Vinkkejä ja neuvoja työelämän kehittämiseen putkahtelee tänä päivänä kuin sieniä sateella. Valtaosa kirjoista ja lehtijutuista toistaa kuitenkin samaa kaavaa: näin johdat itseäsi, saat enemmän aikaan ja jaksat paremmin.

Kootut neuvot voisi tiivistää seuraavaan listaan: luo säännöllinen työrytmi, priorisoi työtehtäviäsi, keskity niistä tärkeimpiin, kirjoita ylös kolme asiaa, jotka työpäivän aikana haluat saada valmiiksi, keskity yhteen asiaan kerrallaan, hallitse sähköpostitulvaa, vältä turhia palavereja, kuuntele muiden ideoita, kehitä vuoropuhelua, anna vastuuta ja vapautta, delegoi, verkostoidu, lepää riittävästi, nuku hyvin, meditoi säännöllisesti, pidä perhesuhteet kunnossa, syö salaattia, harrasta monipuolista liikuntaa — ja miljoona muuta samankaltaista ohjetta työarjen parempaan hallintaan.

Kyseessä ovat toki hyvät neuvot, mutta mitä niiden noudattamisesta todellisuudessa seuraa? Otetaan esimerkiksi Suvi Sairaanhoitaja, joka työskentelee vanhustenosastolla keskisuuressa hoivayksikössä. Suvilla on ammattitaitoa, vahva ammatillinen identiteetti ja selkeä käsitys työtehtävistään ja niiden suorittamisen ihanteellisesta tavasta. Tämä ei kuitenkaan auta, jos hänellä ei puutteellisen henkilöstömitoituksen vuoksi ole riittävää aikaa edes perustehtävistään suoriutumiseen. Tässä tilanteessa kaikki ylläolevan kaltaiset hyvää tarkoittavat neuvot johtavat siihen, että Suvi venyttää itseään vielä vähän enemmän ja pyrkii näin sopeutumaan kestämättömiin käytäntöihin vielä vähän sinnikkäämmin selvitäkseen työstään. Ja niin kauan kuin yksilöt vain venyvät ja sopeutuvat, ei käytännöille itsessään tapahdu yhtään mitään. Yksilöt sen sijaan uupuvat ja pahimmillaan (tai parhaimmillaan) päättävät vaihtaa kokonaan alaa.

Toinen tyypillinen esimerkki tämän päivän työelämästä on Anni Asiantuntija, jonka työpaikalla tehdään säännönmukaisesti paljon ylitöitä. Anni yrittää parhaansa delegoida työtehtäviään, keskittyä olennaisiin töihin ja välttää pahimpia aikasyöppöjä, kuten sähköpostissa ja somessa roikkumista. Silti hän ei millään pysty aikaansaamaan normaalilla työajalla samoja tuloksia, kuin säännöllisiä ylitöitä paahtavat kollegansa. Niin kauan kuin organisaation tulostavoitteet vaativat ylitöitä, eli Anni omaa työtään tuunaamalla pötki kovin pitkälle. Muutoksen tulisi tapahtua ihan eri tasolla, mutta tulostavoitteidensa kanssa painiskelevat ihmiset harvoin ehtivät uhrata ajatuksiaan suurempiin linjoihin vaikuttamiseksi.

Hyvää tarkoittavat työelämäneuvot keskittyvätkin pääsääntöisesti sopeuttamaan yksilöitä vallitseviin olosuhteisiin. Ne ohjaavat meitä tuunaamaan loputtomiin omaa työtämme jaksaaksemme paremmin, ollaksemme tehokkaampia ja tuottaakseemme enemmän — nimenomaan olemassaolevien käytäntöjen ja ideologian puitteissa. Kyse on vallitsevan järjestyksen pönkittämisestä, jota kukaan ei enää kaiken tuunauksen keskellä ehdi tai jaksa haastaa.

Kestävän muutoksen avaimet löytyisivät kuitenkin juuri olemassa olevien, työtämme määrittävien käytäntöjen ja rakenteiden avoimesta pohtimisesta ja kyseenalaistamisesta. Asetamme siksi niin itsellemme kuin muillekin työelämän kehittäjille haasteen:

Suunnataan katse oman navan ja tontin ulkopuolelle. Puhutaan yksilöllisten tuunauskeinojen lisäksi myös siitä, kuinka voimme yhdessä haastaa organisaatioidemme ja työelämämme jaettuja käytäntöjä ja ideologioita. Venytetään käytäntöjä yksilöiden sijaan.  Ryhdytään sopeuttajien sijaan kyseenalaistajiksi!

error