Valtaamo Valtaamo
  • Etusivu
  • YHTEYS
  • PALVELUT
  • ERÄTAUKO
  • KIRJASTO
    • KIRJAT JA JULKAISUT
    • ARTIKKELIT
    • BLOGIT ja KOLUMNIT
    • RADIO ja PODCAST
    • LEHTIJUTTUJA
    • MUUTA
  • BLOGI
  • Etusivu
  • YHTEYS
  • PALVELUT
  • ERÄTAUKO
  • KIRJASTO
    • KIRJAT JA JULKAISUT
    • ARTIKKELIT
    • BLOGIT ja KOLUMNIT
    • RADIO ja PODCAST
    • LEHTIJUTTUJA
    • MUUTA
  • BLOGI
Aug 28
Valtaamo
0
Tasa-arvo / Tutkimus

Ihannetyöntekijöitä, onko heitä?

DSCN2216

”Työskentele seitsemän päivää viikossa.

Pidä tunti vapaata päivittäin, jolloin voit aterioida ja tavata tyttöystävääsi (sic).

Nuku kahdeksan tuntia yössä.

Luo kansainvälisiä suhteita ja lähde ulkomaille.

Älä oleta olevasi läsnä oleva vanhempi samaan aikaan, kun edistät akateemista uraasi.”

Monella työpaikalla on julkilausumattomia, mutta kaikkien tunnistamia käsityksiä siitä, millainen on kyseisen organisaation ihannetyöntekijä. Ylläoleva lainaus on vanhemman tieteenharjoittajan ohjeistus akateemista uraansa aloitteleville väitöskirjatutkijoille tohtoriopintojen aloitusseminaarissa. Esimerkki on Rebecca Lundin Aalto-yliopistossa tehdystä väitöskirjatutkimuksesta, jossa hän tutki käsityksiä ihannetyöntekijästä.

Vaikka neuvojen sävy oli jossain määrin humoristinen, Lundin tutkimuksen mukaan ne kertovat paljon kyseisestä organisaatiosta ja sen normeista. Ihannetyöntekijä on ruumiiton, sosiaalisista sitoumuksista vapaa sukupuoleton (tai miespuolinen) hahmo, joka omistaa itsensä täydellisesti työlleen ja organisaatiolleen.

Saman yliopiston toisessa, uutta professorien urajärjestelmää esittelevässä tilaisuudessa hehkutettiin, että jokainen voi astua uuteen urajärjestelmään, kunhan ”Et luovuta! Teet paljon työtä! Kirjoitat hyviä artikkeleita! Hankit tutkimusrahaa ja opiskelijoita! Opit opettamaan! Pysyt aktiivisena tiedeyhteisössä, yhteiskunnassa ja yliopistossa!”

Tämä ihannetyöntekijän kuva välittyy sekä yliopiston strategisia tavoitteita koskevissa julkilausumissa että työntekijöiden arviointikäytännöissä. Rebecca Lundin tutkimus pyrkii ymmärtämään tätä ihannetyöntekijän rakentumista käyttäen lähtökohtana erityisesti ”virkaiältään” nuorempien naistutkijoiden kokemuksia. Aineisto on tuotettu reilun kolmen vuoden aikana havainnoimalla, haastattelemalla tutkijoita, johtajia ja hallintohenkilöstä sekä keräämällä erilaisia aiheeseen liittyviä tekstejä.

Lundin tutkimus osoittaa, kuinka yliopiston näennäisen neutraalit pätevyys- ja laatustandardit tuottavat eriarvoisuutta, niin naisten ja miesten välillä kuin näiden ryhmien sisälläkin. Työntekijöistä on tehty tulosvastuullisia suhteessa aivan tietynlaiseen, kapeaan ja mitattavaan laadun ja erinomaisuuden määritelmään. Kyseisessä organisaatiossa ihannetyöntekijän asema on saavutettavissa ainoastaan keskittymällä organisaatiossa eniten arvostettuihin ja statusta tuoviin asioihin, kuten tutkimusartikkelien julkaisemiseen niin kutsutuissa A-lehdissä.

