / Työelämä

Kauniita unia…

DSCN2081

Nukkuminen on työelämälle tärkeää. Ihannetyöntekijä nukkuu yönsä hyvin ja tulee virkeänä ja valppaana työpaikalle. Hänen suorituskykynsä on huipussaan, koska levänneet aivot ovat valmiina oppimiseen, ongelmanratkaisuun ja luoviin ajatuksiin.

Unettomuudesta sen sijaan seuraa ongelmia. Kansalaisten unenpuute ja uniongelmat uhkaavat heidän terveyttään, laskevat työtehoa ja aiheuttavat sairauspoissaoloja. Unettomuudella on täten merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

Yllä kuvatut tapamme kuvata ja arvottaa nukkumista kantavat mukanaan työelämän ja talouden ihanteita, toteaa kulttuuritalouden professori Anu Valtonen nukkumisen, talouden ja työn yhteenkietoutumista käsittelevässä artikkelissaan. Valtosen tutkimus kuvaa, millaisia taloudellisia, kulttuurisia ja moraalisia merkityksiä nukkumiselle annetaan suhteessa työelämään.

Minkälainen asema nukkumiselle talouden ja työelämän käytännöissä sitten rakentuu? Onko uni tuhlausta vai tärkeä investointi tuottavuuteen? Millainen nukkuminen on normaalia ja millainen ei? Missä, milloin ja miten meidän on sallittua nukkua?

Ei ainakaan työpaikoilla, joiden materiaaliset järjestykset vastustavat nukkujaa, vastaa Valtonen. Aktiivinen työntekijä istuu, seisoo tai tekee. Makoilu puolestaan osoittaa passiivisuutta ja on siten epätoivottavaa. Päiväuniakin tosin otetaan, useimmiten salaa. Vaikka on niitä sellaisiakin työpaikkoja, joihin on järjestetty torkkuja varten erityisiä “rauhallista aistimaisemaa luovia” tiloja.

Nukkumisesta ja töissä nukkumisestakin voi tehdä bisnestä, toteaa Valtonen. Velvoite hyvin nukkumisesta ja oman suorituskyvyn ylläpitämisestä palvelee nousevaa uniteollisuutta, joka kehittää erilaisia tuotteita ja palveluita hyvän unen edistämiseen. Erilaisten kehoteknologioiden avulla on yhä helpompaa seurata, mitata ja hallita omaa untaan esimerkiksi älypuhelimen avulla. Päiväunet voi brändätä “tehotorkuiksi”, jolloin ne vaikuttavat löysäilyn sijaan järjevältä investoinnilta työkykyyn. Jos uni ei vain tule, meikeillä saa mukavasti peitettyä huonon nukkumisen aiheuttamat tummat silmänaluset. Ihannetyöntekijänhän täytyy nimittäin myös näyttää virkeältä ja nuorekkaalta.

Valtonen toteaa, että työelämää koskeva unipuhe keskittyy niin sanottuihin työelämän menestyjiin, kuten johtajiin ja muihin uraputkessa oleviin. Tämä on kiinnostavaa, sillä omassa lähipiirissämme unen kanssa tuntuvat painiskevan ihan jotkut muut, kuin suoriutumiskyvystään stressaava valkokaulusporukka. Sairaanhoitaja yrittää pysytellä virkeänä yövuoron loppuun, matkatyöläinen palautua jatkuvasta aikaerorasituksesta ja pienten lasten vanhempi rukoilee, että tämä yö selvittäisiin vain kolmella herätyksellä. Etenkin viimeistä ryhmää huvittavat uniongelmien ratkaisuun tyypillisesti tarjotut keinot: hiljennä makuuhuone, rauhoitu kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa, herää joka päivä samaan aikaan ja pidä säännöllinen unirytmi – ai niin, mutta eihän tämä ollutkaan vain minusta kiinni…

Vaan onhan se lohdullistakin, että kaikki uniongelmat eivät johdu työelämästä eikä kaikki nukkuminen (tai nukkumattomuus) asetu talouden kehyksiin. Onhan niitä, hyviä unia, oman kullan kuvia, höyrylaivoja ja junia…

Lähde:

Valtonen, Anu (2014). Talous nukkuu meissä. Kulttuurianalyysi nukkumisen, työn ja talouden yhteenkietoutumisesta. Sosiologia 1/14: 190–208.

