Dec 17
1
Johtaminen / Talous / Työelämä

Vain vahvimmat selviävät?

Siitä on pian 15 vuotta, kun amerikkalaisen energiayhtiö Enronin kirjanpitopetokset paljastuivat ja yritys ajautui konkurssiin. Enronin oikeudenkäynnit eivät olleet ehtineet vielä päättyä, kun seitsemän vuotta myöhemmin rahoitusalan yritys Lehman Brothers ajautui vaikeuksiin ja koko finanssisektori alkoi kuohua.

Kriisien yhteydessä päiviteltiin yritysjohtajien ahneutta, syyteltiin virkamiehiä, peräänkuulutettiin lisää sääntelyä ja kyseenalaistettiin koko kapitalistinen talousjärjestelmä. Yksilöiden, kuten huonojen johtajien, syyttely on helppoa. Järjestelmätason kritiikki taas jää usein abstraktiksi. Oleellista onkin kysyä, mikä organisaatioiden arjessa tuottaa ylilyöntejä ja väärinkäytöksiä?

Enronin tapauksessa vastaukseksi löytyy selkeä käytäntö, joka tunnetaan nimellä Rank and Yank. Tämä GE:n Jack Welchin tunnetuksi tekemä suorituksen johtamisen järjestelmä laittaa työntekijät järjestykseen suoriutumisen mukaan. 20 % luokitellaan erinomaisiksi ja palkitaan, 70 % saa keskinkertaisuuden leiman ja alin 10 % kenkää. Pahimmillaan arviointeja pidetään kaksi kertaa vuodessa. Sittemmin GE:ssä luovuttiin tästä raa’asta käytännöstä, mutta yhä uudestaan julkisuuteen nousee esimerkkejä yrityksistä, joissa harjoitetaan vastaavia käytäntöjä (Yahoo, Amazon, Microsoft, …).

Welchin itsensä mukaan Rank and Yank on median keksimä pilkkanimi, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen erilaistamisen käytännön kanssa. Järjestelmähän on läpinäkyvä, selkeä ja reilu. Työntekijät tietävät asemansa ja tulosta tulee, ainakin jonkin aikaa. Mutta millä hinnalla?

Ennemmin tai myöhemmin työntekijät ryhtyvät ajamaan omaa etuaan ja kilpailemaan keskenään. Jatkuva vertailu heikentää ilmapiiriä ja syö työn mielekkyyttä. Pelon ja epäluottamuksen ilmapiirissä luovuus ja uusien ideoiden kokeileminen kärsivät. Laadun sijaan mitataan kustannuksia ja tulosta. Syntyy väärinkäytöksiä, Enroneita, pankkikriisejä.

Rank and yank –käytännöt eivät ole vain amerikkalaisen liike-elämän kuriositeetti. Professori, psykoanalyytikko Paul Verhaeghen mukaan elämme Enron-yhteiskunnassa, jota ohjailevat samantyyppiset kilpailulliset ja oman edun tavoittelua vahvistavat survival of the fittest –arviointikäytännöt. Vain harva mahtuu ylimpään huippukastiin, eli tehokkaan ja taloudellisesti tuotteliaan ihannekansalaisen muottiin. Psykoterapeuttina toimiva Verhaeghe näkee tämän työssään: asiakkaiden ja diagnoosien määrä kasvaa jatkuvasti. Myös uusia diagnoosiluokituksia syntyy koko ajan lisää, koska ujouden ja herkkyyden kaltaiset poikkeamat normista medikalisoidaan eli arvioidaan sairauksiksi.

Enron-yhteiskuntaa on vaikea vastustaa, koska vaikka kaipaisimme toisenlaista elämää, kärsimme Verhaeghen sanoin TINA-syndroomasta – there is no alternative. Varovaisen toiveikkaana Verhaeghe kuitenkin uskoo vaihtoehtoja olevan. Ne eivät synny yksilöiden päässä, vaan yhteisöllisissä liikkeissä, joissa on mahdollista vaalia ja vahvistaa sellaista moraalia ja ihmisyyttä, joka kunnioittaa moninaisuutta ja yhteistöllisyyttä erilaistamisen ja kilpailun sijaan.

Lähteet:

Verhaeghe, Paul (2014). What about me? The struggle for identity in a market-based society. Scribe Publications, London.

Welch, Jack (2013). ‘Rank and yank?’ That’s not how it’s done. The Wall Street Journal November 14, 2013.

http://www.wsj.com/articles/SB10001424052702303789604579198281053673534

Dec 7
0
Mielekäs työ / Välittäminen

Suorittamisen lumoissa

Elämme suorituskulttuurissa. Paahdamme töissä ja harrastuksissa, mittaamme suorituksiamme ja vertailemme niitä toisten aikaansaannoksiin. Kun kaveri lähtee Lappiin hiihtämään, hän ennemmin raportoi hiihdetyt kilometrinsä, kuin kuvailee fiiliksiään tunturin hiljaisuudessa. Toinen muistaa kertoa 80 tunnin työviikoistaan ja kolmas ruksii lomamatkoillaan to do –listoja. Yliopistomaailmassa törmäsimme jatkuvasti tutkijoihin, jotka hehkuttivat julkaisujaan kuin olympiamitaleita sen sijaan, että olisivat kertoneet tutkimustensa sisällöstä.

