Kuvittele käveleväsi kohti uudenkarheaa rakennusta jossain tuntemassasi lähikaupungissa. Moottoritien humina kuuluu vaimeana korviin, parkkipaikan löytäminen on vaivalloista. Asfaltti on kosteaa, nurmikot lyhyeksi leikattuja, opastetaulut tehokkaita. Arkkitehtuuri on yleismaailmallisen modernia – lasia, metallia, betonia. Sisällä löydät avaran aulan, vastaanottotiskin ja matalia istuinryhmiä. Esillä on bisneslehtiä, jokunen abstrakti taideteos, esitteitä ja plakaatteja. Ympärilläsi avautuu uusia kerroksia, lukemattomia ovia, lahjoittajien mukaan nimettyjä loistokkaita luentosaleja…

Näin aloittaa brittiläinen kauppisprofessori Martin Parker kirjansa Kaadetaan kauppakorkea – Miksi bisneskouluista pitäisi tehdä organisointikouluja? Kuvaus oli kuin omasta elämästäni, kun vierailin viime viikolla ensimmäistä kertaa oman alma materini, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, uudessa rakennuksessa Otaniemen kampuksella.

Kapea käsitys organisaatioista

Perhe, verkosto, osuuskunta, kuoro, rikollisjärjestö.

Päiväkotiryhmä, yhdistys, sairaanhoitopiiri, matriarkaatti.

Kunta, kommuuni, monarkia, ammattiliitto.

Monikansallinen yritys, taloyhtiö, valtuusto.

Lukupiiri, kirpputori, harrasteryhmä, demokratia.

Nämä kaikki ovat erilaisia inhimillisen toiminnan organisoinnin muotoja. Niitä ei kuitenkaan opeteta kauppakorkeakouluissa, jotka väittävät tuottavansa ylintä tietoa ja ymmärrystä organisaatioista ja niiden johtamisesta. Parker väittääkin, että kauppakorkeakoulut näkevät organisoinnin ja organisaatiot aivan liian kapeasti.

Parkerin mukaan jo kauppakorkeakoulun (englanniksi business school) nimi ja perussanasto – kauppa, bisnes, johtaminen – viittaavat yhteen erityiseen organisaatiomuotoon eli yksityisen sektorin suuryhtiöön. Tämän yhden organisaatiotyypin oletetaan tarjoavan yleistettävän mallin kaikille muille organisaatioille, huolimatta siitä minkä kokoisia ne ovat, millaisessa ajassa ja kulttuurissa ne ovat syntyneet ja millaisia lähtökohtaolettamuksia niillä on.

Kauppakorkeakoulun lähtökohtaolettamus on kapitalistisen yhtiömuodon väistämättömyys, kirjoittaa Parker. Kaikkia oppiaineita yhdistää vankka usko markkinavetoiseen ja managerialistiseen yhteiskuntajärjestykseen. Tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten kapitalismi ja markkinat saadaan toimimaan.  Johtamisen opetuksen lähtökohtana on organisaatiohierarkian ja johtamisen välttämättömyys sekä oletus siitä, että ammattimaisesti koulutetut johtajat pystyvät hallitsemaan yhä monimutkaisemmiksi kehittyviä organisaatioita.

Ihmisten yhteistoiminnan monet muodot

Parker kyseenalaistaa yhden (vaikkakin vallitsevan) organisointimuodon ainoana mahdollisena tapana järjestää inhimillistä elämää ja ihmisten yhteistoimintaa. Ekokriisin ja ylikulutuksen kaltaiset globaalit haasteet vaativat, että opetamme ja tutkimme kaikkia mahdollisia erilaisia organisoinnin tapoja, muotoja ja menetelmiä, hän vaatii. Kauppakorkeakoulujen sijaan tarvitaan organisointikouluja (schools for organizing), sillä mikään inhimillisen organisoitumisen muoto ei ole itsestäänselvä ja ne kaikki ovat tarkastelun arvoisia. 

Teknisten taitojen opettamisen ohella kauppakorkeakoulujen pitäisi huolehtia opiskelijoidensa kasvattamisesta vastuullisiksi kansalaisiksi opettamalla itsetuntemusta, viisautta ja empatiaa. Parker tietää, että kauppakorkeakoulut ovat viime vuosina täydentäneet opintovaatimuksia bisnesetiikan, yritysten yhteiskuntavastuun ja ympäristökysymysten kursseilla. Tyypillisesti valinnaisina kursseina ne eivät kuitenkaan iske asian ytimeen, eli bisneskoulun rooliin osana yhteisen tulevaisuutemme tärvelevää koneistoa ja globaalia kulutuskapitalismia. Sen sijaan hehkutetaan etiikan, moraalin ja vastuullisuuden kaltaisia taikasanoja ja ”kun ne yhdistetään sanoihin innovaatio, transformaatio ja uudelleenajattelu, saadaan voimakas loitsu pimeyden häätämiseksi”.

***

Kauppakorkeakouluista löytyy myös kriittisesti ajattelevia organisaatiotutkijoita, joihin Parkerkin lukeutuu. Itse kuuluin yliopistovuosinani juuri tällaiseen yhteisöön, joka opetti minut kyseenalaistamaan ja toisinajattelemaan. En koskaan ollut kiinnostunut valtavirrasta, vaan sen sivuilla tapahtuvasta feministisestä, kulttuurisesta ja yhteistoiminnallisesta liikehdinnästä. Tahdon uskoa, että tälle on yhä sijaa myös kauppakorkeakouluissa, sen kaanonin kapeudesta huolimatta.  On myös huomioitava, että Parkerin kritiikki kohdistuu erityisesti brittiläiseen korkeakoulumalliin (suomalaisella korkeakoulukentällä samansuuntaisen näkökulman on esittänyt Toni Ruuska). Suomenkielisen käännöksen esipuheessa Parker varoittaakin Muumilaaksoa markkinalogiikan muodon saavasta pyrstötähdestä ja rohkaisee päättäjiä valitsemaan toisenlaisen tien. 

Lähde: Parker, Martin (2019). Kaadetaan kauppakorkea — Miksi bisneskouluista pitäisi tehdä organisaatiokouluja? (alkuteos Shut Down the Business School, suomentanut Hannu Laurila). Vastapaino, Tampere. 

error