Mar 16
0
Kehittäminen / Työelämä

Haaste työelämän kehittäjille

Vinkkejä ja neuvoja työelämän kehittämiseen putkahtelee tänä päivänä kuin sieniä sateella. Valtaosa kirjoista ja lehtijutuista toistaa kuitenkin samaa kaavaa: näin johdat itseäsi, saat enemmän aikaan ja jaksat paremmin.

Kootut neuvot voisi tiivistää seuraavaan listaan: luo säännöllinen työrytmi, priorisoi työtehtäviäsi, keskity niistä tärkeimpiin, kirjoita ylös kolme asiaa, jotka työpäivän aikana haluat saada valmiiksi, keskity yhteen asiaan kerrallaan, hallitse sähköpostitulvaa, vältä turhia palavereja, kuuntele muiden ideoita, kehitä vuoropuhelua, anna vastuuta ja vapautta, delegoi, verkostoidu, lepää riittävästi, nuku hyvin, meditoi säännöllisesti, pidä perhesuhteet kunnossa, syö salaattia, harrasta monipuolista liikuntaa — ja miljoona muuta samankaltaista ohjetta työarjen parempaan hallintaan.

Kyseessä ovat toki hyvät neuvot, mutta mitä niiden noudattamisesta todellisuudessa seuraa? Otetaan esimerkiksi Suvi Sairaanhoitaja, joka työskentelee vanhustenosastolla keskisuuressa hoivayksikössä. Suvilla on ammattitaitoa, vahva ammatillinen identiteetti ja selkeä käsitys työtehtävistään ja niiden suorittamisen ihanteellisesta tavasta. Tämä ei kuitenkaan auta, jos hänellä ei puutteellisen henkilöstömitoituksen vuoksi ole riittävää aikaa edes perustehtävistään suoriutumiseen. Tässä tilanteessa kaikki ylläolevan kaltaiset hyvää tarkoittavat neuvot johtavat siihen, että Suvi venyttää itseään vielä vähän enemmän ja pyrkii näin sopeutumaan kestämättömiin käytäntöihin vielä vähän sinnikkäämmin selvitäkseen työstään. Ja niin kauan kuin yksilöt vain venyvät ja sopeutuvat, ei käytännöille itsessään tapahdu yhtään mitään. Yksilöt sen sijaan uupuvat ja pahimmillaan (tai parhaimmillaan) päättävät vaihtaa kokonaan alaa.

Toinen tyypillinen esimerkki tämän päivän työelämästä on Anni Asiantuntija, jonka työpaikalla tehdään säännönmukaisesti paljon ylitöitä. Anni yrittää parhaansa delegoida työtehtäviään, keskittyä olennaisiin töihin ja välttää pahimpia aikasyöppöjä, kuten sähköpostissa ja somessa roikkumista. Silti hän ei millään pysty aikaansaamaan normaalilla työajalla samoja tuloksia, kuin säännöllisiä ylitöitä paahtavat kollegansa. Niin kauan kuin organisaation tulostavoitteet vaativat ylitöitä, eli Anni omaa työtään tuunaamalla pötki kovin pitkälle. Muutoksen tulisi tapahtua ihan eri tasolla, mutta tulostavoitteidensa kanssa painiskelevat ihmiset harvoin ehtivät uhrata ajatuksiaan suurempiin linjoihin vaikuttamiseksi.

Hyvää tarkoittavat työelämäneuvot keskittyvätkin pääsääntöisesti sopeuttamaan yksilöitä vallitseviin olosuhteisiin. Ne ohjaavat meitä tuunaamaan loputtomiin omaa työtämme jaksaaksemme paremmin, ollaksemme tehokkaampia ja tuottaakseemme enemmän — nimenomaan olemassaolevien käytäntöjen ja ideologian puitteissa. Kyse on vallitsevan järjestyksen pönkittämisestä, jota kukaan ei enää kaiken tuunauksen keskellä ehdi tai jaksa haastaa.

Kestävän muutoksen avaimet löytyisivät kuitenkin juuri olemassa olevien, työtämme määrittävien käytäntöjen ja rakenteiden avoimesta pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta. Asetamme siksi niin itsellemme kuin muillekin työelämän kehittäjille haasteen:

Suunnataan katse oman navan ja tontin ulkopuolelle. Puhutaan yksilöllisten tuunauskeinojen lisäksi myös siitä, kuinka voimme yhdessä haastaa organisaatioidemme ja työelämämme jaettuja käytäntöjä ja ideologioita. Venytetään käytäntöjä yksilöiden sijaan.  Ryhdytään sopeuttajien sijaan kyseenalaistajiksi!