Kaikkivoivan ihanteen saavuttaminen on vaikeaa kenelle tahansa, mutta erityisen vaikeaa se on heille, joiden työtä tai osaamista tämä kapea laadun määritelmä ei tavoita. Se sulkee jo lähtökohtaisesti ulkopuolelleen paljon opetus- ja ohjaustyötä sekä valtavirrasta (ja tieteen valtakielestä englannista) poikkeavaa tutkimusta.

Ihannetta käytettiin myös taktisesti hyödyksi. Joillekin ihanteen korostaminen toimi mahdollisuutena vahvistaa jo valmiiksi hyvää asemaansa organisaatiossa. Toiset hyödynsivät ihannetta välineellisesti käyttämällä tietoisesti siihen linkittyvää erinomaisuussanastoa omassa työssään, vaikka suhtautuivatkin siihen epäillen. Ihannetta myös vastustettiin avoimesti ironian ja kriittisyyden kautta. Siitä huolimatta jokainen tuli siihen peilatuksi, tahtoen tai tahtomattaan.

Ihannetyöntekijän normilla on seurauksensa, oli kyse mistä tahansa organisaatiosta. Se, mitä ihminen kokee että hänen pitäisi tehdä ei aina tarkoita samoja asioita, joita hänestä olisi tärkeää tehdä. Tasapainottelu näiden päämäärien välille on työlästä. Tehdäkö valintoja sen pohjalta, mistä organisaatiossa palkitaan ja tunnustetaan? Vai noudattaako oman ammattikäytäntönsä ja moraalinsa mukaista käsitystä siitä, mikä on hyvää työtä?

Ihannetyöntekijän kapea normi johtaa myös väistämättä yhdenmukaisuuteen, joka harvoin palvelee organisaation tai sen sidosryhmien tarpeita. Kuinka kehitetään uusia tuotteita tai palveluita, jos organisaation kaikki työntekijät ajattelevat samalla tavalla? Kuinka ratkotaan yhteiskuntamme yhä monimutkaisempia ongelmia, jos ratkaisuja tuotetaan ennalta määritellyillä ehdoilla? Mitä jää tutkimatta ja oivaltamatta, jos kaikki on puristettu samaan muottiin?

Lähde:

Lund, Rebecca (2015). Doing the Ideal Academic: Gender, Excellence and Changing Academia. Aalto University Publication Series, Doctoral Dissertations 98/2015. (tilattavissa Unigrafiasta)

Aug 21
Valtaamo
0
Ammattikäytäntö / Työelämä / Välittäminen

Keitetään kahvit

DSCN2207

Yksi suomalaisen työpaikka-arjen viimeaikaisista mullistuksista on kahvituntien häviäminen. Kahviahan Suomessa edelleen juodaan paljon, mutta take away –kulttuuri on rantautunut myös töihin. Kahvikuppi käydään täyttämässä käytävälle sijoitetulla automaatilla ja sen jälkeen kiirehditään oman työpöydän ääreen. Kahvi tulee näin hörpityksi töiden sivussa.

Joissakin töissä yhteiseen kahvihetkeen voi kuitenkin kiteytyä jopa työn keskeisin merkitys, kuten Iiris Lehto esittää hoivatyön muutoksia koskevassa tutkimuksessaan. Lehdon tutkimuksessa hoivapalvelu oli järjestetty osana pitkäaikaistyöttömien työllistämisprojektia, jolla myös paikattiin julkisen sektorin hoivapalvelujen vajetta. Hoivapalvelun asiakkaat olivat vanhus- tai työkyvyttömyyseläkkeellä ja asuivat kotona.

Hoivatyössä on kysymys välittämisestä, niin ihmisistä kuin heidän asioistaan. Näissä kotihoidon palveluissa kahvinjuonti muodostui osaksi huolenpitoa ja hyvää hoivaa. Kahvihetket olivat monelle vanhukselle tapa rytmittää arkea ja niiden puuttuminen sai aika turvattomuuden ja epävarmuuden tunteita. Jo itse kahvipakettiin liittyi siis välittämistä ja sen puuttuminen saattoi olla iso asia.