Suorituskulttuuri on nimensä mukaisesti kulttuuria. Ylläpidämme sitä erilaisin kilpailua ja yksilön suoriutumista korostavin käytännöin. Myös suuri osa työhyvinvointitoiminnasta on suunniteltu pitämään työntekijät suorituskykyisinä.

Kulttuuri ja sen käytännöt ovat niin itsestäänselvä osa elämäämme, että niitä on vaikea kyseenalaistaa. Suorituskulttuurin kohdalla asiaa hankaloittaa se, että raja terveen aikaansaamisen ja liian suorittamisen välillä on hiuksenhieno. Rajanveto riippuu myös ihmisestä. Yhteistä kuitenkin on, että jokainen meistä haluaa tuntea itsensä hyväksi ja arvostetuksi työntekijäksi (tai vanhemmaksi, ystäväksi, kansalaiseksi, kuluttajaksi…) ja kokea tekevänsä tärkeitä asioita.

Liian tiivis tekemisen tahti kuitenkin aiheuttaa kiirettä, väsymystä ja jopa sairautta. Suorittaminen valuu työstä helposti muuhun arkeen. Joskus koko elämä alkaa tuntua yhdeltä pitkältä to do –listalta. Mitä suorittamisen tunteeseen herännyt ihminen voi työssään ja arjessaan tehdä?

Pidä itsestäsi huolta

Itsestään ja läheisistään voi pitää huolta ottamalla etäisyyttä suorituskulttuuriin. Vain näin voimme nähdä ja luoda mahdollisuuksia toisin ajattelemiselle ja tekemiselle. Tämä voi toteutua esimerkiksi irrottautumalla määrällisten ja taloudellisten tavoitteiden pauloista ja pohtimalla työn muita merkityksiä ja tarkoituksia. Millaista maailmaa olemme työllämme luomassa? Miten jatkuva suorittaminen muuttaa käsityksiä itsestämme ja työstämme?

Tällaisia kysymyksiä ovat pohtineet myös kasvatustieteilijät Stephen J. Ball ja Antonio Olmedo yhdessä brittiläisten ja yhdysvaltalaisten opettajien kanssa. Opettajat tuskailivat suoritusarviointien vaikutusta työhönsä. Kirjoittamalla, keskustelemalla ja arjen pienillä kokeiluilla he pyrkivät merkitsemään ”eettisen tilan” työssään.

Kokemus työn mielekkyydestä edellyttää siis, että tarkastelemme kriittisesti omaa työtämme ja vastustamme suorittamisen valtaa. Näin pidämme myös huolta itsestämme ja vaalimme vapauttamme tehdä asioita toisin. 

Lähde: Ball, Stephen J. & Olmedo, Antonio (2013). Care of the self, resistance and subjectivity under neoliberal governmentalities. Critical Studies in Education 54:1, 85-96.

Oct 29
0
Ammatillinen identiteetti / Välittäminen

Aitouden hyve: avain hyvään elämään?

Oletko jo löytänyt todellisen minäsi ja oman juttusi elämässä? Toteutatko syvimpiä tarpeitasi ja intohimojasi työssäsi? Jos et, niin haluaisitko? Useimmat meistä vastaavat kyllä, sillä oman äänen löytämisen ja muiden odotuksista vapautumisen oletetaan johtavan aitoon ja onnelliseen elämään.

Moni ei kuitenkaan tiedä, mihin vapauttaan käyttäisi. Pyrkimykset itsensä toteuttamiseen eivät aina johda aitouden kokemukseen saati hyvään elämään, vaan saatamme jopa ahdistua ja turhautua. Haluamme tutkinnon, perheen, uuden laukun, karibianmatkan, facebook-tykkäyksiä ja mediajulkisuutta, mutta toiveidemme toteuduttua alamme etsiä aina uutta kohdetta, joka toisi meidät lähemmäksi aitouden kokemusta.

DSCN3710

Elämän tarkoituksesta ja itsensä toteuttamisesta on tullut ongelma, sillä aitoa minuutta on vaikea löytää. Tämä ei ole mikään ihme, sillä käsityksemme minuuden luonteesta eivät ole yksiselitteisiä saati pysyviä. Historiallinen tarkastelu osoittaa, että nykyisissä minuuskäsityksissämme sekoittuu sulavasti vuosisatojen ja -tuhansien takaisia ajatuksia.