Hoivatyöntekijät eivät kuitenkaan saaneet käydä asiakkaan puolesta kaupassa tai kuljettaa häntä sinne. Yksi työntekijöistä kuitenkin ehdotti, että työntekijät voisivat kuljettaa kahvipaketteja mukanaan autossa. Ehdotus konkretisoitui myöhemmin uudeksi käytännöksi, jossa asiakkaat pystyivät valtakirjalla hankituttamaan kauppatavaroita, kuten Juhla Mokkaa.

Myös kahvipöydässä istuminen yhdessä on tärkeä välittämisen muoto. Kahvihetki olikin monen asiakkaan päivässä ainoa todellinen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa ja siten mahdollisuus vuorovaikutukseen ja läheisyyteen. Kahvihetken tärkeys näkyi esimerkiksi siinä, että asiakkaat saattoivat täyttää kahvikuppia moneen kertaan tilanteen pitkittämiseksi. Kahvihetkien myötä asiakas ja työntekijä oppivat myös tuntemaan toisiaan, mikä edesauttoi hyvän hoivan toteutumista.

Työllistämisprojektin kautta toteutetussa hoivapalvelussa oli sentään tilaa kahvinjuomiselle, toisin kun kotihoidon ammattilaisten tiukalle viritetyssä aikataulussa. Määräaikaisissa työllistämisprojekteissa asiakkaat joutuvat kuitenkin aina lopulta luopumaan tutuksi tulleesta työntekijästä. Hyvän hoivan tarjoamiseen ei siis riitä pelkkä palvelun järjestäminen, vaan tarvitaan myös välittäviä ihmisiä ja ennen kaikkea aikaa.

Hoivatyössä kahvipöydässä istuminenkin on työtä, muissa töissä se on tauko. Molemmissa se kuitenkin mahdollistaa pysähtymisen, toisen ihmisen kohtaamisen ja välittämisen. Keitetään siis kahvit!

Lähde

Lehto, Iiris (2015). Välittäminen. Teoksessa Eeva Jokinen & Juhana Venäläinen (toim.) Prekarisaatio ja affekti. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 118, Jyväskylän Yliopisto.

Aug 13
Valtaamo
0
Johtaminen / Toimijuus / Työelämä

Johtamisesta toimijuuteen

Työelämän kehittämistä leimaa johtamiskeskeisyys. Organisaatioiden ongelmien oletetaan korjaantuvan paremmalla johtamisella ja johtajat asetetaan muutosten toteuttamisessa erityisasemaan. Muista organisaation jäsenistä tulee muutoksen kohteita, joiden asiantuntemus omasta työstään sivuutetaan. Johtamisella saatetaan jopa kaventaa heidän autonomiaansa, vaikeuttaa heidän omaehtoisia kehittämistoimiaan sekä määritellä työn päämääriä muotoihin, joiden takana on vaikea seistä.

Johtamisen sijaan haluaisimmekin lisää puhetta toimijuudesta, eli ammattilaisten omista vaikutusmahdollisuuksista omaan työhönsä ja työyhteisöönsä. Mielestämme erilaisten ammattillisen toimijuuden ulottuvuuksien, muotojen ja mahdollisuuksien erittely on paljon hedelmällisempää kuin kulunut kysymys siitä, mitä on hyvä johtaminen. Työelämässä kipeästi kaivattuja uudistuksiakaan ei synny, ellei ammattilaisille anneta tilaa pohtia ja aktiivisesti vaikuttaa omaan työhönsä.

Toimijuutta ei pidä sekoittaa trendikkääseen itsensäjohtamisen käsitteeseen (ks. aiemmat juttumme Itsensä johtamisen ihmelääke ja Itsesi johtamisesta käytäntöjen haastamiseen). Itsensäjohtaminen oletetaan tavoitteelliseksi ja rationaaliseksi yksilön toiminnaksi, jota hän harjoittaa olosuhteista huolimatta. Vaarana on, että ongelmallisten käytäntöjen ja rakenteiden muuttaminen jää, kun yksilö keskittyy vain omaan pärjäämiseensä ja itsensä toteuttamiseen. Toimijuus taas on riippuvaista tilanteesta ja ympäristöstä ja siten huomattavasti monivivahteisempaa, ennakoimattomampaa ja yhteisöllisempää – myös johtajan työssä. Sen kautta muutoksia on mahdollista saada aikaan oman navan ulkopuolellakin, työyhteisössä ja sen käytännöissä.

Toimijuus ja johtaminen on myös mahdollista yhdistää. Päivi Hökkä kollegoineen puhuu toimijuutta tukevasta johtamisesta. Siinä keskitytään managerialistisen ohjauksen, ulkoisesti asetettujen mittareiden ja tulosohjauskulttuuriin sijaan ihmisiin, vuorovaikutukseen ja oppimisen tukemiseen. Käytännössä toimijuutta tukeva johtaminen toteutuu edistämällä yhdessä tekemistä, tukemalla oppimista ja ammatillisia identiteettejä, lisäämällä vaikutusmahdollisuuksia ja huomioimalla erilaisia tunteita ja tilanteita. Hyviä esimerkkejä vahvan ammatillisen toimijuuden mahdollistavista organisatorisista käytännöistä löytyy Kirjastossamme julkaistusta Mira Ylénin gradusta.  

Jun 18
Valtaamo
0
Ammatillinen identiteetti / Mielekäs työ / Tutkimus / Työelämä

Työelämän toisinajattelijat

Syyskuussa ilmestyvä kirjamme Työelämän toisinajattelijat – Vallataan tilaa mielekkäälle työlle on nyt ennakkotilattavissa kustantajamme Gaudeamuksen verkkokaupassa täältä.  

Kerromme syksyllä kirjastamme lisää. Sitä ennen toivotamme kaikille hyvää  ja rentouttavaa kesää!

image.php

“Kun arvolitaniat, maailmaa syleilevät missiot, tuottavuuspuhe ja tehostaminen ovat vieneet työstä ilon, on aika pysähtyä katsomaan työtään ja työyhteisöään toisin. Miksi työni on tärkeää? Miksi teen työtäni juuri näin? Mitä työni antaa minulle?

Työn mielekkyys syntyy mahdollisuudesta tehdä työtä, jolla on jokin itseä suurempi merkitys niin muille ihmisille kuin yhteiskunnallekin. Työelämän toisinajattelijat auttaa löytämään tuon tarkoituksen kyseenalaistamalla kiveen hakatut käytännöt. Se auttaa valtaamaan tilaa mielekkäälle työlle ja luomaan innostavaa, kestävää ja moniarvoista työelämää. 

Teos tarjoaa tuoreita tutkimuksellisia oivalluksia, kriittisiä näkökulmia ja käytännön työkaluja ammatti-identiteetin vahvistamiseen ja mielekkään työn luomiseen. Se puhuttelee omia työelämäratkaisujaan pohtivia eri alojen ammattilaisia sekä työyhteisöjen kehittäjiä ja tutkijoita.”

12345678910111213141516171819

Kolmas tila on blogi työelämän toisinajattelulle. Kerromme toiminnastamme, pohdimme työelämän ilmiöitä ja mielekkään työn edellytyksiä sekä innostumme hyvistä kirjoista ja keskusteluista.

Yhteys: elina (at) valtaamo.fi

Kategoriat

Ammatillinen identiteetti Ammattikäytäntö Dialogi Itsensäjohtaminen Johtaminen Kehittäminen Mielekäs työ Talous Tasa-arvo Teoria Toimijuus Tutkimus Työelämä Välittäminen Yhteiskunta Ympäristö

Etsi blogista

Arkisto

Jaa ja seuraa:

Facebook
fb-share-icon
Twitter
Tweet
LinkedIn
Share
RSS
Follow by Email
Tilaa blogi sähköpostiin:

Copyright © Valtaamo, All rights reserved. Rekisteriseloste.