Jo muinaiset kreikkalaiset…

Itsensä etsiminen on aloitettava antiikin ajoista, sillä sanonta ”tunne itsesi” on peräisin Sokrateelta. Tuolloin itsetutkiskelu ei kuitenkaan tarkoittanut omien sisäisten tarpeiden ja tunteiden pohdiskelua, vaan oman paikan tunnistamista osana kosmista järjestystä. Myöhemmin keskiajalla vaikuttaneelle kirkkoisä Augustinukselle itsensä toteuttaminen tarkoitti itsestä ja egosta luopumista ja antautumista jumalalle. Itsensä löytäminen tarkoitti näin sekä antiikissa että keskiajan kristinuskossa yhteyden kokemista johonkin itseään suurempaan voimaan.

Rationaalisen ajattelun aika

Valistuksen aikana kylvettiin nykyisen aitousihanteemme siemenet. Modernin maailmankuvan kehittyessä kosmoksesta tuli materiaalisten objektien ja kausaalisuhteiden maailmankaikkeus, josta katosivat mysteerit ja muut yliluonnolliset selitykset. Vapautuminen uskonnosta, perinteistä ja vanhoista rooleista ja rajoituksista rakensi ihmisistä erillisiä yksilöitä, joilla oli kyky riippumattomaan ajatteluun ja mahdollisuus tehdä järkemme ohjaamia valintoja. Ensimmäistä kertaa ihmiselle oletettiin myös jokin erillinen, sisäinen minuus.

Aitouden romanttinen lumo

Tieteellistä maailmankuvaa ja sen rationaalisuutta haastoi 1700-luvun lopulta käynnistynyt romantiikan aika, joka löysi tunteet ja mielikuvituksen. Samalla se synnytti meihin yhäkin vaikuttavan käsityksen aitoudesta ja aidosta elämästä: voimme löytää minuutemme toteuttamalla itseämme ja luovuuttamme. Kääntyessämme sisäänpäin saatamme tosin löytää myös vihaa, pelkoa, kateutta, joita ilmaisemalla tuskin koemme elävämme hyvää elämää.

Monet minät ja tarinat

Modernin ja romanttisen aikakauden ajatukset hallitsevat ajatteluamme tänäkin päivänä. Postmoderneina tunnetut filosofit ja kulttuurintutkijat ovat kuitenkin haastaneet tällaisen aidon ja todellisen minuuden idean. Minuutemme ja sisäiset kokemuksemme kun ovat kulttuuriemme muovaamia ja kehittyvät hahmottaessamme maailmaa ja itseämme niiden kielten ja käytäntöjen kautta. Ei siis ole yhtä ja oikeaa minää, vaan monia mahdollisia minuuksia, jotka muuttuvat ja kehittyvät elämänkulkumme myötä.

DSCN3718

Olemmeko siis kaikki jakomielisiä, vaikka tuntisimme olevamme melko lailla yksi ja sama ihminen erilaisista rooleista ja identiteeteistämme huolimatta? Minuuden yhtenäisyyden kokemusta selittää ihmisille ominainen tarinallinen ajattelu. Elämme elämäämme tarinana, jonka avulla tulkitsemme kokemuksiamme ja teemme valintoja. Tarinan ainekset nousevat kulttuuristamme ja yhteisöistämme, mutta kudomme niistä omanlaisiamme tilkkutäkkejä.

Välittämisen arvoiset asiat

Mitä aitouden ihanne voi postmodernissa tarinoiden maailmassa tarkoittaa? Ehkäpä sitä, että sisäänpäin kääntymällä voimme kriittisesti tarkastella omaa elämäämme ja pohtia millaiset tarinat elämäämme ohjaavat. Emmehän voi tavoitella vapautta tai aitoutta, jos olemme täysin vallitsevien käytäntöjen ja tiedostamattomien halujen vietävissä.

Aitouden ihanne jää kuitenkin kapeaksi, jos se ymmärretään vain itsensä toteuttamisena ja henkilökohtaisen hyveenä. Se saisi olla myös kääntymistä ulospäin, kohti itseämme suurempia tarinoita ja niiden moraalisia päämääriä. Niistä voimme löytää välittämisen ja tavoittelemisen arvoisia asioita, jotka ovat omia häilyviä tunteitamme ja mielihalujamme pysyvämpiä.

Entä miten voin tunnistaa oman elämäni mielekkäitä päämääriä? Uskonnot tarjoavat vastaukseksi jumalan palvelemista ja monet nykyajan hengelliset suuntaukset omaa sielua ja sydäntä. Tarjolla on myös monenlaista maata ja mammonaa, kultaa ja kunniaa. Mikä sinussa resonoi?

Lähteet

Guignon, Charles (2004). On Being Authentic. Routledge: London.

Taylor, Charles (1995). Autenttisuuden etiikka. Gaudeamus: Helsinki. Alkuteos: The Ethics of Authenticity (